Eskolan metsärata

Eskolan metsärata eli paikallisten suussa Pikkurata oli Metsähallituksen omistama, puutavaran kuljetukseen tarkoitettu kapearaiteinen metsärautatie Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa valtion metsissä. Rata sijaitsi pääasiassa Sievin kunnan alueella, mutta myös osittain Kannuksen, Toholammin, Reisjärven ja Lestijärven kuntien alueilla.

Eskolan metsärata
Perustiedot
Reitti Eskola–Haara–Teeriharju
  Haara–Suokanta
Rakennettu vaiheittain 1920–1941
Avattu 1920
Lakkautettu 1961
Purettu 1961
Omistaja Metsähallitus
Liikenne

puutavaran kuljetusta
Tekniset tiedot
Pituus pisimmillään 68 km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 750 mm
Sähköistys ei
Sallittu nopeus
 • tavaraliikenteessä n. 30–40 km/h
Km   Lyh. Liikennepaikat
 Ouluun
0 Ela Eskolan rautatieasema
 Seinäjoelle
1,1 Kajaanintie (28)
9,3
10,0
11,2 Vanhalampi
+ 2,~ Tulisaaren pisto
+ 5,~ Ryhmän pisto
14,6 Ristilä
14,9 Toholammintie (63)
17,3
17,7 Takkulan talo
21,3 Lojula
+ 4,~ Kalliokankaan pisto
24,4 Kalliosaari
27,4 Itäoja
27,6
28,6
31,0 Haara (+ Sarkoja)
+ 4,~ Aarrekangas
+ 3,~
34,2 Särkijärvi
+ 6,~
34,6 Vääräjoki (Koppelonkoski)
34,7
35,0
+ 1,~
37,7 Kurkikäänne
37,8 Saarivesi
+ 2,~
+ 5,~ Pitkäjärven pisto
40,1
+ 5,~
+ 2,~ Jänessalo
43,1 Raivio
43,5
43,8 Lestijoki
+ 1,~
44,5 Reisjärventie (760)
44,6 Teeriharju
+ 5,~
46,5 Kumisevakangas
49,0
49,5 Syyry
50,2
51,2 Syrinharju
+ 2,5
51,8 Toholammintie (775)
56,8 Radanpää
Merkkien selitykset

 

Radan raideleveys oli 750 mm. Rataa jatkettiin useassa vaiheessa ja täyden laajuutensa se saavutti vuonna 1941, jolloin rata ulottui 68 kilometrin päähän. Lisäksi rakennettiin ”pistoja”, väliaikaisia haaroja, jotka purettiin käytön jälkeen pois. Suurin osa niistä oli jäätyneiden soiden päälle kevyesti rakennettuja talvipistoja.[1][2] Rata alkoi Pohjanmaan radan varresta Eskolan asemalta Kannuksesta, ja kulki eteläkaakkoon aina Lestijärvelle saakka. Rata oli käytössä vuosina 1920–1961 ja sitä pitkin kuljetettiin yli kaksi miljoonaa kuutiometriä puutavaraa. Se oli Suomen pisin ja pitkäaikaisin pelkästään puutavaran kuljetukseen tarkoitettu kapearaiteinen rautatie.

Rakentaminen

Ensin rata, sitten päätös

Radan rakentaminen aloitettiin ikään kuin puolisalaa. Valmistelevia töitä metsäradan rakentamiseksi alettiin tehdä jo 1919, ja vuonna 1920 aloitettiin radan rakennus Eskolan asemalta paikallisella työvoimalla. Ensimmäistä metsää halkovaa linjaa kutsuttiin vaatimattomasti koelinjaksi. Kun valtioneuvosto teki 16. helmikuuta 1921 päätöksen metsäradan rakentamisesta ja sen vaatimien maa-alueiden pakkolunastuksesta, ratatyöt olivat jo käynnissä. Tällainen epämääräinen ja vaivihkaa aloitettu radanrakennus aiheutti epäluuloa paikallisessa väestössä.

Raakaa työtä

Syyskuun puolivälissä 1921 radan ja kämppien rakennustöihin, sekä jonkun verran myös puutavaran lastaukseen saapui Kronstadtin kapinassa linnoituksesta 25 paennutta venäläissotilasta, jotka olivat ns. "halpaa venäläistä työvoimaa". Heitä ehti olla rakennustyössä kaiken kaikkiaan 107, ennen kuin heidät palautettiin jo vuoden päästä huonon kunnon vuoksi[3], viimeisten lähtiessä lokakuussa 1922. Heidän kohtalonsa oli synkkä, vaikka heidän sanotaan lähettäneen Neuvostoliitosta myöhemmin kortteja ja kirjeitä. Metsähallitus käytti myös vankityövoimaa, etenkin Ristilän ja Vanhanlammen kohdalla.

Työtä tehtiin aluksi käsin ja vuoden 1921 lopussa valmistuneet ensimmäiset 13 km oli tehty pelkällä lapiolla ja miesvoimalla. Alussa sorankuljetukseen käytettiin Erkki -nimistä veturia ja nollavaunuiksi kutsuttuja kuuppavaunuja. Vuonna 1921 radalle hankittiin kaksi parempaa höyryveturia ja niillä vedettyjen puutavaravaunujen päälle rakennettiin maa-aineksen kuljetukseen soveltuvia lavoja. Maansiirron lisäksi oli ratalinjalle osuneet suoalueet kuivattava. Rata rakennettiin soitten ja kivisten mäkien läpi ja koneet tulivat käyttöön vasta 1930-luvulla. Käsin tehty työ takasi pitkään työtä paikalliselle väestölle.

Radan etenemisen virstanpylväät

Rata eteni vuosi vuodelta syvemmälle hakkaamattomiin valtionmetsiin. Noin 21 km:n päässä oleva Lojula saavutettiin 1922, seuraavana vuonna 24 km:n päässä oleva Katiska, sekä Kalliosaaren talo. Itäojaan rata oli valmiina 1924, jonne matkaa oli jo 28 km ja rata saavutti vuonna 1925 33 km:n päässä olevan Haaran, josta se erkani ajallaan kahteen eri suuntaan.

Vuonna 1934 oli rata rakennettu Sievin Teeriharjulle, jolloin radan pituus oli yhteensä 56,5 km. Vuonna 1941 saavutettiin Lestijärven Suokanta, sekä radan suurin linjapituus, yhteensä 68 km. Välin Haara–Lestinjärvi (Suokanta) pituudeksi tuli 13 km. Radalle rakennettiin myös ns. talvipistoja joita rakennettiin talvisin jäätyneiden soiden päälle.

Radan toiminta

Valtion metsistä puutavara vedettiin hevosilla pääradan tai talvipistojen varteen, josta se lastattiin käsin junanvaunuihin. Suurempi puutavara vyörytettiin ns. kaljuja eli tukipuita pitkin. Lestijärvellä puutavaraa tuotiin radanvarteen myös uittamalla järveä ympäröivistä metsistä. Metsäradan varrella kuormatut vaunut vedettiin kahden suurimman veturin voimin Eskolan asemalle. Siellä se siirtokuormattiin VR:n vaunuihin, varastoitiin tai vietiin Eskolan sahalle.

Puiden siirto eli lossaus kapearaidevaunuista valtion puutavaravaunuihin synnytti aivan oman ammattikunnan ja vilkastutti aseman toimintaa, jonka tuloksena Eskolan pysäkki muuttui Eskolan asemaksi. Yleensä lossaus tapahtui suoraan VR:n isoihin vaunuihin, mutta sodan tuoma vaunupula pakotti halkojen aumausta, yleensä noin 20 m pitkiin aumoihin, sekä muun puutavaran välivarastoimista radanvarteen. Välillä jopa useiden tuhansien kuutiometrien kokoiseksi kasvaneen välivaraston vuoksi kylää kutsuttiin myös nimellä Mottikaupunki. Vapon halkovarastossa syttyi 1955 elokuussa tulipalo, joka tuhosi 7 000 mottia halkoja, mutta tuulen suunta esti suuremman katastrofin. Sodan jälkeen lossausta alkoi hoitaa Eskolan Liikenneyhtymä.

Vetureiden normaaliin miehistöön kuuluivat veturinkuljettaja, lämmittäjä ja junamies. Veturin perään lähti kesäaikana myös palovahti resiinalla. Pikkuradan oma topparoikka huolehti radan kunnossapidosta. Ensimmäisinä toimintavuosina metsäradalta kuljetettiin koivuhalkoa VR:n höyryvetureiden polttoaineeksi, mutta muu kysyntä kasvoi pikkuhiljaa. Parhaimpina talvikausina hakkuut, lossaus ja lastaus työllistivät jopa 500 henkilöä, ollen aikoinaan alueen merkittävin työllistäjä.lähde? Liikennettä radalla kulki vuoteen 1960 saakka.

Kalusto

Aivan ensimmäisestä "Erkki"-veturista ei ole säilynyt nykypolviin juurikaan tietoa, joskin sen käyttö oli lyhytaikainen. Radalla oli vakituisessa käytössä neljä veturia, joista kaksi pienempää hoiti järjestelyliikennettä ja kaksi suurempaa, jotka hoitivat puutavaravaunujen vetoa pääratalinjalla. Veturit olivat nimetty Ykkönen, Kakkonen, Kolmonen ja Nelonen. Radalle piti tulla myös Loviisan–Vesijärven rautatien veturi # 7, mutta se ei koskaan ehtinyt täysremontista Eskolan metsäradalle. Lisäksi käytössä oli erilaista vaunukalustoa, pääasiassa puutavaravaunuja, sekä kolmipyöräresiina.

Erkki

Radalla oli vakituisessa käytössä neljä veturia, mutta niitä edelsi radan ensimmäinen veturi Erkki, josta ei tiettävästi ole tiedossa muita teknillisiä tietoja kuin Uusimäen veljesten, Kustin ja Sakarin toteamus: "Se ei ollut juuri hyvää hevosta kummempi!". Erkki myytiin pois heti kun kaksi parempaa veturia saatiin käyttöön.

Pienemmät veturit

Radan kaksi pienempää veturia tulivat Inon patterista Kannakselta vuonna 1921, ja niitä käytettiin puutavaravaunujen siirtelyyn talvipistojen ja pääradan välillä. Ykkönen oli tyypiltään 0-4-0[4] tankki -veturi ja se oli valmistettu 1913. Höyrynpaine oli 12 kg/cm2. Kakkonen oli teknillisiltä ominaisuuksilta samanlainen kuin Ykkönen, mutta oli valmistettu 8 vuotta myöhemmin.

Suuremmat veturit

Kahdella suuremmalla veturilla vedettiin lastatut puutavaravaunut Eskolaan. Kolmonen tilattiin Eskolan metsäradalle uutena Tampellalta 1923. Veturi oli tyypiltään 0-4-2 ja sen kattilapaine oli 12 kg/cm2. Veturi oli aikoinaan niihin olosuhteisiin nopea ja se ajoi Haarasta yli 30 km:n matkan Eskolaan alle tunnissa. Nelonen ostettiin käytettynä Ranskasta 1946 ja sen valmistaja oli Societe Franco-Belge, Raismes (Nord). Se oli tyypiltään 0-4-4 ja sen kattilapaine oli 14 kg/cm2. Veturi oli tullessaan noin 2 vuotta vanha ja sitä voitiin lämmittää sekä haloilla että hiilillä. Sitä kutsuttiin myös nimillä Franco ja Ranko.

LWR7
LWR 7 -veturi, joka oli tarkoitettu täyskorjauksen jälkeen siirrettäväksi Eskolaan, menikin Lahteen Eskolan radan liikenteen loputtua.

Loviisan-Vesijärven rautatien veturin numero 7 piti alun perin siirtyä Eskolaan oman ratansa levennyksen johdosta ja siksi veturi kävi VR Hyvinkään konepajalla täyskorjauksessa vuonna 1960, mutta työn juuri valmistuttua liikenne Eskolassa loppuikin joten veturi meni Lahteen muistomerkiksi. Nykyisin se on Jokioisten Museorautatiellä säilytettävänä.

Vaunukalusto

Radalla oli käytössä parhaimmillaan 93 puutavaravaunua, umpivaunuja, sekä työmiesten ja johdon asuntovaunuja. Yksi vaunuista oli Lauantaivaunu, joka toimi radan epävirallisena matkustajavaununa. Puuta kuljetettiin suuremmilla vetureilla parhaimmillaan 20 vaunun lasteissa. Asuntovaunut vedettiin pikkupässeillä sinne, missä metsätyömiehet niitä kulloinkin tarvitsivat asuinsijakseen.

Radan loppuvaiheet

Radan liikenne väheni 1950-luvun aikana kuorma-autokuljetuksen yleistyessä ja valtion luovutettua metsäalueitaan asuinmaiksi. Myös vanhentuneen radan ylläpitokustannukset alkoivat kasvaa eikä sen toiminta ollut enää kannattavaa. Metsähallitus purki radan vuoden 1961 kesän ja syksyn aikana ja toiveista huolimatta yhtään veturia ei säilytetty, vaan ne kaikki romutettiin mukaan lukien suurin osa vaunukalustosta. Radan lopettamista seurasi noin 1000 asukkaan Eskolan kylän väkiluvun puolittuminen lyhyessä ajassa. Pikkurata siirtyi monen muun suomalaisen kapearaiteisen rautatien tavoin historiaan.

Nykyaika

Pikkuradan veturitalli, jota alettiin rakentaa vuoden 1921 keväällä, on edelleen pystyssä ja se korjattiin kylätaloksi vuonna 1987. Myös yksi radan kämpistä, joissa metsätyömiehet aikoinaan asuivat syksystä kevääseen, on kunnostettu Sievin Saarivedellä virkistys- ja matkailukäyttöön. Muutamien muiden kämppien raunioita on yhä havaittavissa. Suuri osa radan pohjaa on nykyään metsäautotietä ja ajettavissa suuremmilla ajoneuvoilla. Ratapohjalla on 1990-luvulta alkaen järjestetty myös "Pikkuratavaelluksia". Metsäautotien varrelle on tehty opastaulut radan historiasta ja myös radan tärkeimmät kohteet on merkitty maastoon. Purettujen kämppien sijaintipaikoille on pystytetty kämppätaulut, joissa on tietoa kunkin kämpän rakennuksista.

Perinnekeskuksen alueelle on rakennettu noin 50 metriä alkuperäisenkaltaista rataa, jolle eskolalainen Hannu Haapalehto on rakentanut radan ensimmäisen Erkki -veturin näköisen veturin. Kiskoille on asetettu lahjoituksena saatu alkuperäinen metsäradan asuntovaunu, kaksi radan rakentajien ja topparoikan käytössä ollutta kuuppavaunua, sekä radalla käytössä ollut resiina. Samoille kiskoille on asetettu myös alkuperäisen 8 m pitkän puutavaravaunun täysikokoinen kopio. Radan toiminnan viimeisinä vuosina kuvattu filmimateriaali on muokattu videoksi ja radan historiasta on kirjoitettu kirja: Eskolan metsärata eli Pitkin Pikkurataa, Anne Ruuttula-Vasari, 1988.

Toimintaa rautatien hyväksi

Metsäradan vaikutus Eskolaan ja sen naapurikyliin oli voimakas ja sen merkitystä ja historiaa päätettiin ylläpitää perustamalla Eskolan kylätoimikunta joka rekisteröityi vuonna 1997 nimellä Eskolan kyläyhdistys ry. Yhdistys on aikaansaanut muun muassa Eskolassa nykyään näytteillä olevan muistomerkkiveturin hankinnan sekä sen ulkoisen kunnostuksen. Yhdistys on myös hankkinut Lossari-patsaan muistuttamaan metsäradan raskaasta työstä.

Kylätaloprojektin myötä vanha veturitalli on remontoitu kylätaloksi, joka toimii lähialueen palvelu- ja kerhotiloina. Siellä on myös tallessa satoja pikkuradasta säilyneitä valokuvia, jotka on kerätty laajahkon keräyskampanjan aikana 1980-luvulla. Valokuvien lisäksi Metsäratamuseossa on tallessa vanhan radan esineistöä.

1990-luvulta lähtien on entisen radan alueelle järjestetty vuosittain Pikkuratakävely, jolloin alkukesän yönä vaelletaan noin 40 km:n matka Eskolan entiseltä veturitalleilta Saariveden entiselle metsäkämpälle. Pikkuradan reitillä on järjestetty myös koiravaljakkokilpailuja. Eskolan kesäjuhlilla on paikallisten näyttelijöiden voimin järjestetty neljä eri metsäradasta kertovaa näytelmää.

Muistomerkki

1980-luvulla kyläyhdistys päätti, että Eskolan metsäradalle on saatava ainakin muistomerkki, ja kun päättäjätkin olivat suopeita ajatukselle, niin lopulta päätökseksi tuli, että muistomerkkijuna palvelisi tätä tarkoitusta parhaiten.

Työ aloitettiin etsimällä metsien kätköistä kaksi paraskuntoista metsäkämppinä ollutta entistä radan umpivaunua, jotka kunnostettiin talkootyönä ja asetettiin kiskotuksen pätkälle Eskolan Kylätalon eli entisen metsäradan veturitallin eteen.

Koska metsähallitus oli romuttanut radan kaikki neljä omaa veturia, 1993 paikalle hankittiin korvaava veturi, Virosta löytynyt PT-4 -sotakorvausveturin piirustuksilla Tšekkoslovakiassa tehty Škoda Ktš-4 2350/1950, 0-8-0, joka kunnostettiin ulkoisesti ja museoitiin, mutta joka ei toistaiseksi ole ajokunnossa. Veturi tuotiin Virosta isolla lavetilla, jonka yksi pyörä antoi periksi kuljetuksen aikana. Veturi tendereineen makasi kyljellään lavetilla kuljetuksen ajan, jonka vuoksi veturin alustaan tuli kuljetuksen aikana vääntymä, jota ei voi korjata, vaan koko alusta on luultavasti uusittava jos veturi aiotaan saattaa ajokuntoon. Veturi kunnostettiin ulkoisesti ja sille rakennettiin katos.

Lähteet

Viitteet
  1. Metsäradat UPM-metsä 5/2008.
  2. Pitkin pikkurataa Kirjastovirma. Arkistoitu 9.2.2016. Viitattu 28.12.2015.
  3. Kronstadtin pakolaiset (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Kuvassa (Arkistoitu – Internet Archive) näkyy 2 akselia ja teksti (Arkistoitu – Internet Archive) sanoo "siinä oli kaksi paria vetäviä pyöriä"

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.