Esko Salminen (urheilija)

Esko 'Eko' Jalo Toive Salminen (6. heinäkuuta 1920 Helsinki – 16. huhtikuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen monipuolinen palloilulajien urheilija. Hän menestyi kansallisella tasolla pesäpallossa, maahockeyssa, jääpallossa ja jääkiekossa.[1] Hän pelasi myös lukuisia maaotteluita, esimerkiksi jääpallossa ja baseballissa.

Esko Salminen, monipuolinen palloilulajien urheilija

Salminen kuului Suomen maahockeyn olympiajoukkueeseen Helsingissä 1952 ja pelasi kaikkiaan kolme maaottelua. Suomen mestaruuden hän voitti helsinkiläisseura Nuijamiesten riveissä vuonna 1953.[1]

Pesäpallon Suomen mestaruuden Salminen voitti Pallo-Toverien joukkueessa vuonna 1959, ja SM-hopeaa hän sai vuonna 1951.[1] Ensimmäisen SM-sarjaottelunsa hän pelasi vuonna 1939 ja viimeisen vuonna 1962. Hän oli SM-sarjan paras etenijä vuonna 1949[1]. Itä–Länsi-otteluun hänet valittiin seitsemän kertaa[1]. Hänen pelipaikkansa oli etukentällä siepparina tai ykkösvahtina[1]. Pesäpalloliiton kultainen ansiomerkki Salmiselle ojennettiin 1980.

Lisäksi Salminen oli voittamassa Suomen A-juniorimestaruuden sekä neljä ikämieskultaa Pallo-Toverien riveissä. Hän teki pitkän uran myös pesäpallon SM-sarjan erotuomarina.

Salminen voitti SM-hopeaa jääkiekossa vuonna 1941 ja jääpallossa vuonna 1946. Hän toimi Pallo-Toverien naisten pesäpallojoukkueen huoltajana ja valmentajana vuosina 1947–1967, jona aikana joukkue voitti 12 Suomen mestaruutta ja yhteensä 19 SM-mitalia. Hän toimi myös Pallo-Toverien puheenjohtajana.[1]