Esko Salminen (historiantutkija)

Esko Aulis Salminen (6. marraskuuta 1937 Jaala – 18. joulukuuta 2013 Espoo[1]) oli suomalainen professori ja lehdistöhistorian tutkija.

Salminen työskenteli 1962–1979 toimittajana, Ilta-Sanomien ulkomaantoimituksen esimiehenä, Reutersin kirjeenvaihtajana ja Uuden Suomen toimittajana.[1] ja väitteli tohtoriksi 1976 Turun yliopistossa. Väitöskirja käsitteli jatkosodan aikaista suomalaisten joukkojen valistustoimintaa ja mielialojen ohjausta.

Salminen oli Helsingin yliopiston lehdistöhistoriaprojektin tutkijana 1979–1981 ja toimi yliopiston lehdistöhistorian dosenttina 1981–2002. Hän toimi Tampereen yliopiston journalistiikan apulaisprofessorina 1982–1998 ja professorina 1998–2000.

Eläkkeelle jäätyään Salminen julkaisi muutamia keskustelua herättäneitä kirjoja. Eniten huomiota herätti vuonna 2007 julkaistu Päättymätön sota 1918: sisällissota julkisessa sanassa 1917–2007, jossa Salminen väitti, että Suomen sisällissotaa on 1940-luvulta lähtien käsitelty kirjallisuudessa ja tutkimuksessa yksipuolisesti punaisia ymmärtäen. Salminen otti esimerkiksi erityisesti kirjallisuudesta Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian ja oli sitä mieltä, että Linnan vaikutus näkyi nykyisinkin muun muassa Kjell Westön romaanissa Missä kuljimme kerran, Leena Landerin romaanissa Käsky ja Antti Tuurin romaanissa Suuri asejuna Pietarista. Historiantutkijoista Salmisen arvostelun kohteena olivat erityisesti Heikki Ylikangas, Marko Tikka ja Aapo Roselius.

Salminen käsitteli kirjoissaan myös taistolaisten väitettyä vaikutusvaltaa suomalaisessa mediassa (Viestinnällä vallankumoukseen: "demokraattisen toimittajakoulutuksen" aika 1960-luvulta 1980-luvulle, 2004 Tieto-Finlandia-ehdokas[1]) sekä Suomen Venäjän-suhteita Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen (Suomettumisen uusin aalto. Suomen haastavat naapurisuhteet 1990–2010).