Esko Niemi
Esko Ilmari Niemi (11. kesäkuuta 1934 Tampere – 8. marraskuuta 2013 Tampere) oli suomalainen jääkiekkomaalivahti ja -valmentaja sekä jalkapallomaalivahti. Hänestä käytettiin usein lempinimeä Niekku.
![](../I/Esko_Niemi.jpg.webp)
Elämä ja urheilu-ura
Niemi oli kotoisin Amurista. Hän oli lahjakas maalivahti ja 1950- ja 1960-luvuilla usean tamperelaispojan suuri idoli. Tarinan mukaan Koulukadulla käydyssä ottelussa hän menetti pelin tiimellyksessä räpylänsä. Samaan aikaan tuli laukaus siniviivalta kohti maalin yläkulmaa. Tällöin Niemi nappasi lippalakin päästään ja otti laukauksen kiinni.[1]
Niemi edusti peliurallaan TP-V:tä, TBK:ta, Tapparaa ja Turun Palloseuraa. Hän pelasi SM-sarjassa 12 kauden aikana 146 ottelussa. Mestaruuksia Niemi voitti kolme. Lisäksi Niemi valmensi KooVeen kertaalleen Suomen mestariksi.
Niemi kuoli 8. marraskuuta 2013, 79-vuotiaana.[1][2]
Maajoukkue
Niemi pelasi Suomen maajoukkueessa yhteensä 73 ottelua ja edusti Suomea viisi kertaa MM-tasolla ja kerran olympialaisissa: Squaw Valleyssa 1960 Suomi sijoittui seitsemänneksi.
Jalkapallo
Jääkiekon lisäksi Niemi pelasi jalkapalloa. Hän saavutti TPS:n joukkueessa SM-hopeaa kaudella 1960. Jalkapalloilijanuransa hän aloitti TP-V:ssä ja pelasi korkeimmalla sarjatasolla TPS:n lisäksi tamperelaisessa Ilves-Kissoissa.[3]
Saavutukset ja palkinnot
Pelaajasaavutukset
- Suomen vuoden jääkiekkoilija (1959)
- 3 jääkiekon Suomen mestaruutta (1954, 1955, 1959)
- 2 jääkiekon SM-hopeaa ja 2 -pronssia
- jalkapallon SM-hopeaa 1960
- Lynces Academicin parhaan maalivahdin patsas (1958, 1959)
Valmentajasaavutukset
- 1 Suomen mestaruus (1968)
Tunnustukset ja palkinnot
Lähteet
- Mennander, Ari; Mennander, Pasi: Leijonien tarina. Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6455-3.
- Jääkiekkoleijonat - Esko Niemi[vanhentunut linkki] Suomen jääkiekkomuseo
- Eurohockeyn tilastosivu (englanniksi)
- Esko Niemi Bio, Stats and Results (Arkistoitu – Internet Archive) Olympics at Sports-Reference.com (englanniksi)
- Niemen tiedot Jääkiekkomuseon sivuilla.
Viitteet
- Olli Helen: Leijona lähti, tarinat elävät. Aamulehti, 13.12.2013, s. B22.
- http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194853688892/artikkeli/tapparan+ex-huippuvahti+esko+niemi+on+kuollut.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomen jääkiekkomuseo