Esilääke

Esilääke taikka esilääkitys tarkoittaa yleensä sellaista lääkinnällistä toimenpidettä, joka yhdistyy edeltävästi johonkin tehtävään hoitotoimenpiteeseen kuten leikkausoperaatioon. Myös joihinkin tutkimustoimenpiteisiin saatetaan esilääkkeen antaminen liittää. Jotkin invasiiviset tutkinnalliset toimenpiteet (kuten esim. lannepisto eli lumbaalipunktio, sekä luuydinpunktio: sekä aspiraatiossa että luuydinbiopsiassa) saattavat pelottaa tutkittavaa erityisen paljon. Lasten kohdalla tällöin käytetäänkin yleensä nukutusta koko toimenpiteen ajaksi. Aiemmin ei näin olla menetelty. Nykyään pyritään kaikkea lasten tutkimuksiin ja hoitoihin liittyvää traumatisoitumista paljolti välttämään, sillä seuraamuksena saattaisi koitua psyykkisiä ongelmia traumojen seuraamuksena. Nämä voivat olla myöhemmin hankalasti hoidettavia.

Midatsolaamiampulleja. Midatsolaamia voidaan käyttää leikkauksen esilääkityksenä potilaan rauhoittamisessa

Yksi tärkeimpiä esilääkinnällisiä hoitoindikaatioita on kipushokin ehkäisy. Sellainen saattaa liittyä esim. olkanivelen treponaatioon, eli sijoiltaan nivelkuopasta pois luiskahtaneen nivelen takaisin paikoilleen asettamiseen. Ilman minkäänlaista kivunlievitystä, on myös tajunnan menettäminen mahdollista tässä yhteydessä.

Tavanomaisin hoitokäytäntöihin liittyvä esimerkki lienee, jonkin sedatiivin eli rauhoitteen antaminen ennen lääkinnällistä leikkausta. Sedatiiveja voidaan antaa myös joitain kivulloisia hoito- taikka tutkimuksellisia toimenpiteitä edeltävästi, varsinkin mikäli potilas on kovin pelokas. Eräitä kaikkein yleisimpiä esilääkkeitä lienevät bentsodiatsepiinit, joita on pidetty verraten monikäyttöisinä, sekä kohtalaisen hyvin siedettynä. Ko. lääkkeellä ei ole todettu olevan yleensä vaarallisia sivuvaikutuksia normaalien hoitoannosten alueella sekä yksistään käytettyinä. Mm. aikaisempiin esilääkeaineisiin, kuten barbituraatteihin verraten, on bentsodiatsepiinien terapeuttinen leveys huomattavan paljon suurempi. Näitä saatetaan käyttää myös lihasrelaksantteina.

Joskus voidaan käyttää erillistä EMLA-puudutelaastaria. Se sisältää ihoa puuduttavia aineita, lidokaiinia sekä prilokaiinia. EMLA:a voidaan käyttää pistoskammoisille lapsille. EMLA-laastari asetetaan paikoilleen n. 1-2 tuntia ennen tehtävää injektiota. Kun puudute on alkanut vaikuttaa riittävässä määrin, voidaan laastari poistaa ja pistos antaa. Ihon on oltava ehjä, kun laastari kiinnitetään ja pistos tehdään laastarin peittäneelle kohdalle. Useimmiten kysymyksessä on joko rokotteen antaminen, taikka verikokeen ottaminen.

Hammaslääkäri voi sivellä ennen varsinaista hoitotoimenpidettä, erillistä pintapuudutetta ienten alueelle. Pintapuudute saattaa olla pahalta maistuvaa. Tämä lienee sen ainoa varjopuoli, esim. vahingossa tapahtuvaa puutuneen alueen puremista lukuun ottamatta. Tämä käytäntö voi edeltää esim. varsinaista puuduteaineen injektointia hampaanpoiston yhteydessä. Erityisen kipuherkät potilaat saattavat pyytää tätä myös hampaan paikkauksen, taikka hampaan hionnan yhteydessä.