Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit

Beringin maasilta.

Y-kromosomimuutosten perusteella ensimmäisten ihmisten arvellaan vaeltaneen Amerikkaan Siperiasta noin 18 000–15 000 eaa. Heidän uskotaan yleisesti ylittäneen kuivana olleen Beringinsalmen. Radiohiiliajoituksen (C-14-menetelmä) mukaan monista eri paikoista Amerikkaa on tehty löytöjä 13 500–12 900 vuotta vanhoista ihmisasutuksista.[2] Tulokkaat ovat tulleet monena aaltona, viimeisen muuttoaallon tavoittaessa Amerikan mantereen noin 6000 eaa. Tähän ryhmään kuuluvat ihmiset ovat nykyisten aleutien, inuitien ja jupikien varhaisia esivanhempia.[3]

Varhainen paleointiaanien kulttuuri muistutti Euroopan jääkauden ajan myöhäispaleoliittisia metsästäjäkulttuureja. Näistä ihmisistä tuli pitkien etäisyyksien kävelijöitä, joiden metsästysmaat saattoivat yltää lähes 400 kilometrin päähän. Jotkut ryhmät palasivat samalle alueelle useita kertoja.[4] Heidän riistaansa kuuluivat monet jääkauden aikaiset suuret eläinlajit kuten mammutit, mastodontit, kamelit, sapelihammastiikerit, myskihärät ja tapiirit. Arkeologit ovat löytäneet merkkejä myös jättiläiskokoisista laiskiaisista, vyötiäisistä, majavista ja hirviösusista.[5] Santa Rosan saarelta noin 70 kilometrin päässä Etelä-Kalifornian rannikolta on kaivauksissa löydetty jäännöksiä sadoista kääpiökokoisista mammuteista.[6]

Suurriistan metsästäjät käyttivät aseinaan teräväkärkisiä keihäitä ja sytyttivät joskus maaston tuleen ajaessaan eläinlaumat yli jyrkänteen, jossa ne tapettiin kivittämällä tai keihäin.[7] Saltvillestä Virginiasta on löydetty mastodonttien tappopaikka, jota on käytetty mahdollisesti jo 12 550–11 950 eaa.[8] Hieman myöhempään ajankohtaan viittaavat vastaavat löydökset ovat pääosin Arizonasta.[9]

Hirviösusi (Canis dirus) oli yksi Amerikan mantereen sukupuuttoon kuolleesta eläinlajista, josta on löytynyt merkkejä Ohiosta ja Indianasta.

Noin 11 000 eaa. paleointiaanit alkoivat tehdä edeltäjiään tehokkaampia ja selvästi erottuvia keihäänkärkiä, joita löydettiin ensimmäisenä Clovisin kaupungista New Mexicosta. Löytöpaikkansa mukaan nimetty clovis-kulttuuri levisi nopeasti läpi Amerikan mantereen.[10] Tämän kulttuurin aikakaudella suurriista hävisi. Jotkut tutkijat uskovat paleointiaanien harjoittaman ylimetsästyksen olleen joukkotuhon suurin syy. Tätä ei kuitenkaan pidetä yleisesti uskottavana selityksenä eläinten katoamiseen, vaan todennäköisempänä tuhon aiheuttajana ovat olleet noin 10 000 vuotta sitten tapahtunut ilmastonmuutos. Pitkän kuivan ajanjakson jälkeinen ilman nopea lämpiäminen näännytti sukupuuttoon 20 veden puutteesta kärsinyttä suureläinlajia.[11]

Clovis-kulttuuri katosi suurriistan myötä. Ainutta eloonjäänyttä suureläintä, pitkäsarvista biisonia, metsästävä Folsom-kulttuuri nousi hallitsevaan asemaan noin 8000 eaa. Heidän jäljillään jatkoivat myöhemmät Plano- ja Plainview-kulttuurit, jotka on mielletty lähinnä Suurille tasangoille.[12] Näiden kulttuurien aikakauden lopulla noin 4500 eaa. oli selvä muutosvaihe monipuolisempaan elämäntapaan alkanut kaikkialla Pohjois-Amerikassa. Tasangot muuttuivat lyhytruohoisiksi laitumiksi ja niin ihmiset kuin eläimetkin siirtyivät kohti itää Mississippijoen varrelle ja sen yli. Väkiluvun lisääntyessä keräilyn ja sittemmin maanviljelyn merkitys kasvoi, ja väestö asettui asumaan paikoilleen. Varhaisesta keräilystä ja viljelystä kertovat monet löydetyt jauhinkivet ja survimet. Vaiheittain paleointiaanit jakautuivat moniin kieliryhmiin. Laajoille alueille syntyi elämäntapa, jossa metsästettiin, kalastettiin ja kerättiin kasveja liikkumalla vuodenaikojen mukaan pieninä ryhminä.[13]

Maanviljelyn yleistyminen alueittain synnytti yhä lisääntyvää kiinteää kyläasutusta, joka keskittyi vesistöjen ääreen. Uskonnollinen elämä saattoi yhdistää erillään eläviä kyläkuntia ja kaupunkeja. Jotkut kylät kehittyivät voimakkaiksi päällikkökunniksi ja ensimmäiset näistä muotoutuivat valtioiksi noin vuonna 1000 eaa.[14]

Etelä-Amerikan intiaanikulttuurien kehityksen kärkialueella Perussa alkoi puutarhaviljely noin 8000–6000 eaa. Alussa viljeltiin kurpitsaa, papua, avokadoa ja paprikaa. Luultavasti maanviljely alkoi alueilla, joilla oli korkeusvaihteluista johtuvia pieniä ”mikroympäristöjä”, ja laskeutui alaville maille vasta myöhemmin. Koska puutarhavihanneksia ei osattu säilöä, laajamittainen viljely ei kannattanut pitkään aikaan, ja siirtyminen viljelyyn oli hitaampaa kuin Lähi-idässä viljelyn alkuaikoina. Näin keräily, kalastus ja metsästys olivat pitkään pääasiallinen ravinnon lähde. Maissin edeltäjää teosinttiä saatettiin viljellä Meksikon eteläosan Balsasin laaksossa jo lähes 9000 vuotta sitten.[15].

Tehuacánin laaksossa Etelä-Meksikon vuoristossa näkyy asteittainen kehitys keräilytaloudesta kohti maissin viljelyä. Esihistoriallisen maissin jäännöksiä on löydetty viidestä Tehuacánin luolasta. Varhaisimmat näistä jäänteistä on ajoitettu siellä vuosien 5200–3400 eaa. välille. Myöhemmin viljeltyjen maissinjätteiden joukossa näkyi selkeä kehitysketju, jonka tulosta ovat monet Meksikossa edelleen viljeltävistä lajikkeista.[16] Maissia voitiin varastoida pitkiä aikoja. On melko varmaa, että viljelykasveja on etsitty vuosituhansien kokeiluiden avulla. Perussa maissinviljely saattoi alkaa Meksikosta saadun mallin mukaan. Meksikossa metsästys ja keräily menettivät merkityksensä pääasiallisena ravinnon lähteenä 2000–1500 eaa. ja Perun ylängöillä 3200–700 eaa.[17]

Andien ylänköjen yleisin viljelykasvi oli peruna, joka menestyy yli neljän kilometrin korkeudessa, toisin kuin maissi.[18] Amazonian alueilla maniokin on uskottu menneen suosiossa maissin edelle. Pohjois-Amerikan itäisillä metsämailla ensimmäinen viljelykasvi oli auringonkukka (Helianthus annus) viimeistään 2250 eaa. Sen siemenistä puristettiin öljyä moniin eri tarkoituksiin.[19] Samalta aikakaudelta on myös mantelikurpitsan viljely, joka toi maanviljelyn Suurten järvien pohjoispuolelle.[20] Myös maa-artisokkaa (Helianthus tuberosus) ja savikkaa (Chenopidium berlandieri) käytettiin ravinnonlähteinä, samoin monia harvinaisempia kasviksia, jotka luokitellaan lähinnä rikkaruohoiksi.[21] Naisten osuus eri ryhmien taloudessa kasvoi merkittävästi maanviljelyn myötä.[22]

Inkojen aikaisia pengermiä on yhä käytössä Písacissa, Perussa.

Kastelu- ja pengerviljely alkoi Perussa viimeistään noin 2800–2600 eaa. ja Keski-Amerikassa noin 1500 eaa., kun olmeekit kehittivät kivistä muuratun ja painovoimalla toimivan maanalaisen vesijohtoverkoston keinotekoiseksi kastelujärjestelmäksi.[23] Pengerviljely mahdollisti maanviljelyn esimerkiksi vuoristossa. Asteekit rakensivat chinampoja, vesikasveista ja mudasta kelluvia puutarhasaaria, ja mayat suosivat kaskiviljelyä. Nämä kehittyneet viljelytekniikat mahdollistivat suuren väestönkasvun. Perun varhaisimmat suuret seremoniakeskukset, joissa oli temppeleitä, olivat Supéjoen laaksossa Huaca de los Idolosissa ja Huaca de los Sacrificiosissa noin 2900 eaa. Samana aikakautena Perun rannikolle syntyi suuria keskuksia: Caral, Aspero, Huaca Prieta ja El Paraiso sekä ylängölle La Galgada, Huaricoto ja Kotosh.[24]

Ensimmäiset keskukset kävivät kauppaa ympäristönsä kanssa ja hankkivat tavaroita, joita eivät itse kyenneet tuottamaan. Rannoilla asuvat asperolaiset pyydystivät suuria määriä anjoviksia ja sardiineja kun taas Caral ja muut sisämaan kaupungit tuottivat kastelun avulla erilaisia kasviksia, hedelmiä ja puuvillaa (Gossypium barbarense).[25] Nykyään sen on syrjäyttänyt toinen lajike Gossypium hirsutum, josta saadaan suurin osa maailman sadosta.[26]

Inkojen vanhaa keramiikkataidetta.

Ensimmäiset löydökset muinaisesta keramiikasta ovat peräisin Taperinhan ja Pedra Pintadan luolista Amazonjoen varrelta Brasiliasta. Löydöksen alkuperä on jäljitetty vuoteen 6000 eaa.[27] Perussa syntyi suuria Caralin kaltaisia keskuksia noin 2800–2600 eaa., ja aikaisemmin Kolumbian ja Ecuadorin kautta Brasiliasta kulkenut keramiikka yleistyi siellä noin 2000 eaa. Pohjois-Amerikan intiaanit keksivät keramiikan kuitenkin vasta 2500 eaa. Sen ikäistä keramiikkaa löytyy Keski-Amerikasta ja Pohjois-Amerikan koillisosista.[28]

Nämä kaksi erilaista keramiikkatyyppiä erosivat jonkun verran toisistaan. Kumpikin tyyppi levisi kaupankäynnin mukana ja sekoittui nopeasti toisiinsa. Poltetusta savesta tehtyjä astioita käytettiin muun muassa viljan säilytykseen tuholaisten estämiseksi. Tämä mahdollisti viljan varastoinnin ja käytön myös "rahana". Aluksi savesta tehdyt keramiikkatyöt olivat koristeettomia ja rosopintaisia, mutta nopeasti esineiden muoto muuttui sirommaksi ja niihin alkoi ilmestyä erilaisia piirroksia. Pieniä savifiguureita alettiin luoda ihmisen tai eläinten kuviksi uskonnollisen taiteen ilmauksena. Mesoamerikan vanhin keramiikka on löydetty Guerrerosta Puerto Marquesista ajalta noin 2400 eaa., ja Tehuacanin laaksosta 2300 eaa. Karibianmerellä keramiikka alkoi Salanoid-kulttuurissa noin 2000 eaa.