Isfahan

Ptolemaios mainitsi kaupungin 100-luvulla jaa. nimellä Aspadana, jonka on arveltu tulevan meediankielisestä sanasta aspadanam 'hevosten maa'. Toisen selityksen mukaan Isfahan tulee avestan kielen sanasta espahan, joka on monikko sanasta sepah 'armeija'.[6]

Isfahanin kartta.

Monista muista Iranin ylängön asutuskeskuksista poiketen Isfahan sijaitsee jokitasangolla. Kaupungin läpi virtaa Zayandarudjoki, jonka rannoille on rakennettu jo muinaisilla ajoilla edelleen käytössä oleva keinokastelujärjestelmä. Kaupunki on historiallisesti ollut myös tärkeä taloudellinen keskus maantiellä, joka kulkee pohjois-eteläsuunnassa Zagrosvuorten ja Ison Suola-aavikon välissä. Isfahanin tasangon kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä. Sadetta alueella tulee vain vähän ja ilmankosteus on alhainen. Viimeisen vuosituhannen aikana alueella ei ole tapahtunut suurempia maanjäristyksiä, jotka joissakin muissa kaupungeissa ovat tuhonneet monet historialliset rakennukset, jollaiset ovat Isfahanissa edelleen pystyssä.[7]

Isfahanin kaupunkikuvaa 1600-luvulla julkaisussa tuntemattoman piirtäjän teoksessa.

Isfahanin kaupungin perustamisesta kertovat useammat myyttiset legendat. Vanhan kansanperinteen mukaan kaupunki perustettiin jo ennen legendaarisen sankari Yaman tai Jamin aikoja. Zarahustralaisen perinteen mukaan kaupungin linnoituksen perusti kuningas Kay Kavus. Varhaiset muslimihistorioitsijat liittivät kaupungin perustamisen puolestaan Aleksanteri Suureen. Ensimmäiset säilyneet historialliset maininnat kaupungista tehtiin nimellä Aspadana, joka on kreikkalainen käännös persialaisesta sanasta Spādāna. Antiikin Kreikan historioitsijat käyttivät kaupungista myös nimeä Γάβαι (Gabai). Strabonin mukaan Akhaimenidihallitsijoilla oli palatseja Persepoliksen ja Susan ohella myös Gabaissa. Kaupunki mainitaan muutamia kertoja myös Seleukidien ja Parthian aikakausina, mutta yksityiskohtaisempia tietoja löytyy vasta sasanidien kaudelta. Sasanidien aikana Isfahan maakuntaa kuvaillaan suureksi ja siellä oli 3 000-5 000 kylää ja seitsemän kaupunkia. Varsinainen Isfahan koostui tuolloin kahdesta erillisestä kaupungista. Gay tai Shahristan sijaitsi nykyisen kaupungin itäosassa ja Juhudistan tai, or Yahudiyya-nimellä tunnettu juutalainen siirtokunta sijaitsi nykyisen kaupungin keskustassa. Juutalainen siirtokunta liitetään useimmiten Nebukadressar II:en (Babylonin vankeus), mutta joidenkin persialaisten lähteiden mukaan sen perusti Yazdegerd I juutalaisen vaimonsa ehdotuksesta.[7]

Persian arabivalloituksen jälkeen 600-luvun puolivälissä Isfahan vaihtoi käsiä useaan otteeseen arabien, turkkilaisten kansojen, mongolien ja persialaisten valtakuntien välillä. Suuren osan tästä ajasta Isfahan oli tärkeä alueen hallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurillinen keskus. Arabikalifien aikaan kaupunki oli suuren osan muinaista Meediaa käsittäneen al-Jibalin maakunnan keskus. Abbasidien vallan väityttyä valtaan nousivat persialaiset Buyidit ja kaupunki kukoisti kaupan ja erityisesti silkkikaupan keskuksena. Vauraudessaan se hävisi vain Raylle eli nykyiselle Teheranille. Kaupungin väkiluku lienee tuolloin ollut noin 100 000. Persialainen matkailija ja runoilija Nasir Khusraw vieraili kaupungissa vuonna 1052 ja kuvaili sitä Persian kaupungeista suurimmaksi ja rikkaimmaksi.[7]

Turkkilaisten kansojen muuttoliikkeiden myötä Persiassa nousivat valtaan Seldžukit ja 1000-luvulla Efahanista tuli Seldžukkien valtakunnan pääkaupunki. Kaupunki jatkoi kukoistustaan, kunnes Seldžukit muuttivat pääkaupunkinsa Khorasaniin. Laskusuhdanne jatkui mongolien ja Timuridien valtakausien ajan. Mongolit valloittivat kaupungin vuonna 1240 ja Timur Lenkin valloittaessa Isfahanin vuonna 1387 hän surmautti 50 000 sen asukasta. Kaupungin alamäki johtui myös kaupungin asukkaiden sisäisistä uskonnollisista kiistoista. Vuonna 1327 Ibn Battuta kirjoitti kaupungin olevan paljolti raunioina sunnalaisten ja šiialaisten välisten kiistojen takia.[7]

Isfahanin niin sanottu kultakausi alkoi vuodesta 1597, jolloin Safavidihallitsija Abbas I valitsi kaupungin pääkaupungikseen ja jälleenrakennutti sen.[7] Vanhakaupunki säilyi entisellään, mutta kaupungin eteläosaan rakennutettiin uusi kaupunginosa, jonne valmistui myös Unescon Maailmanperintökohteet Perjantaimoskeija (Masjed-e Jāmé)[8] ja Meidan Emam -aukio ympäröivine historiallisine rakennuksineen.[9] Kaupunki kasvoi ja Safavidien valtakauden loppupuolella siellä oli yli miljoona asukasta. Kaupungissa vieraillut matkailija Jean Chardin kuvaili Isfahania orientin kauneimmaksi kaupungiksi ja kuvaili kaupunkia myös tarkemmin. Chardin mukaan kaupungissa oli esimerkiksi 273 kylpylää, 48 madrasaa ja 162 moskeijaa. Kaupunki oli myös šiialaisuuden keskuksia ja houkutteli näin uskonoppineita ympäri islaminuskoista maailmaa. Vuonna 1722 ghelzaiafgaanit valloittivat kaupungin kuusikuukautta kestäneen piirityksen jälkeen ja tuhosivat suuren osan sen infrastruktuurista. Seuraavina vuosikymmeninä kaupunki säilyi raunioina ja muut kaupungit kuten Mašhad, Šīrāz ja lopulta Teheran ohittivat sen kehityksessä. Kaupungin uuteen alamäkeen vaikuttivat paitsi verilöylyt ja nälänhädät, mutta myös sen muuttunut taloudellinen asema. Perinteisesti tärkeät maalla kulkevat kauppareitit menettivät merkitystään merireittien merkityksen kasvaessa.[7]

Vuonna 1905 Isfahan oli yksi perustuslaillisen vallankumouksen keskuksia ja se alkoi toipua šaahi Reza Pahlavin valtakaudella. Kaupunkiin rakennettiin teollisuusalue ja Isfahanista tuli lopulta maan johtavia teollisia keskuksia teräs-, sementti-, ja asetehtaineen. Historiallisia rakennuksia entisöitiin ja kaupungista tuli myös turismin keskuksia. Kehitys jatkui myös Iranin vallankumouksen jälkeen. Kaupungin väestön räjähdysmäinen kasvu on tuottanut ongelmia esimerkiksi luvattoman rakentamisen kautta.[7]

Isfahanin tärkeimpiin teollisuuden aloihin kuuluvat teräs- ja tekstiiliteollisuus, sekä korkeateknologian teollisuus kuten lentokoneiden rakennus ja ydinvoimaan liittyvä toiminta. Polyacryl Iran tuottaa valtaosan Iranissa valmistetuista keinokuiduista ja sen tehtaissa tuotetaan esimerkiksi polyesteriä ja akryylikuitua. Āryāmehrin terästehdas ja Mojtamaʿ-e fulād-e Mobārakan terästehdas tuottavat huomattavan osan kaikesta Iranissa tuotetusta teräksestä. Isfahan on myös Iranin puolustusteollisuuden tärkeä keskus. Helicopter-sāzi-e Irān eli nykyinen Ṣanāyeʿ-e havāpeymā-sāzi-e Irān (luh. HESA alkuperäisen nimen mukaan) kokoaa lentokoneita, kuten Antonov An-140 -koneeseen perustuvaa Iran-140 -konetta. Kaupungissa tuotetaan myös ballistisia ohjuksia.[10] Kaupungissa sijaitsee myös laitos, jossa muunnetaan kotimaista uraania sentrifugeihin sopivaksi uraaniheksafluoridiksi.[11]

Kaupungin väkiluku on kasvanut seuraavasti:

1956: 254 708

1966: 424 045

1976: 661 510

1986: 986 753

1991: 1 127 030

1996: 1 266 072

2006: 1 602 110

2011: 1 756 126.[1][5]

Isfahanin kaupungissa on juutalainen ja armenialainen vähemmistö. Juutalaisia oli vuonna 2003 arviolta 1 500 ja heistä noin 700 asui vanhassa juutalaisessa korttelissa Jubāran kaupunginosassa. Kaupungissa toimii juutalainen koulu nimeltä Madrasa-ye Etteḥād.[12] Isfahanilla on islamilaisessa eskatologiassa oma paikkansa. Lopun aikojen tuloa ennakoi Antikristuksen (ad-Dajjal) saapuminen. Hänellä on vain yksi silmä, ja otsaan on kirjoitettu sana kafir (uskoton). Antikristus saapuu Konstantinopolin valloituksen jälkeen ja saa kannattajia Iranin juutalaisista. Sahih Muslimiin sisältyvän hadithin mukaan al-Dajjal saa seurakseen 70 000 Isfahanin juutalaista, jotka ovat pukeutuneet persialaisiin huiveihin.[13]

Armenialaiset muodostavat Uuden Julfan kaupunginosan väestön valtaosan. Kaupungissa toimii armenialainen luostari ja 10 kirkkoa.[14]

• 
  Meidan Emam on historiallinen aukio ja Unescon maailmanperintökohde. Aukion takana suuri Imaamin moskeija (1629).
• 
  Si-o-se Pol -silta
• 
  Medresseh-I Šah Husein, mullahien ja dervissien yliopisto.
• 
  Mattokauppaa suuressa basaarissa.

Käsitöitä käsityöläiskaupassa.

Isfahan on ollut monien muslimien ja persialaisten kulttuuri- ja uskonnollisten vaikuttajien koti. Ibn Sina (k. 1037) asui kaupungissa viimeiset neljätoista vuottansa ja kirjoitti useimmat merkittävät filosofian ja lääketieteen teoksensa siellä. Baabilaisuuden perustaja Bab kirjoitti osan teoksistaan Isfahanissa ja kaupunki onkin myöhemmin ollut yksi bahai-uskon keskuksista. Johtaviin naispuolisiin islaminoppineisiin lukeutuva Hajieh Sayyideh Nosrat Begom Amin syntyi ja kuoli Isfahanissa ja julkaisi siellä 15-osaisen tutkielmansa Koraanista.[7] Seudulla valmistetut perinteiset matot luetaan Iranin arvostetuimpiin.[15]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Isfahan Wikimedia Commonsissa