Ertebøllen kulttuuri

Ertebølle raakkutunkion kaivauksia 1890-luvulla.

Tanskasta tunnetaan eniten asuinpaikkoja. Tutkimuksen kannalta merkittäviä kohteita ovat muun muassa Møllegabet, Flynderhage, Vænget Nord, Margrethes Næs ja Bjørnsholm, mutta merkittävimmät kohteet ovat:

• Ertebølle sijaitsee Pohjois-Tanskan Limfjordenin etelärannalla, ja se on ollut eräs Pohjois-Euroopan tunnetuimpia myöhäisen mesoliittisen kulttuurikauden asuinpaikkoja. Ertebøllestä on löytynyt Ertebøllen kulttuurin erikoisuus raakkutunkio eli køkkenmødding, joka tutkittiin 1890-luvulla. Se on 140 metriä pitkä, 20 metriä leveä ja noin 2 metriä paksu. Siitä tehdyistä löydöistä muodostui Ertebøllen kulttuurin esineistön valmistustradition malliesimerkki, ja Tanskassa koko myöhäinen mesoliittinen kulttuurivaihe sai asuinpaikan mukaan nimensä. Esineistö koostui piikivestä valmistetuista työvälineistä, aseista, keramiikasta ja eläinten luista.[9][8][10]

• Tybrind Vig sijaitsee Fynin saaren luoteiskulmassa pienessä lahdessa. Se löydettiin 1975 ja sitä tutkittiin 1980-luvulla vedenalaisena kohteena sukeltamalla. Kohde antoi runsaasti materiaalia mesoliittisen elämän toiminnoista, sillä sedimenttien hapettomassa tilassa olleet orgaaniset esineet ovat säilyneet hyvin. Paikalla on ollut kiinteä asuinpaikka, jossa kalastettiin monipuolisilla välineillä. Käytössä on ollut ainakin rysiä, katiskoja, kalapatoja, harppuunoita, keihäitä ja koukkuja. Myös jäänteitä kolmesta ruuhesta ja useasta melasta löydettiin kaivauksissa. Niillä on kalastettu myös kauempana merellä, koska löytöaineistossa oli avomeren kalojen, hylkeiden ja pyöriäisten luita. Metsästys- ja linnustusvälineitä on käytetty kauriiden, hirvien, saksanhirvien ja villisikojen metsästykseen. Asuinpaikalta löytyi muutama hauta.[11]

• Ronæs Skov sijaitsee Tanskassa Vähän-Beltin itärannalla Fynin saaren edustalla, ja se on ajoitettu vuosiin 4300−4100 eaa. Tältä tuhoutuneelta asuinpaikalta, jota tutkittiin sukeltamalla vuonna 2001, löydettiin kivistä rakennettu rengas, jonka keskellä oli hiiltynyttä hasselpensaan puuta. Rakennelma todettiin muinaiseksi nuotioksi, joka on säilynyt lähes ehjänä merenpohjan sedimenttien suojaamana. Asuinpaikasta, jonka meren eroosio on jo tuhonnut, on jäljellä enää joitakin esineitä ja muinaista jätettä. Paikalta on löytynyt Ertebøllen keramiikan sirpaleita, pieni kivikirves, kolme atraimen piikkiä, ja sydämenmuotoisen melan lavanpuolikas. Säilyneiden puunrunkojen välissä makasi hylättyjä pyyntirakennelmia ja katiskan osia sekä osia ruuhesta, jousesta, nuolista ja jousiporasta.[12]

• Saltbæk Vig sijaitsee Sjællandin saaren luoteiskulmassa Kalundborgin lähellä ja on merestä vallatulla viljelyalueella noin metri merenpinnan alapuolella. 16 kilometriä pitkältä ja 8 kilometriä leveältä alueelta on löydetty myöhäisen Kongemosen, Ertebøllen ja varhaisen nauhakeraamisen kulttuurin jäänteitä, joista Ertebøllen jäännökset dominoivat lukumääräisesti. Noin 415 löydettyä kohdetta sisältää hautoja, asuinpaikkoja, leirejä ja muita erilaisia irtolöytöjä. Esineistö käsittää muun muassa noin 400 kiillotettua kirvestä, 200 nuolenkärkeä, tuhat palaa ruukkujen sirpaleita ja 40 000 piikiven iskosta ja sälettä. Useimmat kohteet sijaitsivat muinaisen lahden suun etelärannan länsipäässä. Kohteista 28 olivat ertebølleläisiä asuinpaikkoja. Esimerkiksi Saltmaden asuinpaikalta löytyi ehjä kalanpyydys, joka ajoitettiin vuoteen 5100 eaa. Smakkerup Husen asuinpaikalta löytyi osittain kivetty veneenlaskupaikka ja kalastusalue, josta löytyivät jäänteet paalutuksesta, ruuhista, osia luisista atraimista ja muita jätteitä sisältävä kerrostuma. Varmuudella tiedetään, että lahdessa ja sen lähiympäristössä on asutettu vähintään kolmea yhtäaikaista asuinpaikkaa. Vigin löytöaineistoon on ilmestynyt viljelystä ja karjanhoidosta kertovia löytöjä noin vuoden 3950 eaa. jälkeen. Maanviljelijöiden ja kalastajien asuinpaikkojen erottaminen toisistaan on vaikeaa, sillä alussa maanviljelyyn siirtyminen ei ole vaikuttanut esineistön muotoihin.[1]

• Vedbækin kalmisto löytyi vuonna 1975 koulun laajennuksen yhteydessä Vedbækin kaupungissa Kööpenhaminan pohjoispuolella. Kalmisto oli rakentamisen vuoksi jo tuhoutumassa, mutta siitä löydettiin vielä 18 hautausta, joista kaivettiin esille 22 vainajan jäännökset. Kalmisto oli tuolloin ensimmäinen Ertebøllen kulttuuriin kuuluva kalmisto, ja se antoi tutkijoille paljon tietoa hautaamistavoista, sukupuolten ja eri ikäisten ihmisten arvostuksesta.[13]

• Ringkloster on sijainnut 20 kilometriä sisämaassa Itä-Tanskassa Skanderborginjärven lähellä muinaisella rantatörmällä. Se oli ensimmäinen löytynyt sisämaan asuinpaikka, joita ei edelläänkään tunneta montakaan. Atlantisella ilmastokaudella järvi on ollut nykyistä paljon suurempi, ja paikka on ollut asutettuna 5400−3550 eaa. Löytöaineiston perusteella elinkeino on ollut nisäkkäiden metsästys, joskin eläimiä on pyydystetty myös turkiksen vuoksi. Suurimman osan saaliiden jäänteistä kuuluivat villisioille (74%). Asuinpaikan jätteitä ja esineitä löytyi runsaasti. Asukkaat ovat viettäneet paikalla vain osan vuodesta tai sitten he ovat käyneet kauppaa rannikoiden väestön kanssa, sillä löytöjen joukossa oli myös merellisiä jäänteitä.[9][14][15]

Ertebøllen asuinpaikkoja ja kalmistoja on Etelä-Ruotsissa löytynyt lähinnä Skånen länsi- ja eteläosista. Tällaisia asuinpaikkoja ovat muun muassa Lerhamn, Jonstorp, Stenbocksvallar, Kvarteret Nore, Gränsstigen, Soldattorpet, Vik, Ivetofta ja Siretorp, mutta seuraavat asuinpaikat ansaitsevat tarkemman esittelyn:[16]

• Skateholmin kalmistot, jotka tutkittiin vuosina 1980−1984, sijaitsevat Trelleborgin lähellä Itämeren rannalla Etelä-Ruotsissa. Ne ovat muodostuneet pysyvän asuinpaikan ympärille yli tuhannen vuoden aikana noin vuosien 5800−4300 eaa. välillä, eli koko Ertebøllen kulttuurikauden ajan ja tämän jälkeenkin. Asuinpaikan rantaa on suojannut pieni laguuni, jonka takaa on auennut Itämeren ulappa. Erityisen Skateholmista tekee sen kalmistot, joista on löytynyt yli sata hautausta. Vedbækin kalmiston ohella niistä saatiin monipuolinen käsitys mesoliittisen ihmisen hautaamisrituaalien monimuotoisuudesta. Asujat hyödynsivät tehokkaasti merellisiä luonnonvaroja, mutta harjoittivat myös metsästystä ja keräilyä.[17]

• Ageröd V on ollut Ertebøllen kaudella sisämaan asuinpaikka, joka on sijainnut pienessä saaressa soistuneen järven keskellä Etelä-Ruotsissa. Kohde on toiminut asuinpaikkana jo Kongemosen kulttuurikauden aikana, ja sellaisena se on jatkanut myös Ertebøllen kaudella. Elinkeinona on ollut kalastus ja metsästys.[9]

• Tågerup sijaitsee Skånen länsirannalla Sjællantia vastapäätä. Tältä asuinpaikalta on löydetty asumusten jäänteitä, mikä on Ertebøllen kulttuurissa ollut melko harvinaista.[18]

• Löddesborgin asuinpaikalta saatiin talteen runsaasti keramiikkaa, jota kertyi yhteensä 34 kilogrammaa. Tämä määrä on enemmän kuin on muilta ruotsalaisilta asuinpaikoilta kertynyt yhteensä. Ruotsalaisen keramiikan analyysit perustuvat pääosin tämän paikan löytöihin.[16]

Pohjois-Saksan ja Pohjois-Puolan alueet ovat Ertebøllen kulttuurin reuna-alueita, mutta sieltä tunnetaan asuinpaikkoja esimerkiksi Ellerbek, Jäckelberg Nord, Rosenhof, Neustadt [19], Timmendorf-Nordmole ja Fedderingen Wurth, joista tarkemmin esitellään:

• Satrup Bogin muinaisjärven asuinpaikat ovat sijainneet nykyisen suon äärellä Schleswig-Holsteinissa Saksassa. Suon asuinpaikkoja tutki H. Schwabedissen vuosina 1947–1963. Järven äärellä olleita asuinpaikkoja on esitelty lisänimillä Rüde, Fasaneninsel, Bondebrück, Südensee-Damm, Pöttmoor, Bregentwedt ja Förstermoor. Vaikka osa kaivauksista oli suoritettu kauan sitten, löytöaineiston uusi analysointi on vaikuttanut tarpeelliselta. Monia piirteitä ymmärretään nykyään paremmin, ja tämä muinainen järvi on Saksassa yksi lupaavimmista alueista Ertebøllen kulttuurin kalastustapojen tutkimisessa. Monista paikoista on löydetty muun muassa meloja, atraimen piikkejä, verkkoja ja verkon osia. Verkkojen langat ovat säilyneet niin hyvin, että verkkojen valmistustapakin on voitu selvittää.[20]

• Dąbki sijaitsee lyhyen matkan päässä Itämeren rannalta Pohjois-Puolassa ja tarjoaa esimerkin sisämaan leiristä myöhäisellä mesoliittisella kaudella. Järven rannalla on sijainnut useita eriaikaisia asumuksia noin vuosina 5400−4600 eaa. Asukkaat ovat metsästäneet majavia, peuroja, ankkoja ja sorsia. Kalastamalla on pyydetty muun muassa haukea ja ahventa. Kaivauksilta löytyneet kaksi hylkeen luuta ovat ainoat suolaisen veden eläimen jäänteet. Asuinpaikalta havaitut Ertebøllen keramiikan sirpaleet ovat laajentaneet sen kulttuurialuetta huomattavasti itäänpäin.[9]

Asumuksia on löytynyt mesoliittisilta asuinpaikoilta hyvin vähän, kun taas myöhemmiltä kulttuurikausilta niitä on löytynyt helpommin. Ertebøllen kulttuurissa asuttiin pitkiä aikoja samalla paikalla ja vuotuiskierron takia on liikuttu vain vähän. Kun samaa asumuksen pohjaa tallotaan vuosia, siihen jää selvät jäljet. Tämän pitäisi näkyä löytömateriaalissa selvästi.[18] Esimerkiksi Tanskan suurimman säilyneen raakkutunkion alta on löytynyt lukuisia nuotionpohjia ja kivisiä liesiä. Sen sijaan mitään merkkiä asumuksista ei ole löytynyt, vaikka paikalla on asuttu enemmän tai vähemmän kiinteästi 5050−4050 eaa., eli noin tuhannen vuoden ajan. Ainoa merkki kiinteämmästä toiminnasta ovat kalmiston jäänteet.[18]

Ruotsissa Länsi-Skånessa Tågerupissa on merkittävä kaivauskohde, sillä sieltä on löytynyt useiden asumusten pohjia. Asumukset on julkaisuissa luetteloitu roomalaisilla numeroilla. Asumus I on muodoltaan pyöreä, kun taas asumus II on pitkänomainen ja nelikulmaisen muotoinen. Sen pohjan pinta-ala on 85 m², ja sen kattorakenteita on kannatellut paalujen rivi. Asumus III on ollut mitoiltaan 15×4,5 metriä. Sitä luonnehditaan suojaksi tai katokseksi, joka on auennut etelään. Koska asumusten ajoitukset esineistön ja radiohiilimenetelmän valossa antavat ristiriitaisia tuloksia, löytö ei ole kiistaton. Asumuksen III sisältä löydetyt Ertebøllen keramiikan sirpaleet rajaavat asumuksen aikaisintaan vuoteen 4600 eaa. Yleensä pitkät talot liitetään maatalouskulttuuriin, mutta samaan aikaan on Puolassa Kujawian kulttuurissa ollut käytössään tällaisia pitkiä taloja.[18]

Teräväpohjaista Ertebøllen keramiikkaa.

Ertebøllen keramiikassa käytössä ollut niin sanottu ”lamppu”.

Teräväpohjainen keramiikka otettiin Ertebøllen kulttuurissa noin 5000 eaa., mutta se ei liittynyt maanviljelyyn tai karjanhoitoon siirtymiseen, koska vanhimmista astioista ei ole havaittu jäänteitä viljasta, kotieläimistä tai viljelyyn viittaavia esineitä. Tämä havainto tehtiin noin 4000 eaa. jälkeen asutetuilla leiripaikoilla, jossa keramiikkakin on ollut tasapohjaista.[5][23]

Tutkijat eivät vielä tiedä, onko Ertebøllen väestö saanut vaikutteensa keramiikan valmistukseen etelässä eläviltä nauhakeraamisilta maanviljelijöiltä vai ovatko vaikutteet tulleet idästä metsästäjä-kalastajilta Itämeren eteläosista. Jo 5300−4900 eaa. on Ertebøllen alueella asustanut pieniä nauhakeraamisia viljely-yhteisöjä, noin 4900−4700 eaa. tämän vaiheen seuraajia (saks. Stichbandkeramik) ja noin 4800−4500 eaa. Rössenin kulttuurin viljelijöitä. Keramiikan valmistus ja käyttö on voitu oppia myös Itämeren etelärannikolta, jonne on Venäjän kautta levinnyt metsästäjien käyttämä keraaminen traditio. Eräät astioiden ulkonäköön ja koristeluun liittyvät seikat puoltavat jälkimmäistä ajatusta.[4]

Ertebøllen keramiikassa on ollut käytössä ”ruukku” ja ”lamppu”. Lamppuna pidetään soikeaa lautasta, jossa olisi poltettu eläinrasvaa tai traania valaistusta varten. Niitä on valmistettu myös Narvan kulttuurissa (5300 eaa. alkaen) ja Nemunasin kulttuurissa (noin 5500 eaa. alkaen). Etelä-Skandinaviasta länteen olevilta asuinpaikoilta ei lamppua ole löytynyt, joten se on varmaan itäinen piirre. Jokaisella väestöllä oli keramiikassaan omintakeisia piirteitä, jotka eivät kaikki siirtyneet Ertebøllen keramiikkaan. Myös kaikkien näiden väestöjen yhteisvaikutustakin on ehdotettu. Radiohiiliajoituksia täytyy vielä ottaa lisää, jotta keramiikan käyttöönotto voidaan selittää tarkemmin.[5][23][24][4]

Pohjois-Puolan Dąbkista on löydetty varhaista Ertebøllen keramiikkaa, jonka muodossa ja koristelussa näkyy Nemunasin keramiikan piirteitä. Keramiikkaa on levinnyt Dąbkista itään Pommeriin noin 5000 eaa. ja siitä länteen Pohjois-Saksan Schleswig-Holsteiniin 5 100 eaa. Keramiikan koristelun motiivit ja sen muotoilu on kehittynyt noin 5000 eaa. alkaen Pohjois-Saksassa ja Tanskassa Ertebøllen keramiikan tyyliseksi. Keramiikan valmistustaito on levinnyt Tanskan saaristoon ja Etelä-Ruotsiin viimeistään 4600 eaa.[5]

Keramiikkaa on valmistettu samanlaisella menetelmällä koko Ertebøllen kulttuurialueella. Savi on aina saatu paikallisesta lähteestä ja siihen on sekoitettu graniitin ja kvartsiitin mursketta ja hiekkakiveä, mutta vain poikkeuksellisesti on sekoitteena käytetty murskattua keramiikkaa. Ruukku on aloitettu leipomalla suuri pohjanuppi, jonka reunoista aloitettiin ruukun seinämien rakentaminen kiertämällä sitä spiraalimaisesti 2–4 senttimetriä leveällä nauhalla. Nauhojen väliset saumat on tilkitty ja tasoitettu työntämällä sormilla niihin tuoretta savea. Koristelun jälkeen astia on ensin kuivattu ja sitten poltettu nuotiolla noin 500–700 asteen lämmössä. Ruukkuja on käytetty ainakin kalan, lihan ja osterien keittämiseen.[16]

Ruukun lisäksi Ertebøllen keramiikkaan liittyy laakean astian muotoinen lamppu. Se on tehty samasta savesta, mutta sekoitteena on ollut orgaanista materiaalia, kivimursketta ja murskattua keramiikkaa. Lampussa on nokikerroksesta päätellen poltettu jotakin. Polttoaine arvellaan olleen traania tai eläimen rasvaa.[16]

Ertebøllen keramiikan vaihe sijoittuu mesoliittisen kauden loppuun. Etelä-Skandinaviassa se on kestänyt keskimäärin 500 vuotta, noin 4700−4000 eaa. Ruotsissa keramiikkaa ei ole löydetty sisämaan asuinpaikoilta vaan vain rannikoiden asuinpaikoilta. Ruotsalaisten ruukkujen ajoitukset on tehty ruukunsirpaleiden karstasta, joka on antanut ajoituksia noin vuosiin 4300−3800 eaa. Vaikka viljelijöiden suppilopikareita ja kalastaja-metsästäjien Ertebøllen ruukkuja on käytetty jonkun aikaa samaan aikaan, niiden valmistajat ovat asuneet aina eri leireissä. Kummankin keramiikan valmistustekniikka on periaatteiltaan hyvin samanlainen, joten viljely- ja karjanhoitoon siirtyneet ryhmät ovat ilmeisesti vaihtaneet elinkeinonsa myötä myös keramiikkatyyliään.[16]

Jo varhaiselta Maglemosen kaudelta asti tunnetaan muutamia lavaltaan ovaalin muotoisia meloja, joten vesikulkuneuvojen varhaisempi käyttö lienee siltä osin todistettu. Vasta Ertebøllen kaudelta tunnetaan ruuhien jäänteitä ja vielä runsaammin erilaisia melojen kappaleita.[25]

Ruuhet on pääsääntöisesti koverrettu paksuun lehmustukkiin kivikirveiden avulla. Vaikuttaa siltä, että kovertaminen ja muotoilu on tehty kokonaan kirveillä eikä tulta olisi käytetty, koska jäännöksistä ei ole löytynyt todisteita työtavasta, jossa ensin poltetaan tulella puuainesta ja sitten veistetään kirveellä lastuja pehmenneistä kohdista. Ruuhet painoivat tyhjänä 250–350 kilogrammaa ja kantoivat 6–8 aikuista.[26]

Suuret ruuhet ovat saattaneet olla prestiisiesineitä, koska kymmenmetrisiä ruuhia ei ole ollut kätevä liikutella. Pitkää ruuhta tarvittiin siirtymiseen uuteen paikkaa, jolloin mukaan otettiin paljon tavaraa ja ihmisiä. Ruuhia tarvittiin myös kalastukseen, linnustamiseen ja avomerikalastukseen ja merinisäkkäiden pyyntiin.[26]

Tybrind Vigistä on löytynyt kolmen ruuhen jäännökset, joista yksi oli lähes ehjä 10-metrinen lehmusruuhi. Niiden halkaisijat olivat 65 senttimetriä, joten niitä voi pitää merikelpoisina. Yhden ruuhen pohjasta löytyi merkkejä tulenpidosta. Syitä sille, että ruuhessa on pidetty tulta, on esitetty useita. On ehdotettu tuulastusta yöllä, lämmittelyä kylmillä matkoilla ja ruuan valmistamista. Samanlaisia tulenpitoon viittaavia merkkejä on havaittu muissakin ruuhissa. Tybrind Vigin asuinpaikalta löytyi 15 melaa tai melankappaletta. Kolme niistä on koristeltu uurtamalla ja maalaamalla. Ruuhen vesillelaskupaikalla merenpohja on vahvistettu kantavammaksi latomalla sille kiveys. Joitakin paaluja on isketty pohjaan pitämään pitkien ruuhien perät avovettä kohti.[27][26]

Lystrupista on merenpohjasta löytynyt kaksi ruuhta, jotka ovat yli tuhat vuotta vanhempia kuin Tybrind Vigin ruuhet. Toinen oli valmistettu haavasta, joten sitä voidaan kutsua haapioksi, ja sillä oli pituutta 7 metriä ja se oli pyöreäpohjainen. Myös tässä haapiossa oli pohjalla selviä nuotion polttamisen jälkiä 3,5 metrin päässä sen keulasta. Pohjaa peittänyt mustunut savikerros on ollut suojaamassa ruuhen pohjaa palamiselta. Myös haapion etuosassa löytyi polttamisen jälkiä. Tästä haapiosta on pidetty huolta, sillä useita sen halkeamia on paikattu tilkitsemällä ja yksi halkeama on ”ommeltu” yhteen reunoihin poratuista rei’istä. Toinen ruuhi on veistetty oksattomasta lehmuksesta ja se on ollut 7 metriä pitkä. Sen perässä oli myös pidetty tulta. Vaikka ruuhien ikäero on 300 vuotta, ne ovat täysin samanlaiset. Molemmat ruuhet kuuluvat Ertebøllen kulttuurin vanhimpaan vaiheeseen.[26]

Horsens Fjordissa merenpohjan eroosio on kuluttanut pohjan mutaa ja paljastanut sedimenteistä erilaisia esineitä. Sukeltajat ovat poimineet merenpohjasta muun muassa kolme koristeltua melan lapaa, joissa on samanlaisia koristekuvioita kuin Tybrind Vigin meloissa. Yksi lapa löytyi vartensa läheltä. Ehjä löytö on arvokas, vaikka lavan toinen puolikas on kadonnut. Melat ajoitettiin vuosiin 4700−4540 eaa.[28]

Etelä-Tanskasta Møllebergetistä löytyi kaivauksissa yksipuisen ruuhen jäänteet, joka oli halkaisijaltaan 60 senttimetriä. Ruuhen ympäriltä ja sisältä löytyi ihmisten luita, ja ruuhi on ilmeisesti toiminut hauta-arkkuna. Maahan hautautunut arkku on myöhempinä jäänyt veden alle, ja aallot ovat myöhemmin huuntonut osan luista ruuhen ulkopuolelle, sen jälkeen kun eroosio oli paljastanut sen.[13]

Saksassa Satrup bogista ei ole löydetty yhtään ruuhta, mutta kylläkin toista kymmentä melaa, joista seitsemän löytyi Rüdenin kaivauspaikalta. Rüdenin melojen varret ovat yleensä olleet yli 80 senttimetriä pitkiä ja melojen sydämenmuotoiset lavat ovat olleet kooltaan noin 20×20 senttimetriä. Yksi melan lapa oli kuitenkin pitkän lehden mallinen, joten sitä on käytetty eri tarkoitukseen kuin sydämenmuotoisia meloja. Rüdenin meloista kuusi oli veistetty jalavasta ja yksi lehmuksesta. Vain yhdestä melasta löytyi koristeluita.[20]

Tanskassa on löydetty todisteita kalastamisesta jo Kongemosen kaudelta ja jotkin merkit paleoliittiselta kaudelta voivat tarkoittaa, että elinkeino on vieläkin vanhempi. Ertebøllen kaudella on harjoitettu laajamittaista kalastusta ja koska meri on ollut ravinnollisesti antoisa, on metsästyksestä tullut enää täydentävä elinkeino, jolla on tasattu eri vuodenaikojen aiheuttamia vaihteluita. Mesoliittisella kaudella merenpinta nousi vielä verkkaisesti ja rikkonainen rantaviiva, jonka pituus Tanskassa on laskettava tuhansissa kilometreissä, elätti runsaan väestön.[21][29]

Eri asuinpaikoilla tutkitut luulöydöt antavat hyvän kokonaiskuvan kalastetuista kalalajeista. Yleisimmät lajit ovat olleet turska, punakampela, kampela, siika ja ankerias, mutta kokonaismäärä nousee 41 kalalajiin. Suuri osa saaliskaloista ovat olleet kooltaan pieniä ja niistä ovat muodostaneet enemmistön makean veden lajit. Merinisäkkäiden pyynti poikkeaa suuresti kalastuksesta. Pyyntiä on harjoitettu ruuhista käsin, koska pelkästään saaliin kuljettamiseen kotirantaan on tarvittu vesikulkuneuvoa. Sellaisten saaliiden tavoittaminen, jotka uivat ulapalla, vaatii nopeaa melomista. Valaiden, pyöriäisten, pullonokkadelfiinien, miekkavalaiden sekä eri hylkeiden saalistus on toteutettu keihästämällä eläimet keihäällä, harppuunalla tai iskemällä sitä peitsellä. Kaikkia näitä pyyntivälineitä on löytynyt ja näiden merinisäkkäiden luita on esiintynyt lukuisilla asuinpaikoilla. Tärkein saaliseläin on ollut harmaahylje ja sen kuutit.[14][30][21]

Lukuisimmat löydetyt kiinteät kalastusvälineet ovat erilaiset kalapadot, -aidat sekä rysät ja katiskat. Näitä tunnetaan monilta asuinpaikoilta, joissa orgaaninen materiaali on säilynyt nykypäiviin asti. Katiskoja tunnetaan jo Kongemosen ajoilta ja niiden mallit ovat pysyneet samanlaisina neoliittiselle kaudella asti. Katiskat ja rysät valmistettiin huolellisesti sitomalla pitkistä ja ohuista hasselpähkinän oksista tiheitä säleikkömäisiä "häkkejä", jotka olivat poikkileikkaukseltaan ympyrän tai D-kirjaimen muotoisia. Näihin ohjattiin saaliit pitkien kala-aitojen avulla. Aidat seisoivat veden alla tukevien seipäiden varassa ja kahden aidan yhtymäkohdassa on sijainnut rysä tai katiska, joka on toiminut pyydyksenä. Aidat valmistettiin jopa 4 metriä pitkistä ja suorista hasselpähkinän oksista, joista pujoteltiin tiheitä aitoja. Pisin tällainen aita löytyi Nekseløn kaivauksilta. Sen aita oli 250 metriä pitkä ja sen valmistaminen on vaatinut 6—7000 hasselpähkinän nelimetristä vitsaa. Aitaa tuki sadat pohjaan pystytetyt paalut, joista pisimmät ovat olleet 6 metriä pitkät.[24][31]

Kalastusverkkojen löytymistä voi pitää suurena sensaationa, koska verkkojen ohuet langat maatuvat helposti olemattomiin. Sen vuoksi verkkolöytöjä ei ole tehty Erteböllen kulttuurin Tanskasta. Koska verkkokalastus on ollut tavallista Itämeren ympäristössä paljon Ertebøllen kautta varhaisemmin (Antrean verkko 8 300 eaa.), niin se on varmasti tunnettu Etelä-Skandinaviassakin kauan ennen Ertebøllen kautta. Kohojen ja kellukkeiden säilyminen on ollut verkkoja parempaa ja niitä tunnetaan muutamilta asuinpaikoilta. Kelluke on mesoliittisella kaudella ollut yleensä puun- tai kaarnanpalanen, johon on porattu sitomista helpottava reikä. Tämän tapaisia puuesineitä tai kappaleita tunnetaan Ertebøllen kaudelta muutama. Verkkopainoiksi tulkittavien kivien tunnistaminen on vaikeampaa, sillä mesoliittisella kaudella niitä harvemmin muotoiltiin tai porattiin ja ne muistuttavat siksi tavallisia luonnonkiviä.[21][24]

Satrup bogin Förstermoorin kaivauspaikalta löytyi kasvikuituista verkkoa. Verkot on kudottu langasta, jossa yhteen kiedotut kaksisäikeiset langat on pyöritetty vastakkaiseen suuntaan kiertymisen estämiseksi, ja verkon solmuina oli käytetty sekä merimiessolmuja että jalussolmuja. Kaivauksissa löydettyjen verkonriekaleiden kunnostamisen jälkeen verkko voitiin koota uudelleen. Vaikka se löydettiin palasina, sopivat palaset hyvin yhteen muodostaen verkon, jolla oli mittaa noin 60x60 senttimetriä. Verkon silmien koko oli 6-9 senttimetriä. Koska verkon mukana ei löytynyt kellukkeita tai painoja, mutta kylläkin tikkuja, on se ilmeisesti toiminut kalanpyydyksen verkkoaitana.[20]

Useimmat kalaverkkojen kellukkeista löydettiin Satrup bogin Förstermoorin ja Rüden kohteista. Ne on valmistettu puusta tai kuoresta ja niiden keskeltä läpi porattuun reikään pujotettiin verkon yläpaula. Reiät on tehty poraamalla ne molemmilta puolilta toisiaan vastaan. Samalta paikalta saven ja mudan joukosta löytyi myös kiviä, jotka ovat olleet ihmisten sinne tuomia. Näitä on voitu käyttää verkon painoina.[20]

Ertebøllen kaudelle ajoittuu ensimmäiset todisteet koukkukalastuksesta pitkällä siimalla. Suuriin väkäsettömiin koukkuihin on ilmeisesti pujotettu syötti ja sillä on nostettu ylös kalaa syvemmiltä vesiltä. Koukkukalastusta on voitu harjoitta aikaisemminkin, sillä esimerkiksi Itämeren ympäristöön ne ilmaantuivat jo boreaalisella ilmastokaudella. Turska käy tunnetusti kiinni koukkuun ja sitä esiintyy runsaana asuinpaikkojen löytömateriaalissa. Turskan pyyntiä on täytynyt harjoittaa ruuhista käsin.[24][14]

Kalapadot tai katiskat ovat kala-aidoista rakennettuja sumppuja, joihin varastoidaan elävä saalis odottamaan valmistamista. Kalaonnesta johtuvat saalismäärien vaihtelut voidaan tällä tavalla tasoittaa. Sellaisilta asuinpaikoilta, jossa on harjoitettu kalastusta, on löydetty kaatuneiden aitojen läheltä luupiikkejä, jotka ovat olleet kuin työnnettyinä merenpohjaan pystyyn.[32] Vaikuttaa siltä, että sumppuun jätettyä kalaa olisi pyydystetty keihästämällä niitä ja sillä tavalla voidaan ymmärtää luupiikkien yleinen esiintyminen sumppujen läheisessä merenpohjassa. Luisia piikkejä on käytetty myös atraimissa, joiden keskimmäisen piikin sivuille on kiinnitetty koukkumaiset tai pihtimäiset ohjurit. Kolmipiikkisellä atraimella on vapaana uineen kalan pyydystäminen ollut helpompaa.

Jo Kongemosen kaudella on joitakin suuria nisäkäslajeja metsästetty Tanskassa sukupuuttoon. Hirveä ja alkuhärkää esiintyi enää Skaniassa ja Jyllannissa, mutta saarilta se on tuolloin kuollut sukupuuttoon. Myöskään karhun, mäyrän, hillerin ja ilveksen luita ei ole löytynyt enää Ertebøllen asuinpaikoilta. Tanskan saarilla metsästys on vaikuttanut faunaan siten, että sekä lajikirjo on kaventunut että myös eläinten koko on pienentynyt. Bornholmin saarella tämä muutos on ollut suurin. Tämä saattaa olla eräs syy siihen, että juuri Ertebøllen kaudella tärkeimmäksi elinkeinoksi nousi kalastus.[33] Kalmistojen vainajille tehdyt radiohiilitestit puoltavat tätä ajatusta, koska pääosa väestön nauttimasta proteiinista on silloin tullut merieläimistä.

Yleisiä metsästyksellä saatuja saaliseläimiä ovat olleet esimerkiksi saksanhirvi, alkuhärkä, peura, metsäkauris ja villisika. Pienempiä eläimiä on pyydetty niiden turkin vuoksi. Tämä on päätelty siitä, että luulöydöissä näkyy nahan irrottamiseksi tehtyjä viiltoja, mutta ei lihan irrottamiseksi tehtyjä viiltoja. Turkiseläimiä ovat olleet esimerkiksi kissa, ilves, kettu, saukko, susi ja näätä.[15]

Erityisesti linnustamiseen kehitettyjä metsästysvälineitä ei Ertebøllen kulttuurista tunneta. Nuolissa käytettiin poikkiteräisiä nuolenkärkiä ja ne ovat ehkä soveltuneet myös linnustamiseen.[34] Eräältä asuinpaikalta lähellä Ølby Lyngiä löydettiin 18 lintulajin luita. Yleisin laji siellä on ollut kiisla, joka pesii suurissa yhdyskunnissa kallionkielekkeillä ja pyydystää kalaa avomerellä. Suulan ja isoruokin luut ovat myös yleisiä. Näitäkin on pyydetty jousella ja nuolella, koska linnut ovat avomerilintuja.[34]

Aggersundin asuinpaikka on sijainnut suuren rehevän lahden rannalla ja sieltä on löytynyt runsaasti joutsenien luita. Muuttomatkoillaan joutsenet ovat laskeutuneet tälle lahdelle ja ovat olleet väestölle helppoa saalista. Lintujen lihaa tärkeämpi tuote on voinut olla nahka, sulat ja untuvat. Esimerkiksi untuvalle kynitty nahka on voinut olla haluttu tuote.[34]

Jouset ja nuolet valmistettiin samalla tavalla kuin Kongemosen ja Maglemosen kausilla. Jouseen tarvittava raaka-aine on valmistettu halkaisemalla suora jalavan oksa kahtia. Tämä kova ja jäykkä puuaines soveltuu hyvin jännitettäväksi. Halkaistu oksa katkaistiin halutun mittaiseksi, sen kädensijan paikkaa kavennettiin, joustavat kohdat jätettiin leveiksi, mutta ohuiksi ja lopuksi jousen päät ohennettiin taipuisiksi. Jousia on löydetty eri pituisina ja ne ovat yleensä olleet 1−1,6-metrisiä. Mesoliittisiä jousia tunnetaan muun muassa Ageröd V:stä, Holmgaardista, Ringklosterista ja Vis-Moor I:sta. Tällaiset jouset on löydetty soista, joissa suomaan hapettomat olot ovat ne säilyttäneet.[35]

Horsens Fjordin merenpohjaa on tutkittu monilla sukellusretkillä. Täältä on merenpohjan sedimenttien seasta löytynyt 135 senttimetriä pitkä jalavainen jousi, jonka toinen pää on katkennut. Sen alkuperäinen pituus on ollut 166 senttimetriä. Jousen varsi on ollut 5,5 senttimetriä leveä ja kädensija noin 1,2 senttimetriä leveä. Se on ajoitettu 5 200−5 000 eaa..[28]

Nuolenkärjet on tehty poikkiteräisiksi, millä tarkoitetaan talttaa muistuttavaa leveää terää. Niitä on valmistettu piikiven säleestä katkomalla ne poikittain vinosti niin, että mainittu muoto syntyy. Näitä on käytetty haavoittamaan eläintä niin, että se on heikentynyt tai menehtynyt verenvuotoon. Metsästystapa saattoi olla yleinen pienillä nisäkkäillä sekä linnuilla, joita koirat sitten hakivat uimalla.[24]

Lisäravinnoksi on laskuveden aikana tai sukeltamalla kerätty simpukoita, kotiloita ja muuta merenpohjalla eläviä eläimiä. Näiden valmistaminen syötäväksi on edellyttänyt keittämistä kuorineen ja tyhjennetyt kuoret on tämän jälkeen heitetty tunkioon. Koska yksittäiset kuoret liukenevat veteen parissa sadassa vuodessa, ei tällaisesta toiminnasta olisi jäänyt mitään merkkejä, ellei niistä muodostuneet kasat olisi niin suuria kuin ne vielä nykyäänkin ovat. Raakkutunkioissa (tansk. køkkenmødding) kuoret ovat kestäneet paremmin ajan hammasta vastaan. Vaikka tunkiot ovat suuria ja kuorien lukumäärät huimia, ei simpukoiden ravinnollinen arvo ole ollut suuri. Arvellaankin, että simpukoita käytettiin ravintolisänä, kun saaliit kalastuksessa tai metsästyksessä jäivät tilapäisesti pieniksi.[36][15][37]

Raakkutunkioita on syntynyt pääasiassa 5800−3800 eaa., mutta niihin on heitetty jätteitä myöhemminkin. Niiden esiintyminen on runsasta Tanskan länsi- ja pohjoisosissa sekä Tanskan saarien pohjoisrannoilla, missä Pohjanmeren suolainen vesi kasvatti simpukoista suurempia. Muualla Ertebøllen kulttuurialueella niitä on vähän tai ei ollenkaan. Limfjordenissa, ja siellä erityisesti Ertebøllessä ja sen lähellä Bjørnsholmissa, löytyvät Tanskan suurimmat raakkutunkiot.[8][15]

Hasselpähkinää on kasvanut yleisenä rantojen rantapuistoissa ja sitä on hyödynnetty ainakin kalapyydysten rakenteissa. Hasselpähkinän rikottuja pähkinän kuoria tavataan kaivauksissa asuinpaikan muiden jätteiden joukossa. Joskus kuoret on jätetty kuoppaan suureksi kasaksi, joten niiden on oltava ihmisen sinne tuomia. Pähkinän lisäksi on ilmeisesti syöty myös paahdettuja tammen fermentoituja terhoja sekä marjoja ja omenia, joiden siemeniä on löydetty jätteiden joukosta.[11]

Keittoastioiden karstasta on Pohjois-Saksan Neustadtin asuinpaikalta löytynyt jäänteitä litulaukan (lat. Alliaria petiolata) käytöstä keittojen mausteena. Litulaukan ravintoarvo on olematon, mutta se tuoksuu valkosipulin tavoin ja sopii keittojen mausteeksi. Kasvisjäänteitä on tavattu myös Tybrind Vigin asuinpaikalla, jonka keramiikan karstassa on löytynyt turskan rasvan ja mausteiden jäänteitä.[19][11]

Tärkeimpien kovaan käyttöön tarkoitettujen työvälineiden terien valmistusaineena on käytetty piikiveä, jota on ollut alueella runsaasti saatavilla. Piikivestä lohkeaa pienistä iskuista irti lehtimäisiä iskoksia ja pitkiä säleitä, jotka ovat reunoiltaan hyvin teräviä. Näistä osista on eri tavoin muotoilemalla valmistettu erilaisia työvälineitä ja aseita.[3]

Kaapimet on muotoiltu pyörehköiksi, jotta niillä voidaan kaapia irti puun kuorta, irrottaa rasvaa nahasta tai suorittaa muuta kaapimista. Jo pelkkä säle on ollut hyvä veitsi, jolla on voinut leikata narua, nahkaa, lihaa ja muuta helposti halkeavaa materiaalia. Muotoilemalla sälettä lisää, on valmistettu nuolen kärkiä, talttoja tai poran teriä. Kun työkalun on pitänyt kestää voimakkaita iskuja, on se valmistettu piikiven ytimestä muotoilemalla siitä paksu. Tällaisia esineitä ovat olleet Ertebøllen kaudella kirveet, joita käytettiin oksimiseen, katkomiseen, veistämiseen ja kovertamiseen.[3]

Niin sanottu Limhamnin kirves on valmistettu yleensä diabaasista tai basaltista ja terien pituus vaihtelee 10–15 senttimetriä. Joitakin alle 10-senttisiäkin tunnetaan, mutta Tanskan suurin kirves on 30 senttimetriä pitkä. Ne ovat muodoltaan pitkulaisia ja poikkileikkaukseltaan linssimäisiä. Pintaa ei ole viimeistelty, vaan se on jätetty epätasaiseksi. Kirveenterien levintä keskittyy Ruotsissa Skaniaan ja Tanskassa Sællantiin, mutta niitä tavataan harvakseltaan muuallakin Tanskassa ja pohjoisempana Etelä-Ruotsissa. Kirveitä on löydetty Ruotsista noin 600 ja Tanskasta 400 kappaletta. Limhamnin kirveet ovat olleet yleisiä Ertebøllen loppukaudella.[7]

Kevyempään käyttöön tarkoitetut kirveet on valmistettu sarvesta ja useimmat ovat olleet niin sanotusti T-muotoisia malliltaan. T-muotoiset sarvikirveet ovat levinneet Ertebøllen alueelle Keski- ja Länsi-Euroopasta. Pohjois-Saksaan ne saapuivat noin 5100 eaa. ja levisivät muualle Tanskaan noin 4600−4500 eaa.. Niitä on löydetty eniten Jyllannista ja Fyn saarelta. Varhaisimmissa malleissa reikä on varttamista varten porattu sarven paksuun tyveen ja nuoremmissa malleissa reikä on tehty sarven haaraan. Horsens Fjordista on löytynyt eroosion paljastamalta merenpohjalta luinen kirves, jonka reiässä istui vielä ehjä puinen kirveenvarsi paikallaan. Länsi-Tanskassa, Bornholmissa ja Skånessa luuesineiden määrät ovat olleet vähäisiä ja siellä on ollut käytössä viherliuskeesta valmistettuna ohuita kirveitä, joilla on ollut kaareva terä.[38][3][28]

Naskali tai luupiikki (tansk. prene), joka on ollut yleinen työväline Tanskassa, katoaa Tanskan saarilta Ertebøllen kaudella ja jää käyttöön vain Jyllannissa. Näillä puhkaistiin nahkoihin reikiä tai käytettiin verkonkudonnassa puikkarina. Kivi-, puu- ja sarviesineisiin on haluttu porata reikiä monista erilaisista syistä. Tähän tarkoitukseen on riittänyt piikivistä muotoillut terät.[39][24]

Mesoliittisella kaudella väestö koristeli käyttöesineitään viivoilla ja uurteilla, jotka muodostivat abstraktisia kuvioita tai esittivät tunnistettavia hahmoja. Monissa kuvioissa toistui ornamenttina sik-sak-viivoja, rinnakkaisia viiruja, ristejä, kolmioita ja muita kuvioita. Esimerkiksi Tybrid Vigin meloihin uurretut ja maalatut kuviot jatkavat samaa ilmaisua. Myös Horsens Fjordin merenpohjalta löydetyissä kolmessa melassa on samanlaisia kuvioita.[40][28]

Monet ehkä henkilökohtaiset metsästysvälineet ovat olleet koristeltuja. Tanskassa Tybrind Vigistä, Tudeåsta ja Ruotsissa Skateholmin kalmistoista löydettiin harppuunan kärkiä, jotka on koristeltu viivakuvioilla.[40]

Erikoinen löytö on tehty Saltbæk Vigin mailta Smakkerupp Husetin asuinpaikalta. Sieltä löytyi perunamainen maalattu kivenmukula. Sen kuviona oli kolme eri suuntiin maalattua pistettä, jotka on ympäröity ja erotettu toisistaan leveillä maalatuilla linjoilla. Maalin pigmentissä oli ainakin puuhiiltä, mutta muita värejä ei enää löytynyt.[32]

Yksilöitä on alettu mesoliittisella kaudella hautaamaan yhteisiin kalmistoihin, jossa haudan sijainti suhteessa muihin haudattuihin näyttää merkinneen jotain. Ertebøllen kaudellakin hautausrituaalit viittaavat monimuotoisiin kuolemaa käsitteleviin riitteihin. Ihmisten, ja jopa koiran, yhteisöllinen asema vaikutti hänen hautaamiseensa. Haudoista ja kalmistoista oli muodostunut tärkeitä paikkoja yhteisön asuinpaikan ympäristössä.[13]

Vainaja on haudattu maakuoppaan yleensä selälleen maate, kyljelleen kyykkyyn tai kuoppaansa istuvaan asentoon. Alustana, jos sellaista on käytetty, on saattanut olla talja tai puun kuoria, mutta ei kuitenkaan kiviä. Esimerkiksi Skateholmissa oli kahdessa haudassa vielä merkkejä puukehyksen käytöstä. Ainoastaan Møllebergetin asuinpaikalla vainaja oli aseteltu puiseen arkkuun, jota arvellaan ruuheksi. Pohjoismainen venehautaus saattaa olla näinkin vanhaa perua, mikäli tapa on ollut yleinen.[13]

Vedbækin kalmistossa on säilynyt kohtuullisessa kunnossa 22 vainajaa 18 haudassa. Lähes kaikki Vedbækin hautauksista oli tehty selälleen maaten ja vainajien ylle on ripoteltu punamultaa. Vanhoina kuolleiden vainajien haudoista löytyi saksanhirven sarvia. Naisten yllä oli kaulakoruja ja koristeltuja vöitä. Koristeet on valmistettu simpukan kuorista ja eläimen hampaista. Miehet haudattiin työkalujensa kera.[13]

Yhdessä Vedbækin haudassa makasi nainen vastasyntyneen lapsen kanssa. Naisen pään alle oli ilmeisesti sijoitettu lahonneesta materiaalista tehty tyyny, joka oli koristeltu etanankotiloilla ja kauriin hampailla. Lapsen ruumis oli aseteltu joutsenen siiven päälle. Eräässä kolmoishaudassa olivat mies, nainen ja lapsi. Miehen niskasta löytyi yllättäen luisen nuolen kärki, mikä viitannee väkivaltaiseen kuolemaan. Väkivaltan merkkejä on löydetty myös joistakin muista haudoista.[13]

Arkeologi Lars Larsson tutki Skateholmin kalmistot löytäen niistä 65 hautaa (kalmisto I) ja 22 hautaa (kalmisto II). Useissa haudoissa oli myös koirien luita. Hauta-antimina olivat sarvia, työvälineitä ja koristeita. Vaikka hauta-antimia oli vähän, oli niitä annettu myös joillekin koirille.[13]

Vedbækin löytö oli aikanaan sensaatio, sillä se oli ensimmäinen Ertebøllen kauden kalmisto. Nykyään tunnetaan jo lukuisia kalmistoja tai hautauksia, joissa on yhteensä yli sata hautausta.[13]