Ernst Röhm

Ernst Röhm suoritti 1906 ylioppilastutkintonsa Maximiliansgymnasiumissa Münchenissä. Tämän jälkeen sotilasurasta haaveillut Röhm ilmoittautui Baijerin armeijaan, jossa hänestä tuli alikersantti. Vuonna 1907 hän aloitti upseerikoulun, ja 1908 hänestä tuli upseeri. Ensimmäisessä maailmansodassa hänestä tuli komppanianvääpeli 10. baijerilaisessa jalkaväkirykmentissä, joka palveli länsirintamalla. Röhm haavoittui rintamalla kolmasti, ensimmäinen haavoittuminen turmeli hänen kasvojaan ja repi palasen nenäluuta. Urheudestaan Röhm sai muiden muassa 1. luokan rautaristin. Haavoituttuaan kolmannen kerran Verdunissa Röhm kutsuttiin pois rintamapalveluksesta. Hänestä tuli 12. baijerilaisen jalkaväkirykmentin esiupseeri. Tässä toimessaan hän osoittautui erinomaiseksi organisaattoriksi, erityisesti kesän 1918 kaoottisen perääntymisvaiheen aikana.

Sodan päätyttyä Röhm liittyi 1919 Franz Ritter von Eppin perustamaan sotilasjärjestöön, ”Freikorps Eppiin”. Sodan jälkeen syntyneet Freikorpsit olivat suojeluskuntien tapaisia vapaaehtoisten miesten perustamia sotilasjärjestöjä, jotka olivat konservatiivisia tai oikeistolaisia. Freikorps Epp osallistui muiden muassa lyhytikäisen ”Baijerin neuvostotasavallan” veriseen kukistamiseen. Heinäkuussa 1919 Freikorps Epp liitettiin osaksi Baijerin 7. divisioonaa. Röhm sai tässä yhteydessä tehtäväkseen koota puolisotilaallisten järjestöjen hallussa olleet asevarastot, jotka Versailles’n rauhansopimus oli kieltänyt, ja toimittaa ne valtakunnanarmeijan varastoihin. Röhm työskenteli myös sotilastiedustelussa.

Yhdessä eräiden muiden vastaavanlaisten paramilitääristen järjestöjen kanssa se liittyi Rautanyrkki-nimiseen salaiseen järjestöön, jonka perustajiin kuului myös Ernst Röhm. Röhm oli kuin luotu tällaiseen tehtävään, koska hänen mukanaolonsa sotilastiedustelussa avasi hänelle yhteyksiä laajoihin kansalliskonservatiivisiin piireihin. Tässä yhteydessä Röhm tutustui myös korpraali Adolf Hitleriin, joka tutki sotilastiedustelun laskuun erilaisia vasemmistolaisia ryhmittyä Münchenissä. Pian tämän jälkeen Hitler liittyi Saksan työväenpuolueeseen (”Deutsche Arbeiterpartei”, DAP), erääseen kansallista sosialismia edustaneeseen pienpuolueeseen, johon hän oli työssään tutustunut. Vielä samana vuonna myös Röhm liittyi Hitlerin taivuttelemana saman puolueen jäseneksi.

Vuosi tämän jälkeen Röhmistä tuli eräs Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (”Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei”, NSDAP) perustajajäseniä. NSDAP oli kehittynyt DAP:stä Hitlerin otettua siinä johdon. Röhmin avulla Hitler solmi ensimmäiset kontaktinsa baijerilaisiin sotilaspiireihin ja muihin kansallis-konservatiivisiin piireihin. Röhm hankki myös puolueelle uusia jäseniä tuntemistaan oikeistolaisista ryhmistä. Hänellä oli myös keskeinen rooli puolueorganisaation rakentamisessa. Hän oli eräs 9. marraskuuta 1923 tapahtuneen oluttupavallankaappauksen johtajia. Kaappauksen epäonnistuttua Röhm vangittiin ja hänet tuomittiin viiden kuukauden vankeusrangaistukseen. Hänet myös erotettiin valtakunnanarmeijan palveluksesta. Kansallissosialistisen puolueen toiminta kiellettiin.

Vapauduttuaan vankeudesta ja puolueen toiminnan tultua taas lailliseksi Ernst Röhm astui puolueen taistelujärjestön SA:n johtoon. Järjestön ensimmäinen johtaja oli ollut Hermann Göring. Röhmin johdolla SA:sta kehittyi erittäin hyvin organisoitu, luja ja iskukykyinen joukko. Sen tehtävänä oli ennen kaikkea turvata rauha puolueen kokouksissa ja mielenosoituksissa. Käytännössä SA taisteli myös kommunistien taistelujärjestön Rotkämpferbundin kanssa Saksan kaupunkien ”katujen herruudesta”. Vuonna 1925 Röhm erosi SA:n johdosta ja puolueesta, koska hän oli riitautunut Hitlerin kanssa SA:n roolista ja sen suhteesta kansallissosialistiseen puolueeseen. Suoran toiminnan miehenä ja voimakkaana antikapitalistina Röhm ei voinut hyväksyä Hitlerin puolueen laillistamisen jälkeen aloittamaa laillisuuskampanjaa, jossa tämä ilmoitti pyrkivänsä valtaan yksinomaan laillisin ja demokraattisin keinoin. Röhm halusi jatkaa aseellista taistelua, tavoitteena kansallinen vallankumous ja kansallissosialistinen Saksa. Hänen mielestään Hitlerin uusi linja petti kansallissosialistiset ihanteet; se merkitsi halveksittavaa kompromissia suurteollisuuden, valtakunnanarmeijan ja muiden taantumuksellisten valtojen välillä. Koska Röhm ei halunnut sitä, hän vaati, että SA:sta tuli tehdä autonominen järjestö, joka ei ole puoluejohdon (käytännössä Hitlerin) alainen. Tämä näkemys johti Röhmin osin avoimeen vastakkainasetteluun puoluejohdon kanssa.

Röhmin elämästä ei tiedetä paljonkaan hänen vuonna 1925 tapahtuneen puolueesta eroamisensa ja vuoden 1928 väliltä. Vuonna 1928 Röhmin tiedetään olleen Bolivian armeijan palveluksessa yliluutnantin arvoisena nk. Chaco-sodan aattona. Boliviaan hänet oli kutsunut saksalainen kenraali Hans Kundt. 1930 Röhm palasi yllättäen Saksaan, teki sovinnon Hitlerin kanssa ja liittyi uudelleen puolueeseen ja SA:han. 1. huhtikuuta 1931 hänestä tuli Hitlerin nimittämänä SA:n esikuntapäällikkö. Röhm kehitti SA:ta edelleen voimaperäisesti. Samalla hän alkoi tuoda uudelleen esiin ajatuksiaan kansallissosialistisesta vallankumouksesta ja uudesta, sosialistisesta Saksasta. Röhm otti uudelleen etäisyyttä puolueen viralliseen linjaan. Hän saattoi kuvata SA:ta ”kansallissosialistisena taistelujärjestönä puolueen rinnalla” ja selittää, että järjestö on puolueesta riippumaton.

Helmikuussa 1932 Saksan valtakunnankansleri Heinrich Brüning kielsi SA:n toiminnan, koska se oli syyllistynyt väkivaltaisuuksiin. Hänen seuraajansa Franz von Papen kumosi kiellon. Hitlerin noustua valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933 voimainsa tunnossa oleva SA juhli valtaannousua suurin paraatein ja soihtukulkuein. Järjestössä oli tuolloin jo yli 400 000 jäsentä.

Ernst Röhm

Hitlerin noustua valtaan Röhm toivoi tämän ryhtyvän laajamittaisiin uudistuksiin Saksan talouselämän sosialisoimiseksi. Röhm kannattajineen otti sosialismin kansallissosialismin nimessä ilmeisen vakavasti. Hitler, joka kuitenkin tarvitsi itselleen suuryritysten, teollisuusjohtajien ja eliitin tuen, pidättäytyi kaikesta, joka olisi voitu tulkita valtiollistamiseksi tai sosialisoimiseksi, hän päinvastoin torjui nämä ajatukset suoralta kädeltä. Röhm alkoi valittaa valtaannousun jääneen puolitiehen. Hänen mukaansa vain aito saksalainen kansallissosialistinen vallankumous saattoi ratkaista Saksan ongelmat.

Samalla Röhm alkoi yhä selkeämmin puhua siitä, että Saksan valtakunnanarmeija Reichswehr tulisi sulauttaa paljon suurempaan SA:han, josta syntyisi täten todellinen ”kansanarmeija” (”Volksheer”). Saksalaisten perinteiden mukaan kasvatetut upseerit olivat kauhuissaan ajatellessaan armeijan sulauttamista kansanomaiseen SA:han. Lisäksi he pelkäsivät syystä ulkovaltojen puuttumista asiaan. Olihan Versaillesin rauhansopimus rajannut Saksan armeijan koon 100 000 mieheen, joten uusi monimiljoonainen kansanarmeija rikkoisi selvästi rauhansopimusta.

Lopullinen ratkaisu tuli vuonna 1934, juuri ennen presidentti Paul von Hindenburgin kuolemaa. Presidentin ollessa kuolemaisillaan alkoivat monet ryhmät toimia saadakseen oman ehdokkaansa presidentiksi. William Shirerin kirjan Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho mukaan konservatiivien vahva ryhmittymä halusi kruununprinssi Vilhelmin (keisari Vilhelm II:n pojan) palaavan ja ryhtyvän Saksan presidentiksi. Välttääkseen tämän Hitler tapasi tärkeimmät sotilasjohtajat panssarilaiva Deutschlandilla ja lupasi aloittaa Saksan uudelleenaseistuksen, jos he kannattaisivat häntä presidentiksi. Lisäksi hän lupasi hankkiutua eroon Röhmistä niin kutsuttuna pitkien puukkojen yönä.

Heinrich Himmlerin johtama SS hankki tekaistuja todisteita, joiden mukaan SA valmisteli Röhmin johdolla vallankaappausta ja oli saanut tätä varten Ranskasta 12 miljoonaa valtakunnanmarkkaa avustusta. Hitler esitti epäilykset Röhmille, joka torjui ne suoralta kädeltä. Röhm kuitenkin suostui lähettämään koko SA:n neljäksi viikoksi lomalle. 29. kesäkuuta 1934 Röhm määräsikin SA:n lomalle ja ilmoitti itse matkustavansa kuntoutukseen Bad Wiesseehen Münchenin lähelle. Hitler määräsi kaikki SA:n johtajat osallistumaan kokoukseen Hanselbrauer Hotelliin Wiesseessä Münchenin ulkopuolella 30. kesäkuuta. Tuona päivänä Hitler määräsi henkilökohtaisesti Röhmin pidätettäväksi, kuten Alfred Rosenbergin päiväkirjat todistavat. Virallisten tietojen mukaan Hitler itse olisi ottanut osaa operaatioon kentällä, mutta sen uskotaan olevan pelkkää natsipropagandaa.

Seuraavien tuntien aikana myös muut SA:n johtajat pidätettiin, ja monet heistä ammuttiin heti. Todennäköisesti Hitlerin alkuperäinen tarkoitus oli tuomita Röhm oikeudessa, mutta hän kuitenkin päätti, että Röhmin täytyy kuolla. Uskotaan, että Röhmille tarjottiin mahdollisuutta itsemurhaan, mutta lopulta hänet ammuttiin. Hitler käytti tätä puhdistusta selvittääkseen välinsä monien vanhojen vastustajiensa kanssa: Gregor Strasser, Gustav Ritter von Kahr, kenraali Kurt von Schleicher ja Edgar Jung murhattiin. Franz von Papen määrättiin kotiarestiin.

3. heinäkuuta Gesetz über Maßnahmen zur Staatsnotwehr -laki oikeutti nämä – kansallissosialistisessakin valtiossa laittomat – toimet jälkikäteen ”laillisen valtion itsepuolustuksen” nimissä.

Ernst Röhm tuli Saksan kansalle tunnetuksi myös siitä, että hän eli suhteellisen avoimesti homoseksuaalina. Röhm oli Hitlerin läheinen ystävä ja yksi harvoista, joilla oli lupa sinutella tätä. Virallisesti Hitler selitti kuulleensa Röhmin homoseksuaalisuudesta vasta juuri ennen tämän pidättämistä. Todellisuudessa Hitler oli tiennyt asiasta jo vuodesta 1919. Kirjan The Pink Swastika: Homosexuality in the Nazi Party mukaan yleiseen tietoon asia tuli vuonna 1925, kun Röhm haastoi oikeuteen 17-vuotiaan poikaprostituoidun, joka oli ryövännyt hänet seuraavana aamuna.[1] Vuoden 1932 presidentinvaalien jälkeisenä päivänä Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen sanomalehden etusivulla julkaistiin uutinen, joka paljasti Ernst Röhmin homoseksuaalisuuden. Asian tultua julki Hitler haukkui punastelevan ja kiemurtelevan Röhmin pahanpäiväisesti. Tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan antanut skandaalin häiritä valtapyrkimyksiään. Toistaiseksi vanhan toverin yksityiselämän luonne oli yhdentekevä, kunhan tämä ei sekaantuisi alaikäisiin.[2]

• Kurt Gossweiler: Die Röhm-Affäre; Hintergründe – Zusammenhänge – Auswirkungen, 1983
• Alexander Zinn (Soziologe)|Alexander Zinn: Die soziale Konstruktion des homosexuellen Nationalsozialisten, Frankfurt/Main 1997, ISBN 3-631-30776-4
• Ernst Röhm: Die Geschichte eines Hochverräters, München, Eher, 1928
• Ronald Smelser: Die braune Elite. Darmstadt, Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1989
• Lothar Machtan: Hitlers Geheimnis. Das Doppelleben eines Diktators. Frankfurt, Fischer 2003

• Lyhyt elämäkerta Saksan historiallisen museon sivulla
• Artikkeli Röhm-kaappauksesta
• „Röhm“ – Kurt Tucholskyn alias Ignaz Wrobelin artikkeli Röhmin homoseksuaalisuudesta Die Weltbühnessä 26.04.1932, Nr. 17, S. 641
• Laki valtakunnan itsepuolustuksesta 3. heinäkuuta 1934 (Arkistoitu – Internet Archive)