Ernest Shackleton

Pääartikkeli: Discoveryn etelänaparetkikunta

Shackleton liittyi Robert Falcon Scottin retkikuntaan elokuussa 1901. Matka tehtiin Discovery-laivalla McMurdonsalmeen Etelämantereelle. Tavoitteena oli päästä etelänavalle. Scott, Shackleton ja tohtori Edward Wilson lähtivät matkaan yhdeksällätoista rekikoiralla ja viidellä reellä. Retkikunta saavutti 82. leveysasteen ja 17' minuuttia. Shackleton kärsi matkalla keripukista ja häntä oli kuljetettava reellä.[4]

Nimrod lähdössä Etelämantereelle (1907)

Pääartikkeli: Shackletonin vuoden 1908 etelänaparetkikunta

Nimrodin tutkimusmatka oli Shackletonin ensimmäinen itsenäinen. Shackleton onnistui järjestämään rahoituksen retkelle alkuvuodesta 1907. Elokuussa 1907 Shackletonin Nimrod alus lähti kohti etelämannerta. Mukana retkellä oli yhdeksän koiraa ja viisitoista ponia. Vain kahdeksan ponia saatiin asemapaikalle eri syistä, loput jouduttiin teurastamaan jo satamassa. Lopuistakin poneista neljä kuoli jo asemapaikalla: jäljelle jäi neljä ponia.[5]

Shackleton lähti lokakuun 29. päivänä 1908 Kap Roydsin tukikohdasta Great Ice Barrierin jäätiköltä neljän ponin ja kolmen miehen kanssa (Frank Wild, tohtori Eric Marshall ja luutnantti Jameson Adams). Ponit osoittautuivat virheratkaisuksi; matkan edistyessä ne ammuttiin yksi kerrallaan niiden voimien loppuessa, paitsi viimeinen, Socks: se putosi joulukuun alussa jäähalkeamaan. Retkikunta saavutti kuitenkin 88. leveysasteen ja 23' minuuttia ja pääsivät vain 160 kilometrin päähän etelänavasta, mutta heidän täytyi kääntyä takaisin muonavarojen loppumisvaaran vuoksi. Englantiin palaamisen jälkeen Shackleton sai aatelisarvon ja hänestä tuli kansallissankari.[5]

Seuraavan parin vuoden ajan Shackleton makseli Nimrodin matkan velkoja, saneli best-sellerin ja muutti Nimrodin maksulliseksi museoksi.[6]

Pääartikkeli: Shackletonin Etelämantereen ylitysretki

Ernest Shackleton (1915)

Shackleton lähti Antarktiksen ylitysretkelle Endurance-laivalla 8. elokuuta 1914. Etelä-Georgian saarelta retkikunta lähti eteenpäin 5. joulukuuta. Laiva juuttui jäihin 18. tammikuuta 1915 ja haaksirikkoutui 27. lokakuuta, jolloin retkikunta siirtyi jään päälle. Jäiden rikkoontuessa 9. huhtikuuta 1916 retkikunta siirtyi pelastusveneisiin ja onnistui pääsemään pienelle Elefanttisaarelle Etelämantereen pohjoisosaan 15. huhtikuuta. Shackleton lähti 24. huhtikuuta kuuden miehen kanssa 1287 kilometrin pituiselle avunhakumatkalle Etelä-Georgian saarelle pienellä James Caird -nimisellä pelastusveneellä. Saarelle päästiin 10. toukokuuta, mutta tämän jälkeen heidän piti vielä ylittää saari päästäkseen sen itärannalle valaanpyyntiasemalle, jonne Shackleton saapui 20. toukokuuta. Tämän jälkeen Shackleton pyrki pelastamaan Elefanttisaarelle jääneen miehistönsä, mutta yritykset epäonnistuivat jäiden vuoksi. Vasta 30. elokuuta 1916 chileläinen avomerihinaaja Yelcho onnistui pääsemään Elefanttisaarelle ja toi haaksirikkoiset Punta Arenasiin.[7]

Retkikunnan ryhmä, jonka tehtävänä oli ollut asettaa varastoja Rossinmeren puolelle Aurora laivalla, oli joutunut myös pulaan. Shackleton palasi takaisin Etelämantereelle kokoamaan retkikuntansa viimeiset rippeet. Englantiin hän palasi lopulta toukokuussa 1917. Tämän jälkeen Shackleton teki nopeatempoisen luentomatkan Yhdysvaltoihin. Palattuaan Englantiin keskelle ensimmäistä maailmansotaa Shackleton haki vapaaehtoisena armeijaan, koska hän ymmärsi palveluksen olevan ehto tulevien yritysten rahoittamiseksi. Hallitus ymmärsi hänen julkisuusarvonsa ja lähetti hänet Etelä-Amerikkaan houkuttelemaan Argentiinaa ja Chileä mukaan sotaan ympärysvaltojen puolelle. Shackleton lähti Buenos Airesiin lokakuussa 1917 ja palasi takaisin Englantiin huhtikuussa 1918. Hän yritti edelleen päästä asepalvelukseen, mutta lopulta hän päätyi Huippuvuorten kautta Murmanskiin, jossa hänen tehtävänään oli "arktisesta kuljetuksesta vastaava miehistöupseeri".[8]

Sodan jälkeen Shackleton saneli loppuun Endurancen tutkimusmatkasta kertovan South-kirjan, joka julkaistiin vuonna 1919. Shackleton joutui luopumaan kaikista oikeuksistaan teokseen maksaakseen velkojaan. Näin Shackleton oli varaton ja vailla ansiotyötä.[8]

Vuonna 1920 Shackleton ilmoitti haluavansa takaisin antarktisille seuduille. Hänen tavoitteenaan oli Etelämantereen ympäripurjehdus Quest-laivalla. Matkaan lähdettiin Lontoosta syyskuussa 1921. Shackletonin terveys alkoi horjua ja Riossa hän sai sydänkohtauksen, mutta kieltäytyi tutkimuksista ja matka jatkui etelään. Laiva saapui Etelä-Georgian saarelle 4. tammikuuta 1922. Shackleton sai sydänkohtauksen ja kuoli 5. tammikuuta kello 2.50 Questillä, joka oli ankkurissa saarella. Tutkimusmatkailijan ruumis haudattiin omaisten toivomuksesta Etelä-Georgian Grytvikeniin. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Sinä haluat minun aina luopuvan jostakin. Mistä toivot minun nyt luopuvan?"[8]