Erkki Vasara

Erkki Rafael Vasara (s. 30. lokakuuta 1954 Helsinki)[1] on suomalainen historiantutkija, Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti vuodesta 1998 ja Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäsen vuodesta 2000. Puoliso vuodesta 1981 alkaen saksalaissyntyinen kirjastonjohtaja ja kääntäjä Gabriele Schrey-Vasara (s. 1953). Pariskunnalla on kaksi lasta.[2]

Vasara suoritti valtiotieteen maisterin tutkinnon vuonna 1982 ja valtiotieteiden tohtorin tutkinnon vuonna 1997, kummatkin Helsingin yliopistossa. Vapaana historiantutkijana hän on työskennellyt vuodesta 1982 lähtien. Aiemmissa teoksissaan Vasara on erikoistunut urheilun ja työväenliikkeen historiaan, joiden alalta hän on julkaissut muun muassa seitsemän laajaa monografiaa.

Lähtökohtanaan tutkimuskohteidensa vaiheiden sitominen laajempiin yhteiskunnallisiin kehityslinjoihin Vasaralla oli siten myös kirjoittamissaan suomalaisen ratsastusurheilun (1987) ja koripalloilun (1990) lajihistorioissa tutkimusote, jonka myötä hän kytki asianomaisten urheilumuotojen vaiheet Suomen yleiseen urheiluhistorialliseen ja poliittishistorialliseen kehitykseen unohtamatta lajien kulttuurihistoriaa.

Siihenastisessa päätyössään, vuonna 1997 ilmestyneessä laajassa väitöskirjassaan Valkoisen Suomen urheilevat soturit Vasara tarkastelee vuosina 1918–1944 vaikuttaneen Suojeluskuntajärjestön toimintaa ja ideologiaa järjestön urheilu- ja nuorisokasvatustoiminnan kautta. Tutkimuksessaan hän osoittaa, että suojeluskuntain urheilutoiminta ei ollutkaan siinä määrin laajaa ja toimivaa kuin aiemmin oli esitetty ja laajasti uskottu. Urheilutoiminnan järjestämisessä oli pitkin matkaa erinäisiä ongelmia ja sen piiriin kuuluivat lähinnä vain ne suojeluskuntalaiset, jotka urheilivat siviilissäkin. Lisäksi Vasara tarkastelee työssään Suojeluskuntajärjestön poikatoimintaa ja sille rinnakkaista pikkulottatyötä sekä niiden asemaa 1930-luvun suomalaisessa nuorisokasvatuksessa.

Vuonna 2004 ilmestyneessä tutkimuksessaan Valtion liikuntahallinnon historia Vasara käsittelee muun muassa valtion liikuntaelämälle myöntämän rahallisen tuen kehitystä ja perusteita sekä julkisen vallan suhteita urheilujärjestöihin samoin kuin liikuntaelämän tiimoilta käydyn yhteiskunnallisen keskustelun ja urheilupolitiikan vaiheita.

Työväenliikkeen historian alalla Vasaralta ilmestyi vuonna 2000 laaja tutkimus vuonna 1907 perustetun Tikkurilan työväenyhdistyksen historiasta. Siinä hän tarkastelee paitsi yhdistyksen poliittishistoriallisia vaiheita myös laajasti paikallista työväentalokulttuuria. Vuonna 2007 ilmestyi Virtaa viisi vuosikymmentä, massiivinen esitys vuonna 2005 puolen vuosisadan ikään ehtineen Sähköalojen ammattiliiton ja sen toimintaa edeltäneiden sähkötyöntekijäjärjestöjen yhteensä satavuotisista vaiheista. Esille nousevat muun muassa ammattikuntaliitto- ja teollisuusliittoperiaatteiden yhteentörmäyksestä 1950-luvulla aiheutuneet ongelmat liiton tuolloisissa suhteissa SAK-laiseen ay-liikkeeseen, liiton asemien vakiintuminen 1970-luvulta alkaen sekä sen sisäiset poliittiset suhteet. Lisäksi Vasara käsittelee teoksessaan sähkötyön kehitystä aina 1800-luvun lopulta 2000-luvulle.

Vuonna 2013 Vasara julkaisi tähänastisen päätyönsä, laajan elämäkertatutkimuksen Raskailta tuntuivat askeleet vuosina 1925–1931 tasavallan presidenttinä toimineesta Lauri Kristian Relanderista (1883–1942). Siinä Vasara kartoittaa Relanderin yhteiskunnallisen uran nuoresta maataloustieteilijästä poliitikoksi, maaherraksi, tasavallan presidentiksi ja lopulta vakuutusyhtiöjohtajaksi. Päähuomio on kuitenkin Relanderin presidenttikaudessa. Tutkimus hahmottaa Relanderin herkkää luonnetta tämän monien tulkintojen ja poliittisten ratkaisujen taustalla. Lisäksi teoksessa nousee esiin Relanderin toiminta ulkopoliittisena tienraivaajana Suomen kansainvälistä asemaa vahvistaneilla valtiovierailuillaan sekä Relanderin merkitys kansallisena eheyttäjänä tämän nimitettyä Väinö Tannerin johtaman sosialidemokraattisen hallituksen joulukuussa 1926 vain kahdeksan vuotta sisällissodan kansallisen repeämän jälkeen. Vasara tuo myös esiin Relanderin ihmisenä ja kansalaisena harrastuksineen sekä perheenisänä, vaikkakin tutkimuksen painopiste on Relanderin poliittisessa urassa. Sen ja samalla Relanderin presidenttikauden päätepisteeksi muodostui kommunismiin jyrkän kielteisesti suhtautuneen presidentin liian ymmärtäväinen suhde vuonna 1930 voimansa tunnossa vaikuttaneeseen ja suomalaista kansanvaltaa uhanneeseen, kommunistisen toiminnan kieltämistä vaatineeseen lapuanliikkeeseen. Vasara tarkastelee teoksessaan laajasti juuri vuoden 1930 tapahtumia, joiden myötä Relander menetti oman puolueensa maalaisliiton tuen lähestyttäessä vuoden 1931 presidentinvaaleja. Presidentin tuntoja Vasara tarkastelee Relanderin päiväkirjojen kautta, minkä lisäksi hän tuo sanomalehtikirjoitusten avulla esiin muun muassa ajankuvia 1920-luvulta sekä puolueiden niiden palstoilta suurelle yleisölle välittyneitä kantoja niin presidentin toimista kuin tuolloisesta hallituspolitiikasta.

Monografioiden laadinnan ohessa Vasara on ollut mukana myös eräissä yhteistyöhankkeissa. Liikuntatieteellisen Seuran (LTS) vuosina 1976–1992 toimineessa Suomen liikuntahistoria -projektissa Vasara toimitti teoksen Suomi urheilun suurvaltana (1989), jonka kirjoittajina olivat Reijo Häyrinen ja Leena Laine. Lisäksi Vasara oli yksi mainitun projektin lopuksi ilmestyneen Suomen liikunta- ja urheiluhistorian laajan yleisesityksen Suomi uskoi urheiluun kirjoittajista yhdessä muun muassa Seppo Hentilän, Antero Heikkisen ja Henrik Meinanderin kanssa. LTS:n Impulssi-sarjassa Vasara julkaisi vuonna 1999 yhdessä Teijo Pyykkösen kanssa tutkielman urheilun ja raittiuden, kääntäen urheilun ja alkoholin satavuotisista suhteista otsikolla Viinamäen Urheilumiehet. Lisäksi Vasara oli Suomen urheiluhistoriallisen seuran ja Suomen Urheilumuseosäätiön vuonna 2006 julkaiseman Suomen urheilu- ja liikuntahistoriallisen tutkimusbibliografian toimituskunnan puheenjohtaja. Työväenperinnejärjestöjen julkaiseman Työväentutkimus Vuosikirjan päätoimittajana hän toimi vuosina 2007-2009, 2011 ja 2012 sekä jälleen vuodesta 2019 alkaen.