Eritrean historia

Pääartikkeli: Aksumin kuningaskunta

Muinainen Aksumin kuningaskunta sijaitsi pääosin nykyisen Eritrean alueella. Se syntyi noin sata vuotta ennen ajanlaskun alkua ja hajosi lopulta 1100-luvulla. Sen vaikutuspiiriin kuuluivat lisäksi Etiopian, Somalian, Djiboutiin ja Jemenin alueet. Se kävi vilkkaasti kauppaa Intian ja Välimeren itäosan kanssa. Sen kautta kulki Afrikasta mm. norsunluuta, kilpikonnankuoria, taljoja, mausteita, suitsukkeita, kultaa, jalokiviä ja orjia. Näistä vastikkeeksi saatiin metalleja, lasia, tekstiilejä, viiniä ja oliiviöljyä. Kuningaskunnan valta oli huipussaan kuningas Ezanan aikaan 300-luvulla, jolloin valtio kääntyi kristinuskoon. Se laajeni Punaisellemerelle ja ylettyi myös valtaosan nykyisestä Jemenistä.[1] Aksumin kuningaskunta oli tiiviisti yhteydessä eteläisiin Arabimaihin, joissa puhuttiin samantapaisia kieliä. Aksumin kuninkaat rakennuttivat hautamuistomerkeikseen massiivisia kivipylväitä.[2] Muinaisen Aksumin kaupungin rauniot kohoavat nykyään Pohjois-Etiopiassa lähellä Eritrean rajaa. Se oli mahtavan kuningaskunnan keskus Itä-Rooman keisarikunnan ja Persian välissä.

Aksumilla on ollut kontakti Islamiin jo profeetta Muhammedin elinaikana. ibn Hisham kertoo kuinka osa Muhammedin seuraajista, mukaan lukien hänen tyttärensä Ruqayya ja tämän aviomies Uthman ibn Affan, pakenivat Quraiš-heimon vainoa Aksumin kristityn kuninkaan Ashama ibn Abjar turviin. Pakolaiset eivät palanneet takaisin vasta kuin Mekka oli vallattu takaisin ja monet heistä jäivät Abyssiiniaan jossa asettautuivat Negashin kaupunkiin Itä - Tigrayssä. Näistä maan ensimmäisistä muslimeista kerrotaan erilaisia tarinoita kertojasta riippuen. Muslimitradition mukaan Aksumin kuningas ihastui uudesta uskosta niin, että salaa kääntyi muslimiksi[3] Ortodoksit taas kertovat näiden pakolaisten olleen ensimmäisiä käännynnäisiä islamista kristinuskoon. Eräs tarina taas kertoo kuinka kuningas Ashama ibn Abjarin kuoltua, Muhammed oli rukoillut hänen sielunsa puolesta ja pyytänyt seuraajiaan jättämään abyssinialaiset rauhaan niin kauan kuin he eivät hyökkää muslimeja vastaan.[4]

Osmanien perustama ja Italian kunnostama Massawan satama 1800-luvulla

Aina 700-luvulle Eritrean rannikkoa hallitsi Aksumin kuningaskunta. Tämän jälkeen Eritrea ei kuulunut Abessiiniaan vaan oli jakautuneena pieniin sheikki- ja kuningaskuntiin. Eritreaa ja koko Punaisenmeren aluetta hallitsivat monet paikalliset ja kansainväliset voimat. Osmannien sulttaani Suleymanin sotilaat saapuivat Massawaan vuonna 1557 ja korvasi paikalliset hallitsijat ja aluetta hallittiin Kairon kalifaatin maakuntana. Kun Osmanien sulttaani oli ottanut hallintaansa Kairon kalifaatin vuonna 1517 kukaan ei esittänyt vastalausetta, sillä Punaisenmeren rantojen asukkaat olivat muslimeja. Eritrea kuului Osmanien keisarikuntaan, kunnes alue siirtyi Egyptin varakuninkaan hallintaan vuonna 1865. Italian siirtomaa alueesta tuli vuonna 1885. Vuonna 1896 Italia käytti Eritreaa eräänlaisena väliportaana epäonnistuneessa yrityksessään hallita Etiopiaa. Pieni eritrealainen Hamasien kuningaskunta oli sodassa etiopialaisen Gondarin kuningaskunnan kanssa. Eritrea oli Britannian sotilashallinnon alaisuudessa Italian antauduttua toisessa maailmansodassa. Etiopian valta Eritreassa kesti vain neljä vuosikymmentä 1950 – 1991.

Vuonna 1952 pantiin käytäntöön YK:n päätös Eritrean muodostamasta liitosta Etiopian kanssa. Päätös ei noudattanut Eritrean haluja itsenäistyä, mutta takasi eritrealaisille joitakin demokraattisia oikeuksia ja määrätynlaisen autonomian. Kuitenkin heti liiton muodostamisen jälkeen näitä Eritrealle luvattuja oikeuksia ryhdyttiin polkemaan ja supistamaan. Etiopia hallinnoi aluetta YK:n suojelualueena, mutta se ei ottanut huomioon eritrealaisten tahtoa. Vuonna 1962 keisari Haile Selassie hajotti Eritrean parlamentin ja liitti maan Etiopiaan antaen kipinän Eritrean itsenäisyystaistelulle [5].

1969-luvulla Eritrean itsenäisyystaistelua johti Eritrean vapautusrintama (ELF). Vuonna 1970 luvulla järjestössä ilmeni keskinäisiä erimielisyyksiä ja ryhmä ELF:n entisiä jäseniä muodosti Etiopian kansan vapautusrintaman (EPLF). 1970-luvun lopulla EPLF:sta oli tullut voimakkaampi Etiopian hallitusta vastaan taisteleva aseellinen ryhmittymä, ja sen johtajana toimi Isaias Afweriki. Suurin osa EPLF:n aseista oli varastettu Etiopian armeijalta. Tämä Afrikan verisin sisällissota jatkui kunnes Haile Selassie syrjäytettiin vallankaappauksella vuonna 1974. Uusi Etiopian hallitus, Derg, oli marxilainen sotilasjuntta, jonko mahtimiehenä toimi Mengistu Haile Mariam, jolloin eritrealaisten ja etiopialaisten keskinäinen verenvuodatus hieman laantui molempien vastustaessa Mengistun diktatuuria.

Vuonna 1977 EPLF onnistui ajamaan etiopialaiset pois Eritreasta, mutta samana vuonna massiivinen Neuvostoliiton tuki Etiopialle mahdollisti uudet operaatiot, ja tämä pakotti EPLF:n piiloutumaan maan alle. Vuosien 1978 ja 1986, Derg toteutti kahdeksan suuren luokan hyökkäystä itsenäisyysliikettä vastaan, jotka kaikki epäonnistuivat. Vuonna 1988 EPLF valtasi Afabetin, Etiopian armeijan päämajan Koillis-Eritreassa, ja pakotti Etiopian armeijan perääntymään. Seuraavaksi EPLF:n taistelijat piirittivät Kerenin, Eritrean toiseksi suurimman kaupungin. Samanaikaisesti muut toisinajattelijaryhmät etenivät Etiopiassa.

1980-luvun lopulla Neuvostoliitto ilmoitti, ettei se aikoisi uusia puolustus- ja yhteistyösopimusta. Neuvostoliiton tuen poistuttua Etiopian armeijan taistelutahto romahti ja EPLF muiden kapinallisjoukkojen kanssa nousi valtaan etiopialaisten asemissa. Yhdysvalloilla oli merkittävä rooli rauhanneuvotteluissa Washingtonissa, jotka lopulta johtivat toukokuussa 1991 Mengistun hallinnon romahtamiseen. Toukokuun aikana Megnistu erosi Etiopian hallituksen päämiehen tehtävistä ja lähti maanpakoon Zimbabween. Kukistettuaan Etiopian joukot Eritreassa, EPLF joukot alkoivat pitää järjestystä kotimaassaan. Myöhemmin toukokuussa Yhdysvallat johti Lontoossa neuvotteluja sodan virallisesta lopettamisesta. Näihin neuvotteluihin osallistuivat EPLF ja kolme muuta kapinallisjärjestöä.

YK:n rauhanturvaajat Etiopian ja Eritrean rajalla

1.-5. kesäkuuta 1991 Yhdysvaltain delegaatio oli edustettuina Addis Ababassa pidetyssä konferenssissa, jossa luotiin Etiopian väliaikainen hallitus. EPLF toimi konferenssissa tarkkailijana ja keskusteli uuden hallituksen kanssa Eritrean ja Etiopian välisistä suhteista. Keskusteluissa päädyttiin yksimieliseen ratkaisuun, jossa etiopialaiset hyväksyivät eritrealaisten oikeuden järjestää kansanäänestys itsenäistymisestä.

Vaikka jotkut EPLF:n kantahenkilöistä omaksuivat marxistisen ideologian, oli Neuvostoliiton Mengistulle tarjoama tuki viilentänyt heidän innostustaan. Kommunismin romahtaminen Neuvostoliitossa ja itäblokissa sai heidät vakuuttuneeksi systeemin surkeudesta. Nykyään EPLF sanoo olevansa sitoutunut demokraattiseen hallintojärjestelmään ja vapaaseen markkinatalouteen Eritreassa. Yhdysvallat on lupautunut tarjoamaan apua sekä Eritrealle että Etiopialle sillä ehdolla, että demokratia ja ihmisoikeudet kehittyvät.

Toukokuussa 1991 EPLF muodosti Eritrean väliaikaisen hallituksen (PGE) hoitamaan Eritrean asioita ennen kansanäänestystä ja pysyvän hallituksen muodostamista. EPLF:n johtajasta Isaiaas tuli hallituksen päämieheksi ja lakiasäätävän elimen muodostivat muut EPLF:n keskeiset henkilöt.

Eritrea after the independence in 1993

Virallisesti Eritrea itsenäistyi 24. toukokuuta 1993. YK:n tarkkailemassa kansanäänestyksessä 23.–25. huhtikuuta 1993 eritrealaiset päättivät itsenäistyä, ja kahden vuorokauden päästä julistettiin Eritrean itsenäinen valtio perustetuksi. Järjestettiin vapaat kansalliset vaalit. Kansalliskokous, joka nimitti Isaiksen presidentiksi, koostui sekä entisistä EPLF:n jäsenistä että muista puolueista. EPLF järjestyi poliittiseksi puolueeksi, Demokratian ja oikeuden kansanrintamaksi (PFDJ), ja säätää uutta perustuslakia Eritrean nuoreen valtioon.

Vuonna 1998 sota Etiopian ja Eritrean välinen sota syttyi uudelleen. Sodan syynä olivat pääasiassa taloudelliset seikat, rajaerimielisyydet ja Eritrean yhteydet Punaiselle merelle (Assabin satama). Sodassa molemmilta osapuolilta kuoli tuhansia sotilaita, ja rasitti huomattavasti Eritrean taloudellista ja yhteiskunnallista tilannetta, heikensi talouskasvua ja aiheutti erään Afrikan pahimmista maamiinaongelmista. Osapuolet solmivat aselevon kesäkuussa 2000 ja allekirjoittivat rauhansopimuksen saman vuoden joulukuussa. Algerialla ja Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU:lla (nykyinen Afrikan unioni) oli merkittävä vaikutus sopimuksen syntyyn.

Vuonna 2003 YK-johtoisen pitkäaikaisen työn tuloksena julkaistiin lopullinen rajasopimus, mutta Etiopia kieltäytyi allekirjoittamasta ja tilanne on yhä epäselvä, mutta vakaa.

Maahanmuuttoviraston tilannekatsauksen mukaan Eritrea on koko itsenäisyytensa ajan maata hallinneen presidentti Isaias Afewerkin johtama sulkeutunut diktatuuri, jonka ihmisoikeustilanne on heikko ja sananvapaus olematon.[6]

Syyskuussa 2019 Eritrea ja Etiopia allekirjoittivat rauhansopimuksen keskinäisten vihollisuuksien lopettamisesta ja suhteidensa normalisoimisesta.[7]

• Somalian historia

• Eritrea-Ethiopia Boyndary Commission