Erika Vik
Erika Vik (s. 1982 Hyvinkää[1]) on suomalainen kirjailija, kuvittaja ja tuottaja.[2]
Vik on koulutukseltaan taiteen maisteri. Kirjailijan työnsä ohella hän on toiminut vuosina 2020–2022 lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuusfestivaali LANU!:n vastaavana tuottajana.[3] Vik on myös tuottanut ja toteuttanut osan tapahtumassa esitetyistä lyhytdokumenteista.
Ennen kirjailijan uraansa Vik työskenteli graafisena suunnittelijana.
Kirjallinen ura
Kaksosauringot-trilogia
Vikin esikoisromaani on Hän sanoi nimekseen Aleia[4], joka ilmestyi vuonna 2017. Teos aloitti quest-tyyppistä seikkailufantasiaa edustavan Kaksosauringot-trilogian[5], jonka toinen osa Seleesian näkijä julkaistiin saman vuoden syyskuussa. Kolmas osa Nefrin tytär ilmestyi syksyllä 2018. Sarjan on kustantanut Gummerus. Kaksosauringot-trilogia käsittelee toiseutta ja rasismia.[6]
Vik on kertonut, että hän alkoi kirjoittaa Kaksosaurinkojen maailmasta ensimmäistä kertaa kolmetoistavuotiaana, muttei silloin vielä päässyt alkua pidemmälle. Uudelleen hän palasi tarinan pariin vasta vuonna 2007.
”Avasin yhden omistamistani Ursula K. Le Guinin kirjoista sattumanvaraisesta kohdasta. Vaikutuin hänen lauseidensa kauneudesta ja vähäeleisestä voimasta. Istuin koneelle ja kirjoitin vanhan tarinani sankarit kohtaukseen, jossa paljastui suuri käänne.”
Ensimmäinen versio trilogiasta ei saanut kustannussopimusta, joten Vik päättyi kirjoittamaan Kaksosaurinkojen ensimmäisen osan kokonaan alusta ja sijoitti tapahtumat 1800-luvun lopun viktoriaaniseen miljööseen. Kaksosauringot trilogian voidaan katsoa edustavan myös steampunk- ja weird west –kirjallisuutta.
Esikoisdekkari Luonasi ikuisesti
Keväällä 2022 Vik solmi Atenan kanssa kustannussopimuksen ensimmäistä aikuisten romaanistaan Luonasi ikuisesti (2023).[7] Teos on psykologinen trilleri, jonka päähenkilönä on rockmuusikko.
Muut julkaisut
Alkuvuodesta 2018 Vikiltä ilmestyi myös Me Naiset –lehdessä julkaistu kahdeksanosainen jatkokertomus Kuin jumalatar, joka yhdisti antiikin myyttejä nykynaisen kipuiluun lapsettomuudesta.
Ura tuottajana
Vik on toiminut vuosina 2020–2022 lasten, nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuusfestivaali LANU!:n vastaavana tuottajana. Hän on myös tapahtuman alkuperäinen ideoija.[8]
Palkinnot kirjailijana
Kaksosauringot-sarja sai Kuvastaja sarjakunniamaininnan ansiokkaana jo päättyneenä fantasiasarjana vuonna 2021.[9] Sarjan miespäähenkilö Corildon Ma’Bathae valittiin myös Vuoden YA-hahmoksi yleisöäänestyksellä vuoden 2018 Hel YA! festivaalilla.[10] Seleesian näkijä oli vuonna 2017 Toisinkoinen-kirjallisuuspalkintoehdokkaana.[11]
Palkinnot tuottajana
Vikin luotsaama LANU! festivaali on palkittu Kirja-alan edistämispalkinnolla (2022), Onnimanni-palkinnolla (2021) ja huomioitu Read Hour –ehdokkuudella (2021).[12]
Menestys kirjoituskilpailuissa
Vik sai Otavan Rikos 2019 -kirjoituskilpailussa yhden kolmesta kunniamaininnasta rockmaailmaan sijoittuvalla käsikirjoituksellaan Luonasi ikuisesti.[13] Vik saavutti menestystä myös realistisella nuortenromaanillaan Olivia online Kustantamo S&S:n Kirjalliset ystävät kirjoituskilpailussa vuonna 2022. Hänen teoksensa oli yksi kilpailun neljästä voittajasta.[14]
Teokset
Kaksosauringot-sarja
- Hän sanoi nimekseen Aleia. Helsinki: Gummerus, 2017. ISBN 978-951-24-0550-3.
- Seleesian näkijä. Helsinki: Gummerus, 2017. ISBN 978-951-24-0551-0.
- Nefrin tytär. Helsinki: Gummerus, 2018. ISBN 978-951-24-0552-7.
Psykologiset trillerit
- Luonasi ikuisesti. Jyväskylä: Atena, 2023. ISBN 978-951-1-44963-8.
Nuortenromaanit
- Olivia online. Helsinki: S&S, 2023. ISBN 978-951-52-6003-1.
Muut
- Kuin jumalatar. Helsinki: Me Naiset, 22918.
Lähteet
- Vik Erika SUOMEN NUORISOKIRJAILIJAT RY. Viitattu 13.4.2021. (englanniksi)
- https://erikavik.com/kirjailija
- https://www.lanufestarit.fi/
- https://www.risingshadow.fi/library/book/8013-han-sanoi-nimekseen-aleia
- https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/81058/NK_130_978-951-39-8699-5_jyx.pdf?sequence=2&isAllowed=y&fbclid=IwAR2lmk8AO2gakndb4i8gTK6R8yEtesjPjLrNvj_VFKCkyIjk0_Coudze2E4
- https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/74685
- https://www.facebook.com/authorerikavik/?locale=fi_FI
- Uusi lastenkirjallisuuden festivaali tarjoaa sosiaalisessa mediassa julkkarihumua, livepiirtämistä, virtuaalisia teekutsuja ja paljastuksia tulevista teoksista https://www.ess.fi/paikalliset/1248079
- https://suomentolkienseura.fi/neonkaupunki-palkittiin-fantasiakirjallisuuspalkinto-kuvastajalla-helsingin-kirjamessuilla/
- Hel-YA! ja yhteiskunnallinen fantasia https://lukufiilis.fi/ilmiot/hel-ya-ja-yhteiskunnallinen-fantasia/
- Luomouksen jäljillä https://toisinkoinen.wordpress.com/2017/09/29/lumouksen-jaljilla/
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Lanu-festivaali
- Kirjoituskilpailuun osallistui yli neljäsataa käsikirjoitusta. https://www.sttinfo.fi/tiedote/rikos-2019--kirjoituskilpailuun-lahetettiin-yli-400-kasikirjoitusta-voittajaksi-paljastui-tunnettu-kirjailijapariskunta?publisherId=64311881&releaseId=69867904
- Kirjalliset ystävät -kirjoituskilpailun voittajat https://kustantamo.sets.fi/artikkelit/kirjallisetystavat-voittajat/
Aiheesta muualla
- Erika Vikin kotisivu
- Kaksosauringot-sarjan kotisivu
- Gummeruksen kirjailijaprofiili
- Jyrki Korpua, Irma Hirsjärvi, Urpo Kovala & Tanja Välisalo (toim.): Fantasia – lajit, ilmiö ja yhteiskunta
- Jamin kinnunen: "Voisit olla kaunis olento ilman noita demonisia silmiäsi" : toiseuden kokemukset ja niiden syyt Erika Vikin Kaksosauringot-fantasiatrilogiassa