Erik Satie

Erik Satie (oik. Éric Alfred Leslie Satie; 17. toukokuuta 1866 Honfleur – 1. heinäkuuta 1925 Pariisi) oli ranskalainen säveltäjä ja avantgardisti.[1] Hänet tunnetaan ennen kaikkea humoristisista, kokeilevista ja perinteisiä oppeja parodioivista sävellyksistään ja kirjoituksistaan.

Erik Satien omakuva.

Satie ehti elämänsä aikana kokeilla ja yhdistellä musiikissaan paljon erilaisia tyylilajeja – usein hän oli paljonkin edellä aikaansa. Yhteistä miltei kaikille hänen sävellyksilleen on kuitenkin tietynlainen minimalismi ja naiivius. Teosten otsikot ovat usein hullunkurisia, kuten Véritables Préludes flasques pour un chien eli ”Todella veteliä preludeja koiralle”.

Satien tunnetuin teos on pianosarja Gymnopédies, jonka valmistuttua hän alkoi nimittää itseään ”gymnopedistiksi”.[2] Paitsi musiikistaan Satie muistetaan yhä myös omalaatuisesta, joskus huvittavasta elämäntyylistään; häntä voidaan pitää vuosisadan vaihteen pariisilaisen taiteilijaelämän ruumiillistumana.

Elämä

Nuoruus

Éric Satie syntyi 17. toukokuuta 1866 Honfleurissa, Normandiassa. Etunimeä Erik hän alkoi käyttää vasta sävellystensä signeerauksissa. Lapsuutensa Satie vietti vuoroin Honfleurissa, vuoroin Pariisissa. Kun hän oli nelivuotias, perhe muutti Pariisiin. Kaksi vuotta myöhemmin äiti Jane kuoli ja Éric lähetettiin pikkuveljensä kanssa isovanhempien luo Honfleuriin. Siellä Satie sai ensimmäiset soittotuntinsa paikalliselta urkurilta. Kun isoäiti vuonna 1878 kuoli, veljekset palasivat Pariisiin isänsä Alfredin luo, joka oli mennyt naimisiin pianonsoitonopettajan kanssa. 1880-luvun alussa Alfred alkoi julkaista salonkimusiikkia. Joukossa oli hänen omia kappaleitaan samoin kuin vaimon sävellyksiä.

Maisons Satie. Satien synnyinkoti Honfleurissa toimii nykyään kotimuseona.

Vuonna 1879 Satie pääsi Pariisin konservatorioon, jossa häntä pidettiin lahjakkaana, mutta erittäin laiskana oppilaana.[3] Hänet passitettiin kotiin, mutta hyväksyttiin uudelleen konservatorioon vuoden 1885 lopussa. Toisella kertaa Satie ei onnistunut paljonkaan paremmin, joten hän päätti mennä armeijaan. Muutaman viikon kuluttua hän kyllästyi ja keinotteli itsensä vapaaksi hankkimalla itselleen keuhkoputkentulehduksen.

Satie muutti Montmartren taiteilijakukkulalle vuonna 1887. Tuolloin hän oli jo julkaissut muutamia sävellyksiä isänsä kustantamossa. Satie toimi kahvilapianistina muun muassa Le Chat Noirin kahvilassa ja tutustui sen taiteelliseen asiakaskuntaan. Hän kirjoitti näihin aikoihin Gymnopediansa sekä muita lyhyitä pianosävellyksiä (Ogives, Gnossiennes) ja tutustui Claude Debussyhin. 1890-luvun alussa hän liittyi ruusuristiläiseen veljeskuntaan ”Ordre de la Rose-Croix Catholique, du Temple et du Graal”, jota johti Joséphin Péladan. Tähän aikaan hän sävelsi esimerkiksi teokset Salut Drapeau!, Le Fils des étoiles ja Sonneries de la Rose+Croix.

Vuoteen 1892 mennessä Satie oli säveltänyt ensimmäiset kappaleet itse kehittämällään sävellysmenetelmällä (Fête donnée par des Chevaliers Normands en l’Honneur d’une jeune Demoiselle), luonut musiikkia ritarinäytelmään (Préludes du Nazaréen), oli julkaissut ensimmäisen valesävellyksensä (ilmoittaen ensi-illan oopperalle Le Bâtard de Tristan, jota hän ei todennäköisesti koskaan säveltänyt) ja riitaantunut Péladanin kanssa. Samana syksynä hän aloitti Uspud-baletin kirjoittamisen yhdessä Contamine de Latourin kanssa.

Arcueil
Satie elämänsä loppupuolella.

Satie tuli tunnetuksi eriskummallisista elämäntavoistaan: hän asui muutaman neliömetrin kokoisessa kopperossa, jonka ovi ei mahtunut aukeamaan sängyn takia. Hän pukeutui aina täsmälleen samanlaiseen samettiasuun, joita hän omisti seitsemän kappaletta.[4] Satie herätti huomiota pilapuheillaan ja arvaamattomilla tempauksillaan: hän perusti esimerkiksi oman kirkon, jonka ainoa jäsen hän oli, ja haastoi Pariisin oopperan johtajan kaksintaisteluun. Myöhemmin hän muutti Arcueil’n kaupunginosaan ja käveli joka yö Pariisin läpi, turvallisuussyistä vasara taskussaan. Samettipukujen sijaan hän alkoi käyttää mustaa knallia.

Säveltäjä Claude Debussy oli Satien pitkäaikainen ystävä. Debussy sai Satien kanssa keskustellessaan uusia ideoita impressionismin soveltamisesta musiikkiin, Satie puolestaan Debussyltä teknistä apua muun muassa sävellystensä soitintamisessa. Muutoinkin Satie sai paljon vaikutteita kuvataiteista. Ennen kaikkea hän oli kokeilija, joka raivasi tietä uusille suuntauksille. Hän ei kuitenkaan koskaan itse jatkanut ajatustensa kehittelyä, vaan jätti työn muille. Hyvä esimerkki hänen omalaatuisista sävellyksistään on pianoteos Vexations, jossa sama äärimmäisen yksinkertainen teema toistuu 840 kertaa; sen esittäminen kestää noin vuorokauden. Kun Satien sävellyksiä haukuttiin muodottomiksi, hän sävelsi ”päärynänmuotoisia kappaleita” (Trois Morceaux en forme de poire).

Satie alkoi saada mainetta vasta elämänsä loppupuolella. Hän nousi nuorten radikaalien säveltäjien esikuvaksi ja oli läheisesti tekemisissä Les Six -ryhmän kanssa. Hän kuoli alkoholismin aiheuttamaan maksakirroosiin ja keuhkokuumeeseen vuonna 1925. Hänen asunnostaan, johon hän ei ollut sallinut kenenkään astua yli kahteen vuosikymmeneen, löydettiin uskomaton sekasorto.[4]

Musiikki

Satien tuotanto voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Toimeentulonsa ja kahvilasoittajan työnsä vuoksi hän sävelsi paljon kabareemusiikkia. Toisaalta hän oli taiteilija, ja taidemusiikin, etenkin näyttämömusiikin osuus kasvoi hänen muutettuaan Arcueil’hin. Gymnopedioiden ohella Satien tunnetuimmat teokset ovat pianosarja Gnossiennes, sinfoninen draama Socrate sekä baletit Parade ja Relâche.

Sävellyksiä

  • Quatre Ogives, 1888
  • Trois Gymnopédies, 1888
  • Gnossienne (nro 5), 1889
  • Trois Gnossiennes, 1890
  • Gnossienne (nro 4), 1891
  • Le Fils des étoiles, 1891
  • Uspud, 1892
  • Vexations, 1893
  • Messe des pauvres, 1895
  • Gnossienne (nro 6)
  • Pièces froides, 1897
  • Je te veux, 1897
  • Jack-in-the-box, 1899
  • Trois Morceaux en forme de poire, 1903
  • Le Piccadilly, 1904
  • En Habit de cheval, 1911
  • Apercus désagréables, 1912
  • Deux Préludes pour un chien, 1912
  • Préludes flasques pour un chien, 1912
  • Véritables Préludes flasques pour un chien, 1912
  • Le Piège de Méduse, 1913 ("lyyrinen komedia")
  • Descriptions automatiques, 1913
  • Embryons Desséchés, 1913
  • Sports et divertissements, 1914
  • Avant-dernières pensées, 1915
  • Parade, 1917
  • Sonatine bureaucratique, 1917
  • Musique d’ameublement, 1917
  • Socrate, 1918
  • La Belle Excentrique, 1920
  • Mercure, 1924
  • Relâche, 1924

Kirjallisuutta
  • Myers, Rollo H.: Erik Satie. New York: Dover, 1968. ISBN 0-486-21903-8. (englanniksi)
  • Potter, Caroline (toim.): Erik Satie: Music, Art and Literature. Farnham: Ashgate, 2013. ISBN 978-1-4094-3421-4. (englanniksi)
  • Satie, Erik: Amnesiapotilaan muistelmia. (Suomentanut Harri Töysä) Musiikkitiede, 1990, nro 2, s. 201–203.
  • Satie, Erik: Muistinsa menettäneen muistelmat. Suomentanut Silva Kauko. Helsinki: Jack-in-the-Box, 1996. ISBN 952-5019-01-2.
  • Satie, Erik: A Mammal’s Notebook: Collected Writings of Erik Satie. Edited by Ornella Volta & translated by Antony Melville. London: Atlas Press, 1996. ISBN 0-947757-92-9. (englanniksi)
  • Volta, Ornella: Av och till Satie: en brevbiografi. Översättning Magnus Hedlund. Göteborg: Bo Ejeby, 1992. ISBN 91-88316-03-3. (ruotsiksi)

Lähteet
  1. Erik Satie Encyclopaedia Britannica. Viitattu 8.7.2018.
  2. Betsy Schwarm: Trois gymnopédies Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.7.2018.
  3. Biography All music guide. Viitattu 8.7.2018.
  4. Meurig Bowen: Erik Satie: a life less ordinary The Guardian. 2015. Viitattu 8.7.2018.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.