Erik Malmberg

Malmbergin vanhemmat olivat lehtori Emil Othniel Malmberg ja Aino Emma Wilhelmina Perenius. Hänen veljensä oli sittemmin suojeluskuntajärjestön komentajana pitkään toiminut jääkärikenraaliluutnantti Lauri Malmberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anne Gustafssonin kanssa.[2][3]

Malmberg kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1912–1915 Helsingin yliopistossa ja suoritti lääketieteen alkututkinnon vuonna 1914 ja hoiti opintojensa ohella lukuvuonna 1913–1914 eläin- ja kasviopin opettajan viransijaisuutta Helsingin reaalilyseossa.[2][3]

Hän suoritti aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1920 ja sotakorkeakoulun erikoiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925 ja kävi Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1926–1927 sekä suoritti yleisesikunnan upseereille järjestetyn tähystäjäkurssin Ilmavoimissa vuonna 1929.[2][3]

Malmberg otti osaa vuoden 1914 syksystä alkaen jääkäriliikkeen alkuvalmisteluihin ja oli mukana Eteläsuomalaisen osakunnan edustajana ylioppilasaktivistien ensimmäisissä kokouksissa. Hän oli myös perustamassa Helsinkiin niin sanottua Liisankadun toimistoa, joka keräsi Suomesta tiedustelutietoja Saksalle. Kyseisessä toimistossa hän toimi toimihenkilönä aina vuoden 1915 lopulle saakka. Kesällä 1915 hän matkusti Tukholmaan, missä hän otti yhteyttä Saksan meriesikuntaan, jolta hän sai toimeksiannon järjestää Helsinkiin jääkäriaktivistien tiedustelu- ja vakoilutoiminnan. Myöhemmin Liisankadun toimiston toiminnan paljastuttua hän matkusti uutena vuonna 1916 Ruotsiin Tukholmaan, missä hän liittyi aktivistien tiedustelutoimistoon, jolla oli läheiset suhteet Saksan yleisesikunnan tiedustelutoimistoon. Tiedustelutoimistossa työskentelivät muun muassa Isak Alfthan ja J. W. Snellman. Hän työskenteli tiedusteluun kytkeytyvissä toiminnoissa Tukholmassa ja Haaparannalla aina Suomen sisällissodan puhkeamiseen saakka.[2][3]

Tukholmasta Malmberg komennettiin marraskuussa 1916 Charlottenburgiin, missä hän kävi pioneeri- ja sabotaasikurssin. Tätä edeltävänä aikana hän oli myös kirjoilla kesäkuun ja marraskuun välisen ajan vuonna 1916 Saksassa toimivan 27. Jääkäripataljoonan täydennysjoukossa.[2][3]

Malmberg saapui Ruotsista Suomeen Tornioon 4. helmikuuta 1918 ja otti osaa sisällissodan puhjettua Tornion taisteluun, missä hän toimi pikakivääriosaston johtajana. Tornion valtauksen jälkeen Malmberg liittyi jääkäriluutnantti Vilho Suvirinteen johtamaan Kilpisjärven retkikuntaan. Kilpisjärven retkeltä palattuaan hänet komennettiin Päämajan yhdysupseeriksi ja tiedusteluosaston päälliköksi Karjalan armeijakunnan esikuntaan. Sotatoimien edistyttyä hänen sijoituspaikkanaan oli Viipurin operaation aikana Itäarmeijan esikunnassa.[2][3]

Malmberg siirrettiin sisällissodan jälkeen 24. heinäkuuta 1918 alkaen toimistoupseeriksi Yleisesikunnan tiedustelutoimistoon.[2][3] Hänestä tuli heinäkuussa 1918 yleisesikunnan tiedusteluosastoon perustetun ”Sektion Politik” -nimisen alaosaston päällikkö.[4] Viron vapaussodan aikana hänet komennettiin yhdysupseeriksi Viron yleisesikuntaan 3. huhtikuuta – 18. joulukuuta 1919 väliseksi ajaksi.[2][3] Sen jälkeen hän palasi Suomen yleisesikunnan tiedustelutoimiston eli toimisto V:n käyttöön, tehtävänään raporttien laatiminen tiedusteluaineiston pohjalta. Toimiston peitenimeksi vaihtui myöhemmin yleisesikunnan tilastotoimisto. Ensimmäisen tiedustelujohtajan Ragnar Heikelin saatua siirron rajakomendatiksi Petsamoon Malmberg ylennettiin hänen tilalleen 21. tammikuuta 1921. Hän johti tiedustelutoimistoa syyskuuhun 1925 saakka, jolloin Heikel palasi virkaan. Malmberg nimitettiin uudelleen toimiston johtoon Heikelin kuoltua marraskuussa 1927 lento-onnettomuudessa, ja hän jatkoi tehtävässä vuonna 1934 tapahtuneeseen omaan kuolemaansa asti. Toimisto V oli osa yleisesikunnan II osaston alaista tiedusteluorganisaatiota, mutta 1920-luvun aikana Neuvostoliittoon kohdistunut sotilastiedustelu keskitettiin kokonaan toimisto V:lle. Malmberg pyrki laajentamaan yleisesikunnan tiedustelun yhteistyötä ja tietojenvaihtoa muiden reunavaltioiden yleisesikuntien kanssa.[5]

Malmbergin kuoltua hänen seuraajakseen tiedustelujohtajana tuli Erkki Puomi.[6] Malmberg haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2][3]

Malmberg toimi Yleisesikunnan kunnianeuvoston jäsenenä vuosina 1925 ja 1932 ja oli Suomen Shakkiaikakauslehden toimittajana vuosina 1924–1934.[2][3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Reservin vänrikki 12. huhtikuuta 1918 Reservin luutnantti 13. toukokuuta 1918 Reservin kapteeni 24. joulukuuta 1919 Kapteeni 1. heinäkuuta 1920 Majuri 16. toukokuuta 1925 Everstiluutnantti 16. toukokuuta 1928 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 23. joulukuuta 1927		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Saksan Punaisen Ristin 2. lk. mitali Viron Kotkaristi ritarikunnan 3. lk. ansioristi Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan 4. lk. kunniamerkki Puolan Polonia Restitutan ritarikunnan 4. lk. kunniamerkki Ruotsin miekkaritarikunnan 1. lk. ritarimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Eero Elfvengren ja Einar Laidinen: Vakoilua itärajan takana – yleisesikunnan tiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918–1939. Minerva, Helsinki 2012.