Erich Segal

Erich Wolf Segal syntyi Brooklynissa rabbin poikana. Hän vietti suuren osan lapsuudestaan isovanhempiensa luona. Hän oli usein yksinäinen ja asiaa lievittääkseen hän kuvitteli seurakseen ihmisiä, joille piti teatteriesityksiä.[1]

Segal opiskeli klassista kirjallisuutta Harvardin yliopistossa. Hänen erikoisalaansa oli antiikin komedia. Hänen vuonna 1968 valmistunut väitöskirjansa käsitteli näytelmäkirjailija Plautuksen roomalaista komediaa. Hän myös käänsi useita Plautuksen komedioita englanniksi.[1]

Aluksi Segal opetti Harvardissa, josta hän siirtyi myöhemmin Yaleen. Jo Harvardin aikoinaan hän oli tavannut säveltäjä Joe Raposon, jonka kanssa hän työskenteli revyiden parissa. Musiikkikomedia Sing, Muse! esitettiin Broadwaylla 1961–1962. Sen johdosta Richard Rodgers pyysi Segalin mukaan toiseen musikaaliprojektiin, joka ei kuitenkaan yltänyt näyttämölle. Hän jatkoi sanoitusten kirjoittamista, muun muassa näyttämötuotantoon Odyssey, jonka pääosassa Washingtonissa oli Yul Brynner. Segal oli mukana yhtenä käsikirjoittajista Beatlesin Keltainen sukellusvene -animaatiossa, joka teki hänestä Yalessa jo pienimuotoisen kuuluisuuden ennen Love Story -bestselleriä.[1]

Segal kirjoitti Love Storyn hyvin nopeasti. Hänen tuttavansa Ali MacGraw pyysi kirjaa filmattavaksi ja elokuva oli tuotannossa samaan aikaan, kun kirja julkaistiin. Tarinan menestys yllätti kaikki, jotka olivat pitäneet nyyhkyelokuvia vanhanaikaisina. Vaikka kirja sai suuren yleisön suosion, useimmat kriitikot suhtautuivat teokseen nuivasti. Segal oli Rakkaustarina-käsikirjoituksestaan Oscar-ehdokkaana ja jatkoi käsikirjoittamista muun muassa elokuvaan R.P.M. (1970), jonka pääosissa olivat Anthony Quinn ja Ann-Margret, sekä Michael Winnerin elokuvaan The Games samana vuonna.[1]

Akateemisessa maailmassa Segal sai kokea epäluuloa, halveksuntaa ja jopa vihamielisyyttä menestyksensä kääntöpuolena. Hän lakkasi toimimasta populaarikulttuurin parissa moniksi vuosiksi. Segal otti vapaata Yalesta vuonna 1971, opettaen sittemmin kirjallisuutta Münchenissä, Princetonissa ja Dartmouth Collegessa. Yleisön ja kustantajien vaatimuksesta Segal kirjoitti niin ikään filmatisoidun jatko-osan Rakkaustarinalle nimellä Oliver's Story (1977), minkä jälkeen hän alkoi kirjoittaa kaunokirjallisuutta ja käsikirjoituksia uudelleen. Myöhempiin töihin kuuluvat muun muassa elokuva A Change of Seasons (1980) Shirley MacLainen ja Anthony Hopkinsin tähdittämänä sekä omasta romaanista sovellettu Man, Woman and Child (1983), pääosassa Martin Sheen. Muita romaaneja olivat The Class (1985), Doctors (1988) ja Prizes (1995). Hän jatkoi kirjoittamista erityisesti, koska hänellä todettiin Parkinsonin tauti 25 vuotta ennen hänen kuolemaansa. Kirjailijauransa ohella hän jatkoi akateemista uraansa siirtyen Oxfordin yliopiston Wolfson Collegeen uransa loppuajaksi.[1]

Segalin ja hänen Karen-vaimonsa, joka oli hänen entinen kustannustoimittajansa, avioliitto kesti 35 vuotta, mistä pariskunnalla on myös kaksi tytärtä.[1] Segal kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Lontoossa.[2]