Eric Carr

Carrin luoma ”The Fox” -meikkikuvio.

Kun Kissin alkuperäinen rumpali Peter Criss erotettiin yhtyeestä vuonna 1980 päihdeongelmien vuoksi, Carr työskenteli vielä isänsä Albert Caravellon alaisuudessa ja korjasi uuneja tullakseen toimeen.[5] Hän soitti myös varsinaisen työnsä ohella rumpuja Flasher-nimisessä yhtyeessä, ja Flasherin entinen kosketinsoittaja Paul Turino kannusti häntä pyrkimään Kissin rumpaliksi.[8] Carr lähetti Kissin kuunneltavaksi nauhan, joka sisälsi Kissin vuoden 1980 Unmasked-albumin singlen "Shandi", mutta nauhalle hän oli äänittänyt oman laulusuorituksensa kappaleesta. Koesoittoon saapuessaan hänen ja Kissin Ace Frehleyn, Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin henkilökemiat toimivat oivasti, ja hänet valittiin Peter Crissin seuraajaksi.

Kun Carr oli liittynyt yhtyeeseen, osoittautuivat uuden lavahahmon kehittäminen ja taiteilijanimen valinta haasteelliseksi.[1] Gene Simmonsin mukaan Carr oli pohtinut alun perin ottavan taiteilijanimekseen Rusty Blade,[9] josta Simmons kuitenkin suostutteli hänet luopumaan. Lopulta hän lyhensi sukunimensä Caravello muotoon Carr ja valitsi etunimekseen Eric listalta, jonka hänen silloinen tyttöystävänsä oli laatinut hänelle.[10] Yhtye pohti, pitäisikö Carrin oman lavahahmonsa luomisen sijaan pitäytyä Peter Crissin luomassa lavahahmossa ”The Catman” (suom. Kissamies).[11] Hän kävi läpi erinnäisiä asuste- ja meikkikuviokokeiluita,[1] ja alun perin hänen suunnittelemansa lavahahmo oli nimeltään ”The Hawk” (suom. Haukka). Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, sillä Paul Stanleyn mukaan kyseinen kasvomeikkikuvio sekä esiintymisasu saivat Carrin näyttämään lastenohjelma Seesamtien hahmo Tipu Tilavalta.[1][11][12] Kaksi viikkoa ennen ensiesiintymistään yhtyeen rumpalina Carr keksi lavahahmonsa ”The Fox” (suom. Kettu).[1][12]

Carr esiteltiin yleisölle yhtyeen uutena rumpalina ensimmäisen kerran nuorille suunnatussa televisio-ohjelmassa Kids Are People Too. Ensimmäisen konserttinsa yhtyeen rumpalina hän soitti New Yorkissa Palladium-konserttiareenalla 25. heinäkuuta 1980.[1] Hänen vanhempansa velvoitettiin pysymään vaitonaisina siitä, että heidän poikansa oli yhtyeen uusi rumpali. Tarkoitus oli ylläpitää yhtyeen jäsenten mystinen olemus, jonka mukaan kukaan ulkopuolinen ei saanut tietää, miltä yhtyeen jäsenet näyttivät ilman kasvomeikkejään ja esiintymisasujaan.[13] Myös Carrin oikea ikä valehdeltiin Kissin julkisessa tiedotteessa, jotta hänen siviilihenkilöllisyyttään tietoonsa havittelevia faneja ja lehdistöä saatiin harhautettua.[13] Palladiumin-konsertin jälkeen Kiss aloitti tuoreinta studioalbumiaan Unmasked markkinoineen maailmankiertueen Unmasked Tour.

Ensimmäinen Kiss-albumi, jolla Carr soitti, oli tuottaja Bob Ezrinin kanssa levytetty Music from ”The Elder”. Albumi oli tyyliltään progressiivinen ja kokeellinen konseptialbumi, minkä johdosta se erosi huomattavan paljon yhtyeen 1970-luvun rock-tuotoksista sekä kahdesta pop- ja diskovaikutteisesta edeltäjästään. Carr oli mukana kirjoittamassa albumille kappaleita ”Under the Rose” ja ”Escape from the Island”. Hänellä oli kuitenkin myös vaikeuksia toteuttaa tuottaja Ezrinin albumille hakemaa taiteellista ratkaisua, minkä vuoksi sessiomuusikko Allan Schwartzberg palkattiin soittamaan rumpuja kappaleisiin ”Odyssey” ja ”I”.[1] Music from ”The Elder” osoittautui kaupalliseksi epäonnistumiseksi, ja se menestyi Yhdysvalloissa vaatimattomasti myös listalla.[14] Seuraava täysimittainen studioalbumi, vuoden 1982 Creatures of the Night nosti Kissin takaisin rockmusiikin raskaaseen sarjaan. Carrin tuplabasareita korostaneen soittotyylin sekä tuolloin vielä sessiomuusikkona toimineen kitaristi Vinnie Vincentin metalliriffien suosiminen palauttivat Kissin sen ominaiseen hard rock -tyyliin.[2]

Yhtyeen aiempien albumien heikko menestys varjosti kuitenkin yhä musiikillisesti vahvaa Creatures of the Nightia, ja Kiss kaipasikin pikaisesti vauhtia noustakseen takaisin pinnalle seilattuaan uransa aallonpohjassa Music from ”The Elder” epäonnistumisen myötä. Näin ollen Stanley, Simmons, Carr sekä nyt yhtyeeseen uudeksi kitaristiksi liittynyt Vinnie Vincent luopuivat kasvomeikeistään ja esiintyivät ensimmäisen kerran ilman niitä Music Televisionin suorassa televisiolähetyksessä vuonna 1983. Tämä aloitti yhtyeen niin kutsutun maskittoman aikakauden, jonka ensimmäinen albumi Lick It Up julkaistiin jo samana vuonna. Glam metal oli alkanut saamaan yhä vahvemmin jalansijaa musiikkialalla, joten Lick It Up sekä sitä seuranneet Animalize (1984), Asylum (1985), Crazy Nights (1987) ja Hot in the Shade (1989) olivatkin enemmän glam metaliin nojaavaa musiikkia kuin Kissille ominaista hard rockia. Jokainen albumi Hot in the Shadea lukuun ottamatta ylittikin Yhdysvalloissa platinalevyrajan. Vuonna 1988 Kiss julkaisi kokoelma-albumin Smashes, Thrashes & Hits, jolle Carr tulkitsi alun perin Peter Crissin laulaman balladin ”Beth”.[4] Hot in the Shade -albumilla Carr puolestaan lauloi säveltämänsä kappaleen ”Little Caesar”.[3]

Viimeisen esiintymisensä Kissin studioalbumilla Carr teki vuonna 1992 julkaistulla Revenge -albumilla, jolla hän oli taustalaulajana kappaleessa ”God Gave Rock ’N’ Roll to You II”. Albumille lisättiin myös Music from ”The Elder” -albumin jäämistöstä peräisin olevan kappaleen ”Carr Jam 1981”, joka sisältää Carrin kuuluisan rumpusoolon.[15] Vuosien 1989–1990 Hot in the Shade Tour jäi Carrin viimeiseksi kiertueeksi Kissin rumpalina ennen hänen kuolemaansa, ja hän soitti viimeisen kerran yhtyeen kanssa 9. marraskuuta 1990 New Yorkin legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Ennen kuolemaansa hän esiintyi vielä kappaleen God Gave Rock ’N’ Roll to You II musiikkivideolla. Viimeisen kerran hän esiintyi julkisuudessa vuoden 1991 syyskuussa Los Angelesissa MTV Video Music Awards -palkintogaalassa.

Ensimmäinen Carrin säveltämästä materiaalista koostettu sooloalbumi Rockology julkaistiin postuumisti vuonna 1999, ja sen tuotti Bruce Kulick.[16] Albumin kappalemateriaali oli levytetty vuosien 1986–1989 aikana,[16] ja moni sen kappaleista oli kirjoitettu alun perin käytettäväksi Kiss-albumille.[17] Osan kappaleista Carr oli tehnyt soundtrackiksi ideoimaansa piirrosanimaatioon Rockheads,[18] jota ei kuitenkaan koskaan työstetty esitettäväksi asti. Suurin osa albumin kappaleista oli Carrin, Bruce Kulickin ja lauluntekijä Adam Mitchellin käsialaa.[16] Yhdysvalloissa albumin julkaisi alun perin Rockhard Records vuonna 1999, ja vuonna 2000 albumista julkaistiin uusintapainos Spitfire Records -levymerkillä.[16]

Vuoden 2011 elokuussa Auto Rock Records -levymerkillä julkaistiin toinen albumi Unfinished Business,[19] jonka vastaavana tuottajana oli toiminut Carrin sisko Loretta Caravello.[20] Arkistomateriaalista koostettu Unfinished Business sisältää muun muassa ennen julkaisemattomia demokappaleita, tribuuttikappaleita sekä Carrin dialogia ja haastatteluja.[20] Albumin materiaali on levytetty pitkän aikavälin sisällä, ja esimerkiksi sen varhaisin kappale ”I Cry at Night” on peräisin jo vuodelta 1967.[20] Loretta Caravellon mukaan Rockology- ja Unfinished Business -albumien ohella julkaisematonta Carrin kappalemateriaalia on yhä olemassa.[20]

Pääartikkeli: Kissin diskografia

• Music from ”The Elder” (1981)
• Creatures of the Night (1982)
• Lick It Up (1983)
• Animalize (1984)
• Asylum (1985)
• Crazy Nights (1987)
• Hot in the Shade (1989)
• Revenge (1992)[21]

• Rockheads (1999, EP-levy)
• Rockology (2000)
• Inside the Tale of the Fox (2000, DVD)
• Unfinished Business (2011)