Ergonomia

Ergonomia on ihmisen ja tekniikan välisen vuorovaikutuksen kehittämistä, jonka tavoitteena turvallisuus, terveys sekä järjestelmien häiriötön ja tehokas toiminta.[1]

Esimerkki ergonomiasta – hiirimatto rannetuella. Geelitäytteinen tuki suojelee rannetta kulumavammoilta.

Ergonomia jaetaan yleensä kolmeen osa-alueeseen:

• Fyysinen ergonomia käsittelee ihmiskehon vastauksia fyysisiin fysiologisiin kuormiin. Alan aiheita ovat mm. käsin tehtävä materiaalien käsittely, työpisteen tila, työvaatimukset ja riskitekijät, kuten toisto, tärinä, voima ja epämiellyttävät tai staattiset asennot, jotka liittyvät lihas- ja tukielinsairauksiin.
• Kognitiivinen ergonomia on ala, joka tutkii älyllisiä prosesseja, kuten havaitsemista, tarkkaavaisuutta, kognitiota, motorista kontrollia ja muistivarastoja ja niiden vaikutusta suhteisiin muihin ihmiseen ja systeemiin. Alan aiheisiin kuuluvat älyllinen työkuormitus, valppaus, päätöksen tekeminen, ihmisvirheet, ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutus ja harjoittelu.
• Organisatorinen ergonomia tai makroergonomia käsittelee sosioteknisten järjestelmien, kuten organisaatiorakenteiden, käytäntöjen ja prosessien optimointia. Alan tutkimusta tehdään vuorotyöstä, aikatauluttamisesta, työtyytyväisyydestä, motivaatioteoriasta, valvonnasta, ryhmätyöskentelystä, etätyöstä ja etiikasta.

Ergonomiaan alettiin kiinnittää huomiota toisessa maailmansodassa, kun huomattiin eri taistelukoneiden käyttäjien suoritusten parantuvan, kun heidän ei tarvitse olla epämukavasti ohjaamossa. Lisää huomiota ergonomiaan heräsi, kun huomattiin, että yhden vivun paikan vaihtaminen aiheutti uusia onnettomuuksia.