Epiteelikudos

Epiteelikudos (pintakudos) muodostuu toisissaan kiinni olevista epiteelisoluista, jotka verhoavat kehon ulko- ja sisäpintoja. Epiteelisolujen tehtävänä on suojella elimiä ja kudoksia sekä valvoa aineiden kulkua epiteelin läpi. Yksittäiset epiteelisolut liittyvät toisiinsa desmosomien, tiiviiden liitosten ja vyöliitosten välityksellä. Kolmen edellä mainitun liitostyypin yhdistelmää kutsutaan myös junktionaaliseksi kompleksiksi. Epiteelikudoksessa ei ole verisuonia, joten se saa ravintonsa kudoksen alla sijaitsevasta sidekudoksesta diffundoitumalla. Myös kuona-aineet poistuvat kudoksesta samaa reittiä. Epiteelisolujen alla on aina tyvikalvo, joka on soluväliainetta. Epiteelisolut liittää tyvikalvoon hemidesmosomi.

Erilaisia epiteelikudoksia

Epiteelit jaetaan pintaepiteeleihin, rauhasepiteeleihin ja aistinepiteeleihin.

Pintaepiteelit

Pintaepiteelit jaetaan solukerrosten mukaan yksinkertaisiin ja kerrostuneisiin, jotka puolestaan voidaan jakaa solujen muodon mukaan levy-, kuutio- ja lieriöepiteeliin sekä valekerrostuneeseen värekarvaepiteeliin ja välimuotoiseen epiteeliin.

Levyepiteeli

Yksinkertainen levyepiteeli on epiteeleistä ohuin, jonka vuoksi sitä esiintyy elimistön niissä osissa, joissa yhdisteiden kulkeutuminen epiteelin läpi tulee olla nopeaa. Tästä esimerkkinä mainittakoon keuhkorakkulan pinta. Levyepiteeliä esiintyy lisäksi paikoissa, joissa tarvitaan sileää pintaa vähentämään kitkaa, esimerkiksi keuhko- ja sydänpussissa.

Kerrostunut levyepiteeli on epiteeleistä paksuinta ja kestävintä. Sitä esiintyy ihon uloimmassa kerroksessa ja märehtijöiden etumahassa eli pötsissä, verkkomahassa ja satakerrassa.[1]

Levyepteelin solut voivat olla keratinisoituneita tai keratinisoitumattomia. Keratinisaatio tekee levyepiteelisoluista vettä hylkiviä ja kerrostunutta keratinisoitunutta levyepiteeliä onkin ihossa. Keratinisoitumattoman levyepiteelin pinta on usein kosteaa kuten suun limakalvoilla.

Kuutioepiteeli

Kuutioepiteelin solut ovat nimensä mukaan kuution muotoisia ja hieman levyepiteelisoluja korkeampia. Kuutioepiteeliä esiintyy muun muassa munuaisen munuaistiehyissä.

Lieriöepiteeli

Lieriöepiteeli muodostuu epiteelisoluista, joiden pinnalla on usein mikrovilluksia kasvattamassa epiteelin pinta-alaa, jotta aineiden imeytyminen olisi tehokkaampaa. Lieriöepiteeliä esiintyykin esimerkiksi ohutsuolen pinnassa, jossa ravintoaineet imeytyvät verenkiertoon.

Kerrostunutta lieriöepiteeliä esiintyy nielussa ja sylkirauhasten tiehyissä.[2]

Valekerrostunut värekarvaepiteeli

Valekerrostunut värekarvaepiteeli eli hengitystie-epiteeli muodostuu epiteelisoluista, jotka kaikki kiinnittyvät tyvikalvoon, mutta eivät välttämättä ulotu epiteelin pintaan asti. Epiteelisolujen vapaata pintaa päällystävät värekarvat, jotka esimerkiksi hengitysteissä liikkuttavat limaa kohti nielua. Valekerrostunutta värekarvaepiteeliä esiintyy hengitysteiden lisäksi naaraan munanjohtimissa, joissa värekarvat liikuttavat munasolua eteenpäin kohti kohtua.

Välimuotoinen epiteeli

Välimuotoista epiteeliä eli uroteeliä on virtsarakossa ja virtsanjohtimessa. Uroteeli näyttää mikroskoopissa lepotilassaan runsaasti kerrostuneelta, mutta venytystilassa kerroksia näyttää olevan muutama. Epiteelin erikoisuutena on sen suuri venymiskyky ja se, että virtsatilaan päin olevaa solupintaa peittää tavallista paksumpi levymäinen rakenne, joka estää myrkyllisiä kuona-aineita pääsemästä takaisin elimistöön.

Rauhasepiteeli

Rauhasepiteelit ovat muodostuneet epiteelisoluista, jotka ovat erikoistuneet tiettyjen aineiden eritykseen. Rauhasepiteelin muodostuessa syntyy pintaepiteeliin ensin paaksuntuma, joka koostuu eritykseen erilaistuneista soluista. Myöhemmin paaksuntuma alkaa painua syvemmälle, jolloin muodostuu erimuotoisia rauhasrakenteita. Rauhastiehyt säilyttää yhteyden pintaepiteeleihin. Jos rauhastiehyttä ei ole, puhutaan sisäeritysrauhasista eli endokriinisista rauhasista. Muulloin kyseessä on avoeritysrauhanen eli eksokriininen rauhanen.

Aistinepiteeli

Aistinepiteeli muodostuu epiteelisoluista, joissa on runsaasti reseptorisoluja.

Lähteet
  1. Frandson, Wilke, Fails: ”1”, Anatomy and Physiolgy of Farm Animals, s. 5. USA: Lippincott Williams & Wilkins, 2003. ISBN 0-7817-3358-8.
  2. Frandson, Wilke, Fails: ”1”, Anatomy and Physiolgy of Farm Animals, s. 7. USA: Lippincott Williams & Wilkins, 2003. ISBN 0-7817-3358-8.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.