Anglikaaninen kirkko

Anglikaanisilla kirkoilla ei ole erillisiä tunnustuskirjoja, mutta anglikaaniset opinkohdat voidaan johtaa erityisesti ”39 uskontoartiklasta” vuodelta 1562. Myös jumalanpalvelusta ja kirkkojärjestystä koskeva ohjeellinen teos Book of Common Prayer, ”Yhteisen rukouksen kirja”, on peräisin 1500-luvulta. Edelleen on käytössä vuodelta 1662 peräisin olevan Yhteisen rukouksen kirjan muoto ja sen kansalliset muunnelmat. Anglikaanisen uskon ja opin perustana on Raamattu, Ekumeeniset uskontunnustukset ja ”Lambethin nelikulmio”. 39 uskontoartiklaa ovat yhdistelmä luterilaisista, kalvinistisista ja katolisista uskonlauseista.

Anglikaanisuuden yhdistää protestanttisuuteen esimerkiksi se, että se pitää Raamattua uskon ja opin ylimpänä ohjeena. Apokryfikirjat ovat 39 uskonartiklan mukaan hyödyllisiä lukea, mutta ne eivät sovellu opin perustaksi. Tässä kohtaa anglikaanisuus siis yhtyy luterilaiseen näkemykseen asiasta. Anglikaanisuus katsoo myös ihmisen vanhurskautuvan yksin uskosta ja yksin armosta, Kristuksen sovitustyön perusteella (sola fide). Kalvinismin kanssa anglikaanisuuden ajatellaan yleensä jakavan ehtoolliskäsityksen, jonka mukaan Jeesuksen ruumis ja veri nautitaan ehtoollisella vain hengellisesti, uskon kautta, ei suulla. Vuonna 1981 julkaistussa niin sanotun ARCIC-prosessin asiakirjassa ”Eucharistic Doctrine” (Anglican - Roman Catholic International Commission - ”Eucharistic Doctrine”) anglikaanisuuden opetukseksi vahvistettiin kuitenkin Kristuksen tosi läsnäolo ehtoollisessa. Tämä näkyy myös Porvoon sopimuksen tekstissä. Katolilaisuuden kanssa anglikaanisuus jakaa esimerkiksi näkemyksen piispanvirasta kirkon yhtenäisyyden ja oikeaoppisuuden takaajana. Anglikaanisuus korostaa katolilaisuuden lailla apostolisen seuraannon merkitystä. Pätevän piispanviran edellytyksenä on, että piispan on vihkinyt pätevästi vihitty piispa. Täten piispuuden alku voitaisiin väitetysti jäljittää aina Kristuksen apostoleihin, jotka saivat virkansa Jeesukselta itseltään.

Anglikaaniset kirkot ovat olleet keskeisiä vaikuttajia nykyaikaisessa ekumeenisessa liikkeessä (muun muassa Canterburyn arkkipiispa William Temple ja piispa George Bell). Opillisesti anglikaanisuus edustaa katolisuuden ja protestanttisuuden välimuotoa. Sisäisesti anglikaaniset kirkot ovat perinteisesti jakaantuneet kolmeen päähaaraan: korkeakirkollisuuteen (High Church, anglokatolisuus), joka korostaa liturgiaa ja perinnettä, matalakirkollisuuteen (Low Church, evankelikaalisuus), joka korostaa pietismiä, evankeliointia ja karismaattisuutta, sekä laveakirkollisuuteen (Broad Church), joka korostaa liberaaleja ja kontekstuaalisia teologisia tulkintoja sekä suvaitsevaisuutta. Tämä kolmijako on vähitellen murtunut, kun muun muassa liturgisesti korkeakirkolliset seurakunnat ovat poliittisesti ja sosiaalisesti liberaaleja ja päinvastoin. Sama moninaisuus näkyy myös siinä, ettei anglikaanisilla kirkoilla, ei edes Englannin kirkolla, ole yhtä yhtenäistä virsikirjaa.

Anglikaanisessa kirkkoyhteisössä on ollut naispiispoja 1990-luvun alusta lähtien, ensimmäisenä Uudessa-Seelannissa ja sen jälkeen Yhdysvalloissa. Nykyisin Amerikan episkopaalisen kirkon johtavana piispana on myös nainen. Katharine Jefferts Schori vihittiin 19. kesäkuuta 2006 Yhdysvaltojen The Episcopal Churchin johtoon. Naispappeja anglikaanisessa kirkkoyhteisössä on useimmissa kirkoissa, muun muassa Irlannin kirkossa vuodesta 1991 lähtien ja Englannin kirkossa 1994 lähtien. Ensimmäinen nainen vihittiin Englannin kirkon piispaksi 2015[4].

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on ehtoollisyhteys Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen kanssa (Porvoon sopimus, 1996). Suomessa anglikaaninen kirkko toimii rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana nimellä The Anglican Church in Finland. Kirkolla oli 138 rekisteröityä jäsentä vuonna 2014.[5] Sillä on toimintaa Helsingin tuomiokirkossa ja Agricolan kirkossa.

Naispappien vihkiminen Kanadan anglikaanisessa kirkossa ja Yhdysvaltain episkopaalisessa kirkossa sekä amerikkalaisten tekemät muutoksen Book of Common Prayeriin aiheuttivat anglikaanisen yhteisön hajaantumista ja vuonna 1977 Yhdysvaltain St. Louisissa järjestettiin konferenssi, jossa hyväksyttiin St. Louisin vahvistus, jossa osallistujat vakuuttivat pitävänsä yllä kirkon perinteitä. Tämä Continuing Anglican -liike tai Anglican Continuum on erkaantunut Anglican Communion -yhteisöstä.[6]

Vuonna 2003 Yhdysvalloissa vihittiin ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen piispa Gene Robinson New Hampshireen. Tämän jälkeen maailmanlaajuinen anglikaaninen kirkko rakoili ja neljä Yhdysvaltain hiippakuntaa (Fort Worth, Texas; Pittsburgh; Quincy, Illinois ja San Joaquin, Kalifornia sekä noin 60 seurakuntaa) ovat eroamassa ja liittoumassa homoseksuaalisuutta vastustavien afrikkalaisten kirkkojen kanssa. Nigeriassa, Ruandassa, Keniassa ja Ugandassa on vihitty piispoja Yhdysvaltoihin.[7]

Ongelmaa pyrittiin sovittelemaan kesäkuussa 2007 anglikaanipiispojen Lambeth-konferenssissa. Näitä konferensseja pidetään joka kymmenes vuosi. Noin kolmannes kirkon piispoista boikotoi kokousta liberaalien amerikkalaisten piispojen osallistumisen vuoksi ja piti sitä ennen "Global Anglican Future Conference" (Gafcon) -kokouksen Jerusalemissa. Boikotoijat edustivat Nigerian, Kenian ja Ugandan kirkkoja, mutta myös Englannin kirkosta silloinen Rochesterin piispa Michael Nazir-Ali ja Lewesin piispa Wallace Benn, ja Sydneyn silloinen arkkipiispa Peter Jensen olivat joukossa.[8][9][10]

Toinen kiistakysymys koskee naisten vihkimistä piispoiksi. Marraskuussa 2010 viisi piispaa erosi Englannin kirkosta ja liittyi katoliseen kirkkoon kysymyksen vuoksi. Vatikaani on järjestänyt käännynnäisille erityisen tavan (Anglicanorum Coetibus[11]) säilyttää joitain anglikaanisia traditioita.[12] 26. tammikuuta 2015 Libby Lane vihittiin ensimmäisenä naisena Englannin kirkon piispaksi.[13]

• Anglikaaniset kirkot (Arkistoitu – Internet Archive). Uskonnot Suomessa.

• Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-27265-5.
• Metso, Pekka & Ryökäs, Esko (toim.): Kirkkotiedon kirja. Ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-212-7.
• Percy, Martin: Anglicanism. Confidence, Commitment and Communion. Farnham: Ashgate, 2013. ISBN 978-1-4094-7035-9. (englanniksi)
• Räntilä, Kari M. ym. (toim.): Hyvät satamat. Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä. 2. korjattu painos. Helsinki: Suomen ekumeeninen neuvosto, 1995. ISBN 952-9529-18-X.

• Anglican Communion. (englanniksi)