Epäitsenäinen kauppala

Epäitsenäinen kauppala oli Suomessa kauppala, joka ei ollut itsenäinen kunta, vaan osa maalaiskuntaa. Epäitsenäisillä kauppaloilla oli omaa kunnallishallintoa, mutta niiltä puuttui esimerkiksi itsenäinen kunnallisverotus.

Ikaalisten maalaiskuntaan kuulunut Ikaalinen, Suomen vanhin kauppala, oli epäitsenäinen kauppala vuodesta 1858 vuoteen 1972, jolloin koko Ikaalisten maalaiskunta muutettiin itsenäiseksi kauppalaksi. Iisalmi oli Iisalmen maalaiskuntaan kuulunut epäitsenäinen kauppala vuodesta 1860 vuoteen 1891, jolloin se muuttui kaupungiksi. Lahti oli Hollolaan kuulunut epäitsenäinen kauppala vuodesta 1878 vuoteen 1905, jolloin se muutettiin Lahden kaupungiksi. Salo perustettiin epäitsenäiseksi kauppalaksi Uskelan pitäjään vuonna 1887, mutta vuonna 1891 siitä tuli itsenäinen kunta. Vammala oli Tyrvääseen kuulunut epäitsenäinen kauppala vuodesta 1907 vuoteen 1915, jolloin se erosi Tyrväästä muuttuen itsenäiseksi kauppalaksi.

Epäitsenäinen kauppala (ruots. municipalköping) oli Ruotsissa 1930-luvulta lähtien[1] nimitys 13 pienelle kauppalalle, joista 12 oli saanut kauppalanoikeudet ala- tai vapaakauppalana ennen vuoden 1862 kunnallislakien voimaanastumista. Poikkeuksena tästä oli Nybro, joka sai vapaakauppalanoikeudet vuonna 1865. Vuoden 1862 kuntauudistuksessa nämä 13 kauppalaa katsottiin aivan liian pieniksi, jotta ne voisivat muodostaa oman kauppalakuntansa. Nämä kauppalat jäivät osaksi maalaiskuntaa, ja käytännössä ne rinnastettiin taajaväkisiin yhdyskuntiin. Käsitettä epäitsenäinen kauppala käytettiin erottamaan ne taajaväkisistä yhdyskunnista ja oman kuntansa muodostavista kauppaloista.[2] Vuonna 1919 päätettiin, että jatkossa kaikki uudet kauppalat tulisivat muodostamaan oman kunnan. Epäitsenäiset kauppalat lakkautettiin sen jälkeen asteittain vuoteen 1956 mennessä.

On syytä huomata, että eräät paikat ovat entisaikoina kutsuneet itseään kauppaloiksi, vaikka ne eivät ole ikinä kauppalanoikeuksia saaneetkaan. Esimerkkejä ovat Almvik, Avesta, Lyckeby, Torekov ja Åhus.[3]