Enver Hoxha

Hoxha syntyi varakkaaseen perheeseen; isä oli apteekkari. Hän opiskeli Ranskassa 1930–1934, minkä jälkeen hän aloitti oikeustieteen opinnot Brysselissä. Hoxha työskenteli myös sihteerinä Albanian suurlähetystössä. Ranskassa ja Belgiassa ollessaan Hoxha kuuli kommunistisista ideoista. Palattuaan Albaniaan hän työskenteli ensin ranskan kielen opettajana, mutta perusti pian tupakkakaupan Tiranaan.

1941 Hoxha perusti Jugoslavian avulla Albanian työn puolueen. Hän johti vuodesta 1943 alkaen sen aseellista siipeä, joka taisteli menestyksellisesti maan italialaisia ja saksalaisia miehittäjiä vastaan. 29. marraskuuta 1944 hän julisti Albanian itsenäiseksi ja vuonna 1946 kansantasavallaksi. [1] Enver Hoxha oli naimisissa Nexhmije Hoxhan kanssa, ja heillä oli kaksi poikaa (Ilir Hoxha ja Sokol Hoxha) sekä yksi tytär (Pranvera Hoxha).

Taloudelliset ja poliittiset jännitykset Jugoslavian kanssa johtivat siihen, että Hoxha turvautui Neuvostoliittoon vuonna 1948: näin päästiin irti Jugoslavian määräysvallasta. Samalla hän suoritti hallinnossa jugoslavialaismielisten ainesten puhdistuksia, jotka merkitsivät vuonna 1949 kuolemanrangaistuksia ja vankeustuomioita useille puolueen jäsenille. Stalinin kuolema ja sitä seurannut destalinisaatio Neuvostoliitossa 1950-luvun loppupuolella johtivat siihen, että Hoxha katkaisi 1961 suhteet aiempaan kumppaniinsa ja useimpiin Itä-Euroopan valtioihin ja liittoutui Kiinan kanssa.[1]

1960-luvulla maolaisuudesta tehtiin puolueen virallinen oppi. Kaikkia maan uskonnollisia perinteitä vastaan taisteltiin ankarasti. Moskeijoita ja kirkkoja tuhottiin ja otettiin muihin käyttötarkoituksiin. Etääntyminen Neuvostoliitosta täydentyi, kun 1968 Albania vetäytyi virallisesti Varsovan liitosta. Myös suhteet Kiinaan katkaistiin 1978, kun sen politiikka muutti kurssia 1970-luvun lopussa Lin Biaon ja Mao Zedongin kuoltua. Albania alkoi Hoxhan johdolla noudattaa täydellistä eristäytymispolitiikkaa. Niinpä Hoxha rakennutti maahan 600 000 bunkkeria strategisesti tärkeille paikoille pelätessään muiden maiden hyökkäyksiä.[1]

Yhä heikommasta terveydentilastaan (diabetes ja sydänkohtaukset) huolimatta Hoxha piti loppuun saakka kaikki poliittiset ohjat käsissään ja suoritti yhä uusia puhdistuksia, joissa epäluotettaviksi katsottuja poliitikkoja ja intellektuelleja murhattiin^lähde? — viimeisen kerran vuosina 1981–1982. Pääministeri Mehmet Shehu ammuttiin luultavasti maan parlamentin istunnossa, samoin kuin muutamia muita ministereitä.^lähde?

Hoxha kuoli 11. huhtikuuta 1985 Tiranassa 76-vuotiaana, ja hänet haudattiin Tiranan sotasankareiden hautausmaalle. Hänen tilalleen puoluejohtoon astui Ramiz Alia. Itä-Euroopan vallankumoukset 1989 synnyttivät Albaniassakin opiskelijoiden protestointia. Sen vuoksi uskonnon- ja matkustamisvapautta lisättiin ja (joulukuussa 1990) sallittiin oppositiopuolueiden toiminta. Uudet levottomuudet kesäkuussa 1991 johtivat kommunistihallituksen eroon, ja maaliskuussa 1992 pidetyissä vaaleissa valtaan tuli Albanian demokraattinen puolue.[2] Kommunistivallan romahduksen jälkeen Hoxhan ruumis siirrettiin tavalliselle kaupungin hautausmaalle. Hänelle pyhitetystä museosta tehtiin kulttuurikeskus, ja monet hänen mukaansa nimetyt instituutiot nimettiin uudelleen.[3]