Ensimmäinen siirtokunta

Kirja koostuu kahdesta osasta: toinen käsittelee pandemian ilmaantumista ja leviämistä, kun taas toinen osa sijoittuu 93 vuoden päähän ja kuvaa selviytyjien elämää ensimmäisessä siirtokunnassa. Ensimmäisessä osassa Yhdysvallat kehittelee huippusalaista projektia nimeltä ”Nooa”, johon kuuluu kuolemaan tuomittujen vankien kehittäminen Yhdysvaltojen armeijan supersotilaiksi. FBI-agentit, jotka ovat vastuussa vankien hakemisesta, määrätään hakemaan kuusivuotias Amy Bellafonte ja viemään hänet projektin johtajalle tohtori Learille. Projekti Nooassa Amy altistetaan virukselle, koska Lear uskoo, että virus ei vaikuta tyttöön yhtä altistavasti kuin 12 edelliseen potilaaseen. Kyseisille kahdelletoista vangille kehittyy yliluonnollisia kykyjä ja he karkaavat karanteeniselleistään tappaen kaikki tielleen tulevat. Amyn pelastavat FBI:n agentti Brad Wolgast ja nunna Lacey, joka huolehti hänestä ennen Projekti Nooaa.

Amy ja Wolgast pakenevat vuorille, jossa he elävät useita kuukausia, kunnes Wolgast menehtyy radioaktiiviseen säteilyyn. Säteilyn tarkoituksena on tuhota viruksen tartuttamat olennot eli viraalit.

Romaanin toisessa osassa 15-vuotiaalta näyttävä Amy saapuu siirtokuntaan. Amyn saapuminen saa siirtokunnan jäsenet etsimään muita selviytyneitä. Amylla näyttää olevan psyykkinen yhteys viraaleihin ja hän onnistuu pitämään ryhmän turvassa. Matkalla siirtokunnan jäsen, Alicia ”Lish” Donadio saa viruksen tartunnan samalla tavalla kuin Amy. Kun Amy, Peter ja Lish palaavat ensimmäiseen siirtokuntaan, he toteavat sen autioituneeksi. He päättävät jäljittää ja tappaa jäljelle jääneet kaksitoista vankia käyttäen Learin kansioita apunaan.[3]

San Francisco Chronicle valitsi teoksen yhdeksi vuoden 2010 parhaista scifi- ja fantasiakirjoista.[4] Se on saanut myönteistä palautetta myös The New York Times ja Los Angeles Times -lehtien kriitikoilta.[5][6] Suomessa Tähtivaeltajan Heikki Nevala kehui Ensimmäistä siirtokuntaa viihdyttäväksi teokseksi, jota voi suositella kaikille vampyyri- ja zombikirjallisuudesta pitäville.[7] Savon Sanomien Petja Savoila kuvaili Croninin kerrontaa elokuvalliseksi.[2]

Kirjaa ovat kehuneet myös muut kirjailijat, kuten Danielle Trussoni ^lähde? ja Stephen King.[7]