Ensihoitaja

Ensihoitaja on akuutin hoidon ja ensihoidon asiantuntija, jolla on vahva lääketieteellinen osaaminen. Hän tutkii, hoitaa ja tarvittaessa kuljettaa potilaan jatkohoitoon.[1] Ensihoitajaksi opiskellaan ammattikorkeakoulussa neljä vuotta ja tutkinto on laajuudeltaan 240 opintopistettä. Ensihoitajan tutkintoon kuuluu sairaanhoitajan (AMK) pätevyys.[2]

Ensihoitaja
Ensihoitaja työskentelee esimerkiksi ambulanssissa
Ensihoitaja työskentelee esimerkiksi ambulanssissa
Tyyppi Ammatti
Toimiala Terveydenhuolto
Koulutus Ammattikorkeakoulu
Työpaikka Ensihoito, Kotisairaala, Kotisairaanhoito, Puolustusvoimat, Sairaala, Terveyskeskus, Yksityinen terveydenhoito
Lähinimikkeitä Apulaisosastonhoitaja, Bioanalyytikko, Fysioterapeutti, Kenttäjohtaja, Kätilö, Lähihoitaja, Lääkintävahtimestari, Osastonhoitaja, Pelastaja, Röntgenhoitaja, Sairaanhoitaja, Terveydenhoitaja, Toimintaterapeutti

Ensihoitaja-nimike ei ole laillistettava tai nimikesuojattava tutkintonimike Suomessa.[3] Toisen asteen tutkinnoissa on mahdollista erikoistua perustason ensihoitoon, jolloin tutkintonimike ei kuitenkaan ole ensihoitaja vaan lähihoitaja.[4] Pelastajat voivat myös toimia toisena työntekijänä ambulanssissa perus- tai hoitotasolla, koska pelastajatutkintoon kuuluu myös ensihoito-opetusta.[5]

Ensihoitajia työskentelee lisäksi päivystyspoliklinikoilla, teho-osastoilla, leikkausosastoilla, kouluttajina,[6] lääkäri- ja pelastushelikoptereissa tai yrittäjinä. Lisäkoulutuksen jälkeen ensihoitaja voi toimia myös ensihoidon kenttäjohtajana tai yhden hengen ensihoitoyksiköissä.[7] Hyvät vuorovaikutustaidot sekä ihmissuhdetaidot auttavat työssä. Työ on fyysisesti ja henkisesti raskasta. Tästä syystä hyvästä fyysisestä kunnosta on hyötyä.[1]

Ensihoitaja (AMK) -koulutus käynnistyi Suomessa vuonna 1998.[8] Koulutukseen kuuluu kädentaitojen harjoittelua, simulaatio-opetusta sekä käytännön ohjattua harjoittelua eri toimintaympäristöissä sairaalassa ja sairaalan ulkopuolella.[7] Koulutuksessa käydään läpi sairaanhoitajan opintojen lisäksi ensihoidon erikoistilanteita. Näitä taitoja ovat mm. lääkinnällinen johtaminen liikenneonnettomuudessa, hälytysajo, yhteistyö hätäkeskuksen, poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa sekä synnytysten hoitaminen sairaalan ulkopuolella.[1] Valmistunut ensihoitaja (AMK) kykenee mm. arvioimaan itsenäisesti potilaan tilaa, toteuttamaan hoitotason ensihoitoa ja johtamaan ensihoitotilannetta.[9]

Ensihoitaja (AMK) -tutkintoon johtavaa koulutusta järjestetään Kuopiossa (Savonia)[10], Oulussa (Oamk)[11], Tampereella (TAMK)[12], Turussa (Turun AMK)[13], Helsingissä (Metropolia[14] ja Arcada[15]), Kotkassa (XAMK)[16] sekä Lappeenrannassa ja Lahdessa (LAB)[17]. Ensihoitaja (AMK) -koulutus alkaa myös Kajaanissa vuonna 2024 kun Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi KAMK:ille ensihoitajan (AMK) -tutkinnon koulutusvastuun 28. helmikuuta 2023.[18][19]

Koulutuksen kehittäminen

Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ehdottaa, että jatkossa ensihoitajien, terveydenhoitajien ja kätilöiden koulutusrakakennetta tultaisiin muuttamaan. Ehdotuksen mukaan ensin valmistutaan sairaanhoitajaksi, jonka jälkeen voisi suoirttaa erillisen ensihoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön koulutuksen. Uudistuksen tarkoitus on vähentää tarvetta suorittaa useita saman tasoisia ja saman alan ammattikokeakoulututukintoja. Jos valmis sairaanhoitajan on halunnut opiskella ensihoitajaksi, terveydenhoitajaksi tai kätilöksi on tämä vienyt täysin ilman ammattikorkeakoulututkintoa olevan nuoren opiskelupaikan. Tämä lyhentää työuraa ja pahentaa työvoimapulaa. Ala on vetovoimainen, mutta sen säilyttämiseksi on kehitettävä ammattikuvien vetovoimaa ja houkuttelevuutta. Alan kansainvälisten opiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksia sekä kielen oppimista on kehitettävä yhteistyössä työelämän ja ammattikorkeakolujen kanssa.[20] Työryhmä ehdottaa myös, että jatkossa ensihoitajien tutkintonimike tultaisiin laillistamaan ensihoitajana.[21] Ehdotuksen toteutuminen riippuu siitä, että kirjataanko se seuraavaan hallitusohjelmaan.[22]

Ensihoitajakoulutuksesta maailmalla

Ensihoitaja on aloittamassa suonensisäistä nestehoitoa potilaalle Etelä-Afrikassa 2008.

Etelä-Afrikassa ensihoidon perustason koulutus on perustason elintoimintojen ylläpito (engl. Basic Life Support, BLS) tai ambulanssin perusassistentti (engl. Basic Ambulance Assistant, BAA) -koulutus. Koulutuksen suorittaneet tarjoavat potilaille perustason hoitoa ja siihen sisältyy mm. elvytys, verenvuodon tyrehdyttäminen, synnytyksessä avustaminen ja muut ei kajoavat toimenpiteet. Koulutus kestää 120-160 tuntia.[23] Seuraava taso on keskitason elintoimintojen ylläpito (engl. Intermediate Life Support, ILS)[24] Siinä koulutetaan antamaan keskitason lääketieteellisiä toimenpiteitä, kuten mukaan lukien suonensisäinen lääkehoito, keuhkoputkia laajentavat lääkkeet, defibrillaatio sekä rintakehän painelu. ILS-tasolle vaaditaan, että on toiminut 1000 tuntia BLS:nä, läpäisee pääsykokeen ILS-kurssille, suoritaa sitten neljän kuukauden pituisen kurssin ja rekisteröityy ILS:ksi. Lisäksi kaikki muut vaatimukset kuten BAA:lle.[25] Ensihoitoteknikko (engl. Emergency Care Technician, EMT) on yksi tasoista. Se on ILS-tason yläpuolella. EMT:ksi pääsemiseksi on suoritettava 2 vuoden virallinen koulutus. Jotta opiskelija valitaan ohjelmaan, on hakijan oltava jo ILS-tasolla sekä läpäistävä kirjallinen koe, kuntotesti ja muut pääsykokeet. Korkein ensihoitokoulutustaso on pitkälle kehittynyt elintoimintojen ylläpito (engl. Advanced Life Support ensihoitaja, ALS). Tasolle pääsy edellyttää, että on EMT-koulutus. ALS-tasolla on hallittava hengitysteiden hallinta, seitsämän eri suonenesisäisen lääkkeen käyttö, osattava toimia kätilönä sekä toimitava edistyneenä elvytys-, ilmailulääketieteen ja merilääketieteen asiantuntijana. ALS-tasolle voi edetä työelämässä hankittujen taitojen ja lyhyen koulutuksen jälkeen tai ilmoittautumalla suoraan lukion jälkeen 4 vuoden BTech-tutkinto-ohjelmaan.[25]

Venäläinen ensihoitoyksikkö 2017. Venäläisessä ensihoitoyksikössä työskentelee usein lääkäri, välskäri ja lyhyen koulutuksen saanut kuljettaja.

Venäjällä ensihoitaja on välskäri (ven. фельдшер, feldšer). Välskäritutkinto kestä kolme vuotta ja 10 kuukautta. Koulutus vastaa Suomen toisen asteen tutkintoa ja koulutukseen voi hakea suoraan peruskoulusta. Venäjän ensihoitojärjestelmä poikkeaa Suomen järjestelmästä, koska jokaisessa kiireellisä ensihoitotehtäviä hoitavassa yksikössä on aina myös lääkäri. Tästä huolimatta välskäeillä on Suomen hoitotasoa vastaavat oikeudet lääkehoitoon ja toimenpiteisiin. Lääkkeitä on enemmän kuin Suomessa ja niiihin kuuluvat myös anesteetit. Venäjällä ambulansseissa työskentelee myös vain muutaman viikon koulutuksen saanut kuljettaja. Venäjällä välskäritutkinnolla voi työskennellä myös sairaanhoitajana sairaalan akuuttipuolella.[26]

Ensihoitoteknikko (EMT) kanyloimassa potilasta Utahissa Yhdysvaloissa 2013.

Yhdysvalloissa järjestetään ensihoitoteknikko (engl. Emergency Medical Technician, EMT) -koulutusta. Kolutukseen pääsemiseksi tulee olla hallussa CPR-todistus. Tämän jälkeen suoritetaan opistossa, yliopistossa tai teknillisessä korkeakoulussa yhden tai kahden vuoden pituinen koulutusohjelma. Koulutuksesa käsitellään potilaan tilan arviota, vammapotilaan hoitoa, sydänperäisten hätätilanteiden hoitoa, tukkeutuneen ilmatien avaamista ja laitteiden käyttöä. EMT:n tulee suorittaa erillinen kahdeksan tunnin koulutus ennen ambulanssin ajamista. Pitkälle kehittyneen tason ensihoitoteknikko[27] (engl. Advanced Emergency Medical Technician, AEMT)[28] -koulutuksessa harjoitellaan lisäksi haastavan ilmatien hallintaa, suonensisäisen nestehoidon ja joidenkin lääkkeiden käyttöä. Pitkälle kehittyneen tason AEMT-koulutus tarkoittaa 400 tuntia opetusta.[27] Ensihoitaja (engl. Paramedic) antaa edistynyttä ensihoitoa ja kuljetusta kriittisille potilaille. Ensihoitajat tekevät toimenpiteitä laitteilla, jotka tavallisesti löytyvät ambulanssista.[29] Ensihoitajaopiskelijat suorittavat koulutusohjelman, joka sisältää 1200–1800 tuntia opetusta ja kestää kuudesta kahteentoista kuukautta. Ensihoitajakoulutuksen pääsyvaatimuksena on EMT-tutkinto ja vähintään 6 kuukauden työkokemus alalta ennen koulutuksen aloittamista. Koulutuksessa käistellään esimerkiksi suoniyhteyden avaamista, hätäsynytyksen hoitoa ja EKG:n tulkintaa.[30]

Katso myös

Lähteet

  1. Duunitori: Ensihoitaja - Ammattiopas - Duunitori Duunitori.fi. Viitattu 21.12.2022.
  2. satakunnanpelastuslaitos: » Yhteishaku alkaa – hakisitko ensihoitajaksi? Satakunnan pelastuslaitoksen blogi. 10.2.2015. Viitattu 21.12.2022.
  3. Ensihoitajan ammattipätevyyden tunnustaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta) - Suomi.fi www.suomi.fi. Viitattu 21.12.2022.
  4. Opintopolku opintopolku.fi. Viitattu 21.12.2022.
  5. Kimmo Laurila: Pelastajien ensihoito-opetus uudistuu Pelastusopisto. 5.9.2022. Viitattu 9.4.2023.
  6. satakunnanpelastuslaitos: » Yhteishaku alkaa – hakisitko ensihoitajaksi? Satakunnan pelastuslaitoksen blogi. 10.2.2015. Viitattu 21.12.2022.
  7. Opintopolku opintopolku.fi. Viitattu 21.12.2022.
  8. Vieraskynä: Tutkinto puhuu: Sairaankuljetuksesta ensihoitopalvelun nykypäivään Ensihoidon erikoislehti Systole. 14.7.2022. Viitattu 21.12.2022.
  9. Ensihoitajan tutkinto-ohjelma | Opinto-opas, TAMK opinto-opas-ops.tamk.fi. Viitattu 21.12.2022.
  10. Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus Savonia AMK. 24.9.2021. Viitattu 21.12.2022.
  11. SIVUTITLE www.oamk.fi. Viitattu 21.12.2022.
  12. Ensihoitajan tutkinto-ohjelma Tampereen korkeakouluyhteisö. Viitattu 21.12.2022.
  13. Tutkinnot Turun Ammattikorkeakoulu. Viitattu 21.12.2022.
  14. Ensihoitaja AMK, päiväopiskelu | Metropolia www.metropolia.fi. Viitattu 21.12.2022.
  15. Ensihoitaja | Arcada www.arcada.fi. Viitattu 21.12.2022.
  16. Ensihoitaja (AMK) Xamk. Viitattu 21.12.2022.
  17. Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus, Lappeenranta, 240 op — Lappeenranta | LAB.fi www.lab.fi. Viitattu 21.12.2022.
  18. Laajennuksia korkeakoulujen koulutusvastuisiin - OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö. 28.2.2023. Viitattu 1.3.2023.
  19. Kajaanin ammattikorkeakoulu alkaa kouluttaa ensihoitajia - Ajankohtaista - Kajaanin ammattikorkeakoulu www.kamk.fi. Viitattu 1.3.2023.
  20. Työryhmä ehdottaa muutoksia ensihoitajien, terveydenhoitajien ja kätilöiden koulutusrakenteeseen sekä koulutuspolkujen siirtymien nopeuttamista Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö. 14.3.2023. Viitattu 25.3.2023.
  21. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö: Sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutuksen kehittäminen -hanke, Loppuraportti julkaisut.valtioneuvosto.fi. 8.3.2023. Viitattu 25.3.2023.
  22. Hankonen, Riitta: Ensihoitajan, kätilön ja terveydenhoitajan koulutuksiin muutosehdotuksia – sote-alan korkeakoulutusta pohtiva hanke on päättynyt Tehy-lehti. Viitattu 27.3.2023.
  23. Eze Thaddaeus: Kuinka tulla ensihoitajaksi Etelä-Afrikassa | Maksut ja vaatimukset 2023 studyabroadnations.com. 21.9.2022. Viitattu 10.4.2023.
  24. Paramedics: the role of advanced life support (ALS) | Life Healthcare www.lifehealthcare.co.za. Viitattu 10.4.2023. (englanniksi)
  25. Kuinka tulla ensihoitajaksi Etelä-Afrikassa? Vaatimukset Emergency Live. 27.5.2020. Viitattu 10.4.2023.
  26. Alanen, Pasi. Jormakka, Juha. Lisitsyn, Dimitri: Opiskellaan välskäriksi asema.eu. 08.02.2017. Viitattu 6.4.2023.
  27. Kuinka tulla EMT: ksi Yhdysvalloissa? Koulutusvaiheet Emergency Live. 11.5.2020. Viitattu 8.4.2023.
  28. Advanced Emergency Medical Technicians | National Registry of Emergency Medical Technicians nremt.org. Viitattu 9.4.2023.
  29. National Registered Paramedics | National Registry of Emergency Medical Technicians nremt.org. Viitattu 8.4.2023.
  30. What's the Difference Between an EMT and a Paramedic? UCLA CPC. 18.9.2014. Viitattu 8.4.2023. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.