Enomoto Takeaki

Enomoto Takeaki (jap. 榎本 武揚, myös Enomoto Buyō; 5. lokakuuta 1836 Edo (myöh. Tokio) – 26. lokakuuta 1908 Tokio)[1] oli japanilainen amiraali ja valtiomies, joka oli vuosien 1868–1869 Boshin-sodassa yksi Tokugawa-shōgunaatin uskollisimmista sotapäälliköistä. Meiji-restauraation jälkeen hän palveli keisarikuntaa diplomaattina ja ministerinä.

Enomoto Takeaki noin vuonna 1880.

Enomoto opiskeli vuodesta 1856 Nagasakin laivastokoulussa. Hänet lähetettiin vuonna 1862 jatkamaan opintojaan Hollantiin Eurooppaan. Shōgunaatin ja keisarillisten joukkojen välisen sisällissodan alkaessa vuonna 1868 hän oli varakomentajana shōgunaatille uskollisena pysyneessä laivastossa.[2] Edon linnan antauduttua Enomoto kieltäytyi luovuttamasta hallussaan ollutta sotalaivastoa keisarillisille joukoille ja pakeni kahdeksan aluksen kanssa Hokkaidōn Hakodatessa sijainneeseen Goryōkakun linnoitukseen, josta tuli shōgunaatin joukkojen viimeinen linnake.[2][1] Hokkaidōlle perustettiin vuonna 1869 lyhytikäinen Ezon tasavalta, jonka presidenttinä Enomoto toimi.[3] Vielä samana vuonna hänen oli antauduttava. Hän oli sen jälkeen kolme vuotta vankeudessa.[1]

Enomoto onnistui pääsemään keisari Meijin suosioon vaikutusvaltaisen Kuroda Kiyotakan suojeluksessa. Hän sai vuonna 1874 vara-amiraalin arvon.[2] Enomoto oli vuosina 1873–1876 Japanin erikoislähettiläänä Venäjällä. Hän allekirjoitti Japanin edustajana Pietarin sopimuksen, jolla Japani luopui aluevaatimuksistaan Sahalinin saarella ja Venäjä luovutti vastineena Japanille pohjoiset Kuriilien saaret. Vuosina 1876–1882 Enomoto oli Japanin meriministerinä ja vuosina 1882–1884 lähettiläänä Kiinassa.[1] Sen jälkeen hän oli viestintäministerinä Itō Hirobumin ensimmäisessä hallituksessa vuosina 1885–1888, maatalous-, kauppa- ja opetusministerinä Kuroda Kiyotakan hallituksessa 1888–1889, opetusministerinä Yamagata Aritomon ensimmäisessä hallituksessa 1889–1890 ja ulkoministerinä Matsukata Masayoshin hallituksessa 1891–1892.[2][3] Enomoto sai varakreivin (shishaku) arvon vuonna 1887.[1] Hän oli vielä maatalous- ja kauppaministerinä 1894–1897.[3]