Ennakointi

Ennakoinnin menetelmien soveltaminen riippuu pitkälle ennakointiongelmasta, eli mitä tulevaisuudesta halutaan saada selville tai miten tulevaisuutta halutaan muuttaa. Usein menetelmät jaetaan lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikajänteen menetelmiin. Aikakäsitys vaikuttaa aikajänteen tulkintaa ja käyttöön. Lyhyt aikajänne voi olla vuosi, keskipitkä noin kolme vuotta ja pitkä yli viisi vuotta. Riippuu kuitenkin kohteena olevan ilmiön elinkaaresta, mikä on pitkä ja mikä lyhyt aikajänne. Esimerkiksi kännykkämallin elinkaaressa vuosi voi olla hyvinkin pitkä aikajänne, kun ydinvoimalaitoksen kohdalla kymmenen vuotta on erittäin lyhyt aikajänne. Aika voidaan ymmärtää myös suhteellisena ja vaiheittaisena.

Lyhyt aikajänne voi tällöin tarkoittaa trendiä tästä hetkestä eteenpäin, keskipitkä aikajänne seuraavaa murroskohtaa ja pitkä aikajänne yltää yli murroksen. Megatrendeillä kuvataan tyypillisesti näitä murroksen ylittäviä ajassa kestäviä ilmiöitä. Eräät megatrendit ovat jopa niin isoja ja globaaleja, että niitä voidaan nimittää gigatrendeiksi kuten ilmastonmuutosta tai maapallon väestönkasvua.

Jäljittävä ennakointi on eräs ennakoinnin laji. Jäljittävässä ennakoinnissa pyritään tulevaisuus jäljittämään loogisen päättelyn kautta. Esimerkiksi ihmisen jonka perimä, elämäntavat ja terveydentila ovat selvillä terveydentila kahdenkymmenen vuoden kuluttua on melko hyvin ennakoitavissa. Uusien ratkaisujen löytäminen (innovaatioiden keksiminen) on ehkä ennakointityön merkittävin haaste.

Sattumalla on suuri rooli tulevaisuuden muotoutumisessa. Sattuman ennakointi on vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Heikkojen signaalien eli enteiden avulla sattumia voidaan ehkä tunnistaa aiemmin kuin ne tulevat yleiseen tietoisuuteen. Kaikkiaan sattuma ei ole ennakoinnissa kovinkaan mielenkiintoinen asia. Tulevaisuudesta tiedämme joka tapauksessa enemmän kuin kykenemme lähes varmaa tulevaisuustietoa käytännössä analysoimaan ja jalostamaan päätöksiimme vaikuttaviksi johtopäätöksiksi.

Ennakointi on lähellä tulevaisuudentutkimusta, jossa käytetään suhteellisen vakiintuneita menetelmiä kuten skenaariotyöskentelyä (vaihtoehtoisten tulevaisuuspolkujen etsintää), delfoita eli delphiä (monivaiheinen tarkentuva asiantuntijakysely), tulevaisuusverstaita (tulevaisuusstudioita, joissa mieluiten johonkin systematiikkaan tukeutuen etsitään tulevaisuusidoita), mind map eli ajatusrysä on eräs runsaasti käytetty jäsennystapa myös tulevaisuustyöskentelyssä. Heikkojen signaalien keräämiseen on kehitetty menettelyjä, joissa kirjoitetuista teksteistä ja puheesta haetaan usein toistuvia uusia käsitteitä ja ilmiöitä. Kun heikko signaali löydetään, se voi vahvistaa ilmiötä niin, että siitä tulee vahva signaali eli trendi tai jopa megatrendi.[1]

Ennakointiin ja tulevaisuudentutkimukseen liittyen on lukuisia ennakointisivustoja ja -portaaleja niin julkisten toimijoiden, järjestöjen kuin yritystenkin ylläpitäminä. Esimerkkinä näistä mainittakoon Suomessa opetushallituksen ylläpitämä ENSTI – Ennakoinnin sähköinen tietopalvelu[2]. Portaalista löytyy muun muassa ennakoinnin sanasto.

Ennakoinnin pääideoita on kolme:

1) Tulevaisuuden tietäminen, trendit ja (muut) korkean toteutumistodennäköisyyden tulevaisuuskuvat; tulevaisuuden arvailu (heikot signaalit, valistuneet arvaukset) ovat lähellä tulevaisuuden tietämistä. Samoin kyselyt, työpajat, aivoriiheet, tulevaisuusverstaat ja worshopit tuottavat lyhyen aikajänteen trendiomaista tietoa eli historiaperustaisia tai muutoin näennäisiä tulevaisuuskuvia. Ennustamista on vaikeaa eikä ennustaminen ole muutoinkaan erityiosen mielenkiintoista ennakoinnin kannalta, missä painopiste on muutoksen ymmärtämisessä ja tulevaisuuden tekemisessä.

2) Tulevaisuuden ymmärtäminen, loogiseen päättelyyn eli ennakointimalleihin perustuva tulevaisuustietämys, ml. pitkän aikajänteen vaikutusten arviointi esimerkiksi PESTE-logiikalla. PESTE = lyhennen englanninkielisistä alkukirjaimista: P = poliittiset, E = taloudelliset, S= sosiaaliset, T = teknologiset ja E = ympäristölliset vaikutukset. Näihin näkökulmiin voidaan lisätä tarpeen mukaan muita näkökulmia kuten arvomuutokset (E=eettiset vaikutukset) tai kulutus (C).

3) Tulevaisuuden tekeminen eli merkittävät uudet ratkaisut (innovaatiot kuten sähköiset asiointipalvelut) ja merkittävät päätökset (suuret valinnat kuten enrgiaratkaisut, suuret investoinnit kuten kaivos- ja väylähankkeet).

Ennakointimalleista tunnetuimpia ovat Rooman klubin malli, väestöennusteet ja työvoimamentelmä. Määrllisten työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointiin OECD:ssä 1960-luvulla kehitettyä työvoimamenetelmää on sovellettu Suomessa jo yli 40 vuotta. Menetelmän sovelluksia ovat mm. Koulutusrakennekomitean malli (1969), Tavoiteohjelmatoimikunta (1979), Kosunen malli (1983–1995), Mitenna-malli (1996–), Maakuntien ammattirakennemalli (1990–) ja Ikäkorttimalli (1999–). Laadullisessa ennakoinnissa on kehitetty pilottimalleja kuten liiketoiminta-alueiden ennakointimalli (tuotantoverkostomalli, klusterimalli) ja kvalifikaatioiden muutosten ennakointimalli. Topten tai top10-mallia on käytetty lukuisten ilmiöiden jäsentämisessä ja eri muuttujien priorisoinnissa, tyypillisesti suurten kehitysaaltojen eli megatrendien kuvaamisessa.

Ennakoinnin aikakäsitys on merkittävä näkökulma kussakin ennakointihankkeessa ja -tilanteessa. Pääjäsennykset ovat kalenteriaikaan, tasaväliseen aikaan (= milloin jokin tapahtuu) eli kronologiaan perustuva aikakäsitys ja suhteellinen, vaiheittaiseen eli tulevaisuuspolkuun perustuva aikakäsitys (mitä jonkin jälkeen tapahtuu).

Länsimaisessa ajattelussa ja kulttuurissa kronologinen aikakäsitys on vallitseva, mikä rajoittuneisuus on yksi ennakoinnin kompastuskivistä. Soveltamalla suhteellista aikakäsitystä vältetään ehkä vaikein ennakoinnin ongelma: Milloin jokin tapahtuu? Ajankohtia voidaan arvailla enteiden (heikkojen signaalien) tai päätelmien ja arvausten perusteella.

Ennakoinnissa käytetään tyypillisesti kolmea aikajännettä eli lyhyttä, keskipitkää ja pitkää aikaväliä. Kronologisessa aikakäsityksessä käytetään tyypillisesti lyhyen aikajänteenä 1–3 vuotta, keskipitkänä 3–6 vuotta ja pitkä tämän ylimeneviä aikajänteitä. Kronologisestikin ajateltuna aikajänne riippuu yksiselitteisesti ilmiöalueesta, esimerkiksi GSM-puhelinmalleissa vuosi on jo erittäin pitkä aikajänne kun taas kiinteistöissä tai kaivostoiminnassa 15 vuotta on erittäin lyhyt aikajänne.

Suhteellisessa aikajänteessä lyhyt tarkoittaa trendiä, keskipitkä trendin taittumista ja seuraava kehitysvaihetta sekä pitkä aikajänne murrosta kohti ilmiön alasajautumista ja evoluutiuota (tai lepotilaa, ’kuolemaa’). Ennakoinnin aloittamisessa avainkysymyksiä mitä aikajännettä tavoitellaan suhteellisen aikakäsityksen mukaisessa mielessä. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti ennakointimenetelmän valintaan: tilastoilla, kyselyillä ja työpajoilla saavutetaan yleensä trendi tunnistamatta edes trendin taittumista; keskipitkä aikajänne edellyttää malleja ja pitkässä aikajänteessä käytetään megatrendejä ja uusia ratkaisuja hakevia innovatiivisia menettelyjä. Oheismerkitykset. Käytännön lukuisissa ennakointihankkeissa ei tyypillisesti ennakoida lainkaan, vaan merkityksellisiä ovat ennakointiin sinänsä sisältyvä oheismerkitykset, joista tärkempiä ovat nykytilan selvittäminen, toimijoiden verkottaminen, päätöksentekijöiden sitouttaminen ja priorisointi sekä yhteisöjen imagon kehittäminen (= ”moderni organisaatio ennakoi”). Aidot ennakointihankkeet ovat harvinaisia, vaikka ennakointinimikkeen alla monenlaisten tilastojen, kyselyjen tai työpajojen parissa puuhastellaankin.

Ennakoinnin arviointi on Suomessa lapsenkengissä. Arvioinnit tuottavat tilattuina pääsäntöisesti hyväksi luonnehdittuja tuloksia, mikä perustuu ennen muuta sivumerkitysten kuten verkostoitumisen onnistumiseen.