Maisemapuutarha

Englantilainen maisemapuutarha tai englantilainen puutarha on 1700-luvun alussa Englannissa kehitetty luonnonromanttinen puistotyyppi, joka häivytti eron hoidetun puiston ja luonnonmaiseman välillä. Englantilainen puutarha saattaa vaikuttaa luonnonmukaiselta, mutta se on silti suunniteltu ja rakennettu. Kukkaistutusten ja suihkulähteiden sijaan sinne valikoitiin paikallisia puulajeja sekä rakennettiin tekolampia. Istutukset, puistokäytävät ja polut eivät noudata symmetriaa. Puistomaisemaan sovitettiin usein maalaismaiselta vaikuttavia rakennuksia sekä pieniä huvimajoja. Romantiikan aikana englantilaisiin puistoihin sijoitettiin myös raunioita ja veistoksia sekä kiinalaisvaikutteisia pagodeja. Tunnetuin englantilainen puisto on Lontoon Kew Gardens. 1700-luvun jälkipuolella englantilaisesta puistosta tuli suosittu myös Manner-Euroopassa. Suomessa on useita esimerkkejä englantilaisista puistoista, muun muassa Helsingissä Herttoniemen kartanossa. Myös esimerkiksi Viipurin Monrepos'n puisto noudattaa maisemapuiston ihanteita.[1]

Englantilainen maisemapuutarha on yksi maisemapuutarhan tyyleistä, joka levisi Englannista ympäri Eurooppa korvaten siihen asti Euroopassa vallitsevana olleen muodollisemman ja symmetrisyyteen perustuvan 1600-luvun ranskalaisen maisemapuutarhan (Jardin à la française). Englantilainen puutarha esitteli ihannoidun näkemyksen luonnosta. Se sai innoituksensa Claude Lorrainen ja Nicolas Poussinin maalauksista ja englantilais-kiinalaisesta puutarhasta, Aasian klassisesta kiinalaisesta puutarhasta, jota eurooppalaiset matkailijat olivat tuolloin hiljattain kuvailleet. Englantilainen puutarha sisältää tavallisesti järven, pehmeästi kaartuvia nurmikoita jotka on sijoitettu puulehtoja vasten ja antiikin temppeleiden jäljitelmiä, goottityylisiä raunioita, siltoja ja muuta kuvankaunista arkkitehtuuria, jotka on suunniteltu luomaan ideaalinen maalaismaisema. Erityisen voimakas vaikutus oli Lancelot "Capability" Brownin töillä. 1700-luvun loppuun mennessä englantilaista puutarhaa jäljiteltiin ranskalaisissa maisemapuutarhoissa ja aina Venäjän Pietarissa asti Pavlovskissa, tulevan tsaari Paavali I:sen puutarhassa. Sillä oli myös huomattava vaikutus julkisten puutarhojen muotoiluun ja puutarhoihin ympäri maailmaa 1800-luvulla.

Englantilaisen maisempuutarhan edeltäjiä olivat Sir John Vanbroughin (1664-1726) ja Nicholas Hawksmoor in Castle Howardissa (1699-1712), Blenheim Palace (1705-1722) ja Clasemont Landscape Garden Claremont Housessa (1715-1727). Näitä puistoja leimasivat valtavat nurmikentät, metsät ja arkkitehtoniset luomukset kuten Hawksmoorin Castle Howardiin suunnittelema mausoleumi. Keskellä asetelmaa oli talo, sen takana olivat muodolliset ja symmetriset puutarhat ranskalaisen puutarhan tyylilajin mukaisesti, koristeina kasveista muotoiltuja muureja ja aitoja koristeinaan patsaita ja suihkulähteitä. Nämä puutarhat oli muotoiltu Versailles'n puutarhan mukaisesti ja suunniteltu tekemään vaikutus vierailijoihin kokonsa ja loistonsa avulla.

Uuden tyylin, joka tuli tunnetuksi englantilaisena puutarhana, kehittivät maisemasuunnittelijat William Kent ja Charles Bridgeman. He työskentelivät varakkaille isännille, kuten Richard Temple, Viscount Cobham, Richard Boyle ja pankkiiri Henry Hoare; miehille joilla oli suuret maaseututilukset, ja jotka olivat anti-rojalistisen whig-puolueen jäseniä, olivat saaneet klassisen koulutuksen, olivat taiteen mesenaatteja ja olivat tehneet Italian-matkan (ns. "grand tour") tuon ajan varakkaiden yläluokkaan kuuluvien herrasmiesten tapaan, ja olivat nähneet Rooman valtakunnan raunioita ja italialaista maalaismaisemaa, jota he toisinsivat puutarhoissaan.

William Kent (1685–1748) oli arkkitehti, taidemaalari ja huonekalusuunnittelija, joka toi englantilaiseen arkkitehtuuriin palladiolaisen tyylin. Kentin inspiraationa olivat Andrea Palladion rakennukset Venetossa sekä Roomaa ympäröivä maaseutu ja sen arkkitehtuuri. Hänen puutarhansa oli suunniteltu täydentämään hänen rakentamiensa talojen palladiolaista arkkitehtuuria.

Charles Bridgeman (1690–1738) oli puutarhurin poika ja kokenut hortonomi, josta tuli kuningatar Annen ja Tanskan prinssi Georgin kuninkaallinen puutarhuri. Hän oli vastuussa seuraavien kuninkaallisten puutarhojen hoidosta ja uudelleen suunnittelusta: Windsor, Kensington Palace, Hampton Court, St. James´s Park ja Hyde Park. Hän toimi yhdessä Kentin kanssa useissa merkittävissä puutarhoissa ja tarjosi kasvitieteellistä asiantuntemusta, joka auttoi Kentiä toteuttamaan arkkitehtonisia näkemyksiään.

Kent loi yhden ensimmäisistä todellisista englantilaisista puutarhoista Chiswick Housessa Richard Boylelle, Burlingtonin 3:lle jaarlille. Ensimmäiset puutarhat jotka hän laati vuosien 1724 ja 1733 välillä sisälsivät monia muodollisia elementtejä ranskalaisen puutarhan tyyliin, mukaan lukien käytäviä, jotka muodostivat kolmikärkiä ja kujia, mutta ne sisälsivät myös jotain uutta: kuvankauniin uudelleen konstruoidun joonialaisen temppelin sijoitettuna puiden taustaa vasten. Vuosien 1733 ja 1736 välillä hän suunnitteli puutarhan uudelleen lisäten vinosti laskeutuvia nurmikenttiä joen reunalle ja pienen vesiputouksen. Ensimmäistä kertaa puutarhan muoto oli saanut innoituksensa arkkitehtuurin sijaan ihannoidusta luontonäkemyksestä.

Rousham Housea Oxfordshiressä pidetään yhtenä merkittävimmistä ja hienoimmista William Kentin töistä. Kartanon omistaja oli kenraali Dormer, joka määräsi Bridgemanin aloittamaan puutarhan vuonna 1727, sitten toi Kentin uudelleen rakentamaan sen 1737. Bridgeman oli rakentanut useita puutarhoja mukaan lukien Venuksen luolan rinteeseen Cherwell-joen varrella, johon liittyi suoria puistokujia. Kent muutti puistokujat kiemurteleviksi poluiksi, rakensi pehmeästi kaartavan puron, käytti hyväkseen maiseman luonnollisia muotoja ja rinteitä ja loi sarjan näkymiä joita koristivat allegoriset patsaat Apollosta, haavoittuneesta gladiaattorista, leijonasta hyökkäämässä hevosen kimppuun ynnä muita aiheita. Hän sijoitti huomion kiintopisteiksi antiikin ajan arkkitehtuurin tuotoksia, koristamaan maisemaa ja käytti hyödykseen "ha-ha" -nimen saanutta muuria, joka oli rakennettu peittämään oja joka piti laiduntavat eläimet poissa puutarhasta antaen samalla keskeyttämättömän näkymän sen ylitse. Lopuksi hän lisäsi vesiputouksia, jotka oli muotoiltu Italiassa olevien Aldobrandinin ja Pratolinon puutarhojen mukaisesti lisäämään liikettä ja draamaa.

Stowe Buckinghamshiressä (1730–1738) merkitsi vielä radikaalimpaa irtautumista ranskalaisesta muotopuutarhasta. Richard Temple oli varhain 1700-luvulla määrännyt Charles Bridgemanin suunnittelemaan muotopuutarhan, jossa oli John Vanbroughin arkkitehtonisia koristeita. Bridgemanin suunnitelma sisälsi kahdeksankulmaisen järven. 1730-luvulla William Kent ja James Gibbs nimettiin työskentelemään Bridgemanin kanssa, joka kuoli vuonna 1738. Kent muotoili järven uudelleen luonnonmukaisempaan muotoon ja loi uudentyyppisen puutarhan, joka vei vierailijat kierrokselle kuvankauniisiin maisemiin. Siihen sisältyi Palladiaaninen silta (1738); Venuksen temppeli (1731), Palladiaanisen huvilan muodossa; Antiikin ajan Hyveitten temppeli (1737) jossa oli brittiläisten sankareiden patsaita; ja Nykyajan hyveiden temppelin, joka oli tarkoituksella jätetty raunioksi, ja sisälsi Cobhamin poliittisen vastustajan Robert Walpolen päättömän patsaan. Puutarha houkutti vierailijoita ympäri koko Eurooppaa, mukaan lukien Jean-Jacques Rousseaun. Siitä tuli inspiraation lähde maisemapuutarhoille Britanniassa ja mannermaalla.

Stourheadissa Wiltshiressä (1741–1780) oli pankkiiri Henry Hoaren laatima puutarha, joka oli ensimmäisiä "pittoreskeista" puutarhoista. Puutarha oli suunniteltu muistuttamaan Claude Lorrainin maalauksia. Hoare oli matkustellut Italiassa ja oli palannut mukanaan Claude Lorrainin maalaus. Hoare patosi virran tiluksillaan luoden järven ja ympäröi järven maisemilla ja arkkitehtonisilla luomuksilla, jotka edustivat erilaisia vaiheita Aeneasin matkoista.

Kaikkein vaikutusvaltaisin henkilö englantilaisen maisemapuutarhan myöhemmässä kehityksessä oli Lancelot "Capability" Brown (1716–1783) joka aloitti uransa vuonna 1740 puutarhurina Stowessa Charles Bridgemanin alaisuudessa, jota seurasi William Kent 1748. Brownin kontribuutio oli yksinkertaistaa puutarha eliminoimalla geometriset rakenteet, puistokujat ja parterrit talon ympäriltä ja korvata ne kumpuilevilla nurmikentillä ja avarilla näkymillä erillisten puiden ryhmiin. Näin maisema saatiin näyttämään entistäkin suuremmalta. "Hän pyrki luomaan englantilaisesta maaseudusta ihanteellisen maiseman". Hän loi keinotekoisia järviä ja käytti patoja ja kanaaleja muuttamaan purot illuusioksi joesta joka virtasi puutarhan lävitse. Brown vertasi omaa rooliaan puutarhasuunnittelijana runoilijaan tai säveltäjään. "Tähän laitan pilkun, tuonne, jos se on näkymän kannalta tarpeellista, laitan lainausmerkit; sitten päätän sen pisteellä ja aloitan uudella teemalla."

Brown suunnitteli 170 puutarhaa. Merkittävimmät näistä olivat: Petworth (West Sussex) vuonna 1752; Chatsworth (Derbyshire) vuonna 1761; Bowood (Wiltshire) vuonna 1763; Blenheim Palace (Oxfordshire) vuonna 1764.

Humphry Repton (1752–1818) oli viimeinen 1700-luvun suuri englantilainen maisemasuunnittelija, häntä luonnehdittiin usein Capability Brownin seuraajaksi. Auttaakseen asiakkaitaan hahmottamaan suunnitelmansa Repton tuotti "punaisia kirjoja" (nimitys johtui kirjojen sidonnasta) joissa hän selventävällä tekstillä ja vesiväreillä näytti kuvia maisemanäkymistä "ennen" ja "jälkeen".

1750-luvulla antiikin ajan arkkitehtuuri ja kiinalainen arkkitehtuuri yhdistettiin englantilaisen puutarhan uusgoottilaisissa raunioissa. Tämä oli suurelta osin seurausta Horace Walpolen työstä.