Ängelsberg
Ängelsberg (aiemmin Engelsberg) on kylä (pientaajama ja entinen taajama) Fagerstan kunnassa Ruotsin Västmanlandissa. Vuodesta 1990 lähtien se ei enää ole ollut taajama.[2] Ängelsbergin pientaajamassa oli 138 asukasta vuoden 2010 lopussa.[1]
Ängelsberg | |
---|---|
Engelsbergin ruukkikylän masuuni. |
|
Ängelsberg |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Västmanlandin lääni |
Maakunta | Västmanland |
Kunta | Fagerstan kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 0,86 km² |
Väkiluku | 138 |
– Väestötiheys | 160,5 as./km² |
Tilastotiedot koskevat pientaajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
Kylän tuntumassa sijaitsee Engelsbergin ruukki vuodelta 1681, joka on Unescon maailmanperintökohde ja osa Bergslagenin ekomuseota. Kylän edustalla on Öljysaareksi (Oljeön) kutsuttu pieni saari, jossa on maailman vanhin säilynyt öljynjalostamo. Sinne pääsee veneellä Ängelsbergin asemalta.[3] Siellä tuotettiin lamppuöljyä, kerosiinia ja voiteluöljyä vuodesta 1875 viidenkymmenen vuoden ajan. 1900-luvun alussa Ängelsberg oli suosittu lomanviettopaikkakunta, ja tukholmalaisarkkitehti Isac Clason on piirtänyt sinne koristeellisia puuhuviloita. Niiden innoittamana myös paikalliset rakennusmestarit alkoivat lisätä taloihin torneja ja kuisteja.[4]
Väestönkehitys
Lähteet
- Småorter 2010, korrigerad 2012-10-15 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 15.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.12.2012. (ruotsiksi)
- Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
- Activities: The sites opening times[vanhentunut linkki] Ekomuseum Bergslagen (englanniksi)
- Fagerstan ja Ängelsbergin matkailuesite (Arkistoitu – Internet Archive)