Thiersin puolustusmuuri

Thiersin puolustusmuuri (ransk. Enceinte de Thiers) oli Pariisin ympärille vuosina 1841–1844 rakennettu kaupunginmuuri, jonka rakentamisesta päätti vuonna 1840 Ranskan silloinen ministerineuvoston puheenjohtaja Adolphe Thiers.[1].

Pariisin kartta vuodelta 1911. Karttaan on merkitty Thiersin muuri ja sen bastionit.

Muuri sijaitsi nykyisten Marsalkkojen bulevardien ja Boulevard Périphériquen välissä, ja sen sisään jäi lähes 80 neliökilometrin laajuinen alue. Alun perin muuri oli muutamia kilometrejä Pariisin rajan ulkopuolella, mutta vuoden 1860 alueliitoksessa se tuli Pariisin kunnalliseksi rajaksi. Muuri purettiin vuosien 1919 ja 1929 välillä.

Rakenne
Porte de Versailles Thiersin muurissa vuonna 1913.
Linnoitusvyöhyke Saint-Ouenissa
Porte de Pantin noin vuonna 1908

Muuri oli 33 kilometrin pituinen ja kulki enimmäkseen lähellä Pariisin nykyistä kunnallista rajaa. Sen sisäpuolelle jäi 78,02 neliökilometrin laajuinen alue.

Virallisesti muurista ja siihen liittyvistä rakennelmista käytettiin nimitystä "Les fortifications" (linnoitukset), joka puhekielessä usein lyhennettiin muotoon "les fortif'." Pariisia ympäröineen linnoitusvyöhykkeen muodostaneet rakennelmat sisimmästä uloimpaan olivat:

  • huoltokatu, Rue militaire
  • kuuden metrin rintavarustus
  • 3,5 metrin paksuinen ja 10 metrin levyinen muuri
  • 40 metrin levyinen kuiva vallihauta
  • vallihaudan loivarinteinen ulkoreuna
  • 250 metrin levyinen maavalli.

Lisäksi kokonaisuuteen kuului:

  • 95 bastionia
  • 17 porttia
  • 23 tullipuomia
  • 8 aukkoa, joiden kautta rautatiet kulkivat muurivyöhykkeen läpi
  • 5 aukkoa, joiden kautta joet ja kanavat kulkivat
  • 8 holvikäytävää, muun muassa Poterne de Montempoivre ja Poterne des Peupliers

Muuriin liittyvien rakennelmien ja varuskuntien huoltoväylänä toimi nykyisten Marsalkkojen bulevardien paikalla sijainnut Rue Militaire. Tämä katukin oli aluksi armeijan hallinnassa, mutta luovutettiin tietyin ehdoin Pariisin kaupungille vuonna 1861.[2] Sitä myötäili hieman sisempänä myös Pariisia kiertänyt rautatie, Chemin de fer de Petite Ceinture.

Linnoitusjärjestelmän uloin osa oli 250 metrin levyinen maavalli. Vielä sen jälkeen kun se oli menettänyt sotilaalisen merkityksensä, se määriteltiin alueeksi, jonne ei saanut rakentaa, mutta jo 1800-luvun lopulla sinne muodostui slummiasutusta. Tätä vyöhykettä alettiin kutsua lyhyesti nimellä La Zone ("Vyöhyke"), jonka mukaisesti sen asukkaista alettiin käyttää ensin nimitystä "zoniers", myöhemmin halventavasti "zonards", mikä sana on yleistyneessä merkityksessä nykyisinkin käytössä.[3].

Täydentävät rakennelmat

Muuriin liittyivät seuraavat 16 linnoitusta:

  • Fort de Charenton
  • Fort de Vincennes
  • Fort de Nogent
  • Fort de l'Est
  • Fort de la Double-Couronne
  • Fort de la Briche
  • Fort de Rosny
  • Fort de Noisy
  • Fort de Romainville
  • Forteresse du Mont-Valérien
  • Fort d'Aubervilliers
  • Fort d'Ivry
  • Fort de Bicêtre
  • Fort de Montrouge
  • Fort de Vanves
  • Fort d'Issy

Muita muuriin ja linnoituksiin liittyneitä rakennuksia ja rakennelmia olivat.

  • Pantinin patteri
  • Rouvrayn patteri
  • Vertus'n patteri
  • Aubervilliers'n ulkovarustukset
  • Aubervilliers'n patteri
  • Faisanderien umpilinnoitus
  • Gravellen umpilinnoitus
  • Nogentin puolikuuinnoitus
  • Rû de Montfortin salpa
  • Croultin salpa
  • Bricheinin kanava
  • Fontenay-sous-Bois'n umpilinnoitus
  • Rosnyn puolikuulinnoitus
  • Boissièren umpilinnoitus
  • Montreuilin 'n umpilinnoitus
  • Noisy-le-Secin puolikuulinnoitus
  • Noisy-le-Secin umpilinnoitus
  • Romainvillen puolikuulinnoitus
  • Romainvillen kurtiini

Historia

Tausta
Osa muurista, vallihaudasta ja sitä ympäröineestä maavallista

Ludvig Filip, joka vuonna 1830 julistettiin ranskalaisten kuninkaaksi, oli vakuuttunut siitä, että maanpuolustuksen kannalta tärkeintä oli estää Pariisia joutumasta ulkomaisten sotajoukkojen käsiin, niin kuin Pariisin taistelussa vuonna 1814 oli käynyt. Sen vuoksi hän pani alulle suunnitelman pääkaupungin ympäröimiseksi muureilla ja linnoituksilla, jotka tekisivät sen valloittamattomaksi.

Ensimmäisen kerran hankkeen esitteli edustajainkamarille vuoden 1833 alussa marsalkka Nicolas Jean-de-Dieu Soult, valtioneuvoston puheenjohtaja ja sotaministeri. Ehdotus sai vasemmiston taholta osakseen erittäin ankaraa vastustusta, sillä epäiltiin, että hankkeen takana hallituksella oli sisäpoliittisia taka-ajatuksia: että linnoitusten todellinen tarkoitus ei olisikaan Ranskan puolustus vaan Pariisissa mahdollisesti puhkeavien kapinoiden kukistaminen.

Rakentaminen

Muurin rakentamiselle myönnettiin määrärahat vuonna 1841. Työt valmistuivat vuonna 1844.

Thiersin muurin rakentamisen aikoihin Pariisin rajana oli sisempänä sijainnut muuri, vuonna 1790 valmistunut Mur des Fermiers généraux. Näin ollen Thiersin muurin sisään jäivät Pariisin lisäksi kokonaan tai osittain myös seuraavat kunnat: Montmartre, La Villette, Belleville, Charonne, Bercy, Ivry, Montrouge, Vaugirard, Auteuil, Passy ja Batignolles-Monceau.

Pariisin alueliitos

Vuoden 1860 alueliitoksessa Pariisin rajat siirrettiin Thiersin puolustusmuurille, ja kaupunkiin liitettiin ne kunnat tai kuntien osat, jotka sijaitsivat muurin sisäpuolella.

Purkaminen

Puolustusmuuria pidettiin jo 1800-luvun lopulla sotilaallisesti vanhentuneena, koska tykistön kantama oli pidentynyt, minkä selvästi osoitti varsinkin Saksan armeija vuonna 1871.[4] Jo vuonna 1882 ehdotettiinkin muurin purkamista.[5]. Muuriin liittyneen "vyöhykkeen" täyttivät vähitellen ilman suunnitelmaa paikalle pystytetyt rakennukset, joissa 1900-luvun alussa asui jo noin 30 000 henkeä.

Linnoitukset poistettiin käytöstä 19. huhtikuuta 1919 annetulla lailla, ja ne sekä muurit purettiin vähitellen vuoteen 1929 mennessä. Niiden alue oli aluksi joutomaana, mutta 1930-luvulta lähtien "vyöhykkeelle" on rakennettu pääasiassa sosiaaliseen asuntotuotantoon kuuluvia rakennuksia sekä urheilukenttiä ja puistoja.

Entisten bastionien muodot ovat maastossa monin paikoin vielä havaittavissa.

Boulevard Périphérique rakennettiin 1970-luvulla pääasiassa "vyöhykkeen" ulkolaidalle entisten puolustusmuurien ja linnoitusten alueelle, ja suurelta osin se on nykyisin rajana Pariisin ja sen esikaupunkikuntien välillä.

Säilyneet jäännökset
Bastioni 1 Bercyssä kuuluu linnoitusvyöhykkeen jäljellä oleviin rakennelmiin
Poterne des Peupliers on myös yksi harvoista Thiersin puolustusmuuriin kuuluneista, yhä jäljellä olevista rakennelmista.

Muun muassa seuraavat Thiersin muuriin liittyneet rakennelmat ovat yhä nähtävissä:

  • Poterne des Peupliers, jonka alitse Bièvre-joki saapui Pariisiin, ennen kuin se putkitettiin
  • Bastioni 1 rue Robert-Etlinin varrella lähellä Porte de Bercytä
  • Bastioni 44 Ateliers Berthier'n takana Rue André-Suarèsin ja Rue Mstislav-Rostropovitchin risteyksessä
  • Bastioni 45 Jardin Claire-Mottessa Rue Albert-Roussellin varrella[6]
  • Osa bastionia 28 Porte de la Villettellä lähellä Parc de la Villetteä
  • Osa Arcueilin porttia
  • Osa bastionista 82 Fondation Deutsch de la Meurthen puutarhoissa
  • joitakin kasarmeja ja tullivartijoiden taloja, jotka rakennettiin muutamiin bastioneihin varsinaisen muurin rakentamisen jälkeen.

Lähteet
  • Renaud Gagneux, Denis Prouvost: Sur les traces des enceintes de paris. Parigramme, 2004. ISBN 8040963221.
  • Jacques Hillairet: Dictionnaire historique des rues de Paris. Éditions de Minuit, 1963. ISBN 2707310549.
  • Guy le Hallé: Histoire des fortifications de Paris et leur extension en Île-de-France. Horvath Éditions, 1995.
  • Marie-France Sardain: Défenses et sièges de Paris (1814–1914), s. VII–304. Édtions Economica, 2008. ISBN 978-2-7178-5644-6.

Viitteet
  1. La question des fortifications de Paris - 1840 Chemins de mémoire. Viitattu 21.7.2016.
  2. Adolphe Alphand, Adrien Deville, Émile Hochereau: ”D+ecision du 28 juillet 1859”, Ville de Paris : Recueil des lettres patentes, ordonnances royales, décrets et arrêtés préfectoraux concernant les voies publiques, s. 314-315. Imprimerie nouvelle (association ouvrière), 1886.
  3. Guy Le Hallé: Les Fortifications de Paris. Horvath Éditions, 1986. 978-2717104646.
  4. En savoir plus: Vocabulaire en urbanisme et histoire urbaine de A à G: Enceintes Paris Balades. Viitattu 21.7.2016.
  5. La zone et les fortifs Malakoffin kaupunki. Arkistoitu 22.11.2008. Viitattu 21.7.2016.
  6. Le Jardin Claire-Motte Pariisin 17. arrondissementin määrin virasto. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 21.7.2016.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.