Enantiomeeri

R- ja S-konfiguraatiot

Kun tetraedriseen hiiliatomiin on kiinnittynyt neljä erilaista substituenttia (A, B, C ja D), ne voidaan sijoittaa hiiliatomiin kahdella eri tavalla, jolloin molekyylillä on kaksi eri isomeeria. Rakenteeltaan nämä isomeerit eroavat toisistaan vain siinä, että atomien keskinäinen avaruudellinen sijoittuminen on niissä erilainen. Enantiomeereissa isomeerit ovat toistensa peilikuvia mutta eivät yhteneviä peilikuvansa kanssa, siten ne eivät ole päällekkäin asetettuna samanlaisia. Samoin suhtautuvat toisiinsa kaikki epäsymmetriset kappaleet, esimerkiksi vasen ja oikea käsi. Enantiomeerejä voidaan kutsua oikea- tai vasenkätisiksi – kemiassa S- ja R-enantiomeereiksi (latinan sanoista sinister, ’vasen’ ja rectus, ’oikea’). Nimitykset perustuvat Cahn–Ingold–Prelog-prioriteettisääntöihin. R- ja S-konfiguraatiosta ei voi päätellä, kääntääkö yhdiste tasopolarisoitua valoa vasemmalle vai oikealle. Enantiomeerien aiheuttamaa tasopolarisoidun valon värähtelysuunnan muutosta voidaan mitata polarimetrillä. Jos yhdiste kiertää tasopolarisoidun valon värähtelysuuntaa myötäpäivään, on kyseessä (+)-enantiomeeri, ja jos värähtelysuunta kiertyy vastapäivään, on kyseessä (−)-enantiomeeri.

Yhdisteet, jotka eivät ole identtisiä peilikuvansa kanssa ja joilla on kaksi enantiomeeria, ovat kiraalisia. Jos yhdisteellä on symmetriataso, se ei ole kiraalinen. Epäsymmetrisillä molekyyleillä ei ole symmetriatasoa. Yhdisteille, joilla esiintyy peilikuvaisomeriaa, on tyypillistä molekyylin epäsymmetrisyys eli kiraalisuus. Esimerkiksi propaanihappo ei ole kiraalinen, koska se sisältää symmetriatason. Vastaavasti maitohappo on kiraalinen, koska se ei sisällä symmetriatasoa.[1]

Jos aineet eroavat vain atomiryhmien keskinäisen avaruudellisen sijainnin mukaan mutta eivät ole toistensa peilikuvia, niitä ei sanota enantiomeereiksi vaan yleisesti diastereomeereiksi.[1] Muiden diastereomeerien kuin enantiomeerien kemialliset ominaisuudet saattavat erota selvästi. Jos reaktio tuottaa vain toista diastereomeeria, sitä kutsutaan stereoselektiiviseksi, mitä termiä käytetään yleensä myös enantioselektiivisen sijasta.

Enantiomeerien kemialliset ominaisuudet ovat samat lukuun ottamatta kiraalisuutta ja ne voidaan erottaa toisistaan ainoastaan toisten kiraalisten aineiden avulla. Kromatografiaan voidaan käyttää luonnonsokeria (eli vain yhtä enantiomeeria) sisältävää putkea, jossa eri enantiomeerit liikkuvat eri nopeudella. Enantiomeerien fysikaaliset ominaisuudet ovat muutoin samat, mutta puhdas enantiomeeri saa valonsäteen polarisaation kiertymään muutamalla asteella eli se on optisesti aktiivinen, mikä voidaan havaita esimerkiksi sokeriliuoksesta. Eri enantiomeerit kiertävät valon polarisaatiotasoa vastakkaisiin suuntiin.[1]

Enantiomeerit voidaan erottaa toisistaan myös resoluution avulla. Yleensä tämä perustuu siihen, että jo puhdas yhtä enantiomeeriä sisältävä kiraalinen yhdiste muodostaa suolan raseemisen seoksen kanssa. Tällöin raseemisesta seoksesta enantiomeerit muodostavat diastereomeeriset suolat. Näillä suoloilla on erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi erilaiset liukoisuudet. Näin sopivaa liuotinta käyttämällä voidaan kiteyttää toinen diastereomeereista toisen jäädessä liuokseen. Toivottu enantiomeeri voidaan vapauttaa suolastaan käyttämällä sopivaa kemikaalia.

Elävissä olennoissa olevat kiraaliset aineet ovat järjestään puhtaasti vain toista enantiomeeria. Esimerkiksi aminohapot ovat niin sanottua vasenkätistä muotoa. Tämän vuoksi esimerkiksi ihmisen makuaisti on enantioselektiivinen: saman aineen, karvonin, toinen enantiomeeri on piparmintun makuaine, toinen taas tillin. Saman aineen vaikutus elävään olentoon on usein aivan toinen riippuen enantiomeerista. Lääkeaineissa on usein niin, että vain toinen enantiomeeri vaikuttaa, toinen taas korkeintaan aiheuttaa epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, mistä tunnetuin esimerkki on talidomidi.

• Diastereomeeri
• Fischerin projektio
• Optinen isomeria

• Enantiomeerien nimeäminen