Emuu
Emuut ovat itäsuomalaisia ja karjalaisia myyttisiä olentoja, jotka ovat jonkin kasvi- tai eläinlajin kantavanhempia. Emuu on synnyttänyt tai luonut jonkin kasvi- tai eläinlajin ja kantaa vastuun lajin toiminnasta ja huolenpidosta. Sana emuu on muunnos vanhasta äitiä tarkoittavasta sanasta emo.
Metsästäjät pyysivät usein loitsuin eläinlajien kantavanhemmilta metsästysonnea. Ajateltiin, että kantavanhempi päättää, kenelle se antaa jälkeläisiään saaliiksi. Myös monilla pahoilla olennoilla tai asioilla oli kantavanhempi. Pahaa olentoa voitiin yrittää karkottaa vanhempansa luo tai uhata, että jos olento ei tottele, sen käytöksestä kerrotaan vanhemmalle. Myös kantavanhempaa saatettiin käskeä panemaan lapsensa kuriin. Monet kantavanhemmat tunnettiin nimeltä, tosin nimitykset vaihtelivat eri perinteissä.
Tutkijat aina Christfried Gananderista lähtien ovat käyttäneet näistä olennoista sanaa "emuu", ja sana esiintyy myös taltioiduissa loitsuissa. Tosin olentoja nimitettiin muillakin emo-sanan muunnoksilla ja muilla äitiä tai vanhempaa merkitsevillä sanoilla.
Joitakin kasvien ja eläinten kantavanhempia tiedetään nimeltä.
- Hillervo – saukkojen emuu
- Hongatar/Hongotar – karhujen emuu, honkien suojelija. Ärtyisä ja rujo; asuu Romentolassa
- Höyheneukko – riistalintujen emuu
- Juoletar – myös saukkojen emuu
- femiinisestä -tar-päätteestä huolimatta miespuolinen (juolua = joenhaara)
- Juonetar – peurojen emuu (juoni = (peura)jono)
- Kati – puiden emuu
- metsän kaunis ja nuori jumalatar, joka synnyttää puita
- Kytöläinen – matojen emuu
- Kytöläisen kyynelistä syntyivät myös pajut
- Käreitär – kettujen emuu
- Käres – käärmeitten emuu
- Käärämöinen - sisiliskojen emuu
- Lemmes – leppien emuu
- Laus – porojen ja hirvien emuu
- Lovetar (Louhiatar, Loveatar) - susien emuu, Pohjan akka, joka synnytti myös muita petoja sekä kolotuksia
- Lukutar - mustaketun emuu. Mahdollisesti sanasta "lukka", joka on tarkoittanut hiekkapenkkaa, törmää tai louhikkoa - kaikki paikkoja, joihin ketuilla on tapana kaivaa pesäkolo.
- Mammotar – matojen emuu, käärmeitten synnyttäjä
- Nokeinen tai Nokeainen – mahdollisesti soopelin emuu, todennäköisemmin näädän tai majavan
- Tapiotar – lintujen emuu
- Tuheroinen - vesikkojen emuu, auttoi myös ahmojen ja saukkojen pyynnissä
- Tyytikki – oravien emuu, myös Tapion ja hänen puolisonsa Mielikin tytär
- Ulappala – koirien emuu
- Äimätär - myös susien emuu
Elottomien kohteiden emuita
- Kyllikki kerrotaan kivien emuuksi loitsuissa, joilla kiven aiheuttamia vammoja hoidetaan
- Paiseitten emuuta sanotaan ruskeaksi ja rupiseksi neidoksi
Lähteet
- Christfried Ganander: Mythologia Fennica (1789)
- Martti Haavio: Suomalainen mytologia (1967) (Tuheroinen, Höyheneukko)
- Heikki Lehikoinen: Tuo hiisi hirviäsi - Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa (2007) (Lukutar, Nokeainen)