Empo
Empo (ruots. Ämboda) on Kaarinan kaupungissa Kuusiston saarella sijaitseva kylä ja asuinalue. Alueella on 78 oppilaan alakoulu (luokat 1–2),[1] päiväkoti, nuorisotilat sekä aktiivisesti toimiva Empon omakotiyhdistys.[2] Empon asuinalue sai vuonna 2013 Kaarinan kaupungin myöntämän Kultavuokko-ympäristöpalkinnon.[3]

Historia
1950-luvun loppuun asti oli Empossa enimmäkseen kesäasutusta. Ämbodan maatila myyntiin valtiolle vuonna 1954 ja kuuden vuoden jälkeen oli alueelle kaavoitettu 144 omakotitalon asuinalue.[4] Tontit olivat suuria ja ympäristö tarjosi niin niitty- ja peltomaisemaa kuin metsäisiä palstoja. Entisen Ämbodan tilan Pohjoissalmen ranta-alue oli alueen asukkaiden yhteinen virkistysalue.[5]
Empon asuinalue laajeni vuonna 2002, kun uuden Lounais-Empon asuinalueen ensimmäiset omakotitontit 100 kaavoitetusta tulivat myyntiin.
Palvelut
Empon Omakotiyhdistys aloitti toiminsa jo vuonna 1963.[6] Yhdistyksen päätavoitteena on alueen asumisviihtyvyyden vaaliminen sekä lisääminen. Yhdistys toimii myös asukkaiden ja Kaarinan kaupungin yhdyssiteenä asuinaluetta koskevissa asioissa. Empon Omakotiyhdistys julkaisi 40-vuotisjuhlansa kunniaksi vuonna 2003 140-sivuisen historiikin Omaan kotiin Kuusistoon. Lisäksi yhdistys sai oman pöytäviirinsä, jonka suunnittelusta vastasi Visa Liipola.
Empon asuinalueen kiinteistöillä “vanhalla alueella” (ei siis Lounais-Empossa) on Lohkomistodistuksen mukainen ja Lääninhallituksen vahvistama rantaoikeus Tiilitehtaan-, Empon- ja ns. B-rantaan. Rannoilla on omat toimikuntansa, jotka vastaavaat venepaikkojen vuokraamisesta sekä kyseisten alueiden kunnossapidosta.
Empola on vuonna 2009 valmistunut Kuusiston koulun laajennusosa. Empolassa toimii alakoulun luokat 1 ja 2 sekä päiväkoti. Lisäksi rakennuksessa sijaitsevat nuorisotilat.[7]
Alueella liikennöi kouluvuoden aikana linja K2[8]. Lisäksi Saaristotiellä eli seututiellä 180 liikennöi linja 801[9] välillä Turku–Kaarina–Parainen sekä linjat 901–903[10] väleillä Turku–Nauvo–Korppoo ja Turku–Houtskari.
Lähteet
- Kuusiston koulu kaarina.fi. 12.8.2014. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Empon omakotiyhdistys: Empon omakotiyhdistys kaarina24.fi. 7.5.2014. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Empo on Kaarinan kultaisin kukka kaarina.fi. 31.10.2013. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Junttila, Veli: Wiklundin torni torin laitaan Turun Sanomat. 17.10.2011. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Empon Omakotiyhdistys: Empon historiaa kaarina24.fi. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Empon Omakotiyhdistys: Empon omakotiyhdistys kaarina24.fi. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Kuusiston nuorisotilat kaarina.fi. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 1.10.2014. (suomeksi)
- Linja K2 cms.foli.fi. Viitattu 15.12.2021. (suomeksi)
- Linja 801 cms.foli.fi. Viitattu 15.12.2021. (suomeksi)
- Linjat 901, 902, 903 cms.foli.fi. Viitattu 15.12.2021. (suomeksi)