Emma Morano

Emma Martina Luigia Morano (29. marraskuuta 189915. huhtikuuta 2017[1]) oli italialainen nainen, joka oli maailman vanhin ihminen 337 päivän ajan kuolemaansa saakka. Samalla Morano oli viimeinen elänyt tiettävästi 1800-luvulla syntynyt henkilö. Morano on myös kaikkien aikojen toiseksi vanhimmaksi todistettavasti elänyt eurooppalainen, vanhimmaksi elänyt italialainen ja kuudes henkilö maailmassa, joka on saavuttanut vähintään 117 vuoden iän.[2] Morano on tällä hetkellä tiettävästi seitsemänneksi vanhimmaksi koskaan elänyt henkilö.

Emma Morano vuonna 1930

Morano oli kotoisin Piemonten alueelta. Hänen vanhempansa olivat Giovanni Morano ja Matilde Bresciani, ja hän oli kahdeksanlapsisen perheen vanhin lapsi. Perheessä on muutoinkin esiintynyt pitkäikäisyyttä, sillä hänen äitinsä ja osa sisaristaan saavuttivat 90 vuoden iän ja sisar Angela Morano eli 102-vuotiaaksi.

Salaisuudeksi pitkään ikäänsä Morano kertoi, että hän ei käyttänyt päihteitä, söi kolme kananmunaa päivässä ja suhtautui tulevaisuuteen positiivisesti.

Lähteet

  1. Juho-Pekka Pekonen: Viimeinen 1800-luvulla syntynyt ihminen on kuollut - Ulkomaat - HS.fi Helsingin Sanomat (HS.fi). Viitattu 15.4.2017.
  2. Validated Living Supercentenarians 6.4.2015. Gerontology Research Group. Arkistoitu 25.5.2018. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.