Emily Davies

Emily Davies oli vuonna 1859 käymässä veljensä Llewelyn luona Lontoossa, missä hän tapasi naisia, jotka olivat perustaneet Langham Placen ryhmän, English Woman’s Journalin ja naisten työllisyyttä ajaneen Society for Promoting the Employment of Women -järjestön (SPEW). Hän osallistui myös ensimmäisen naispuoleisen lääketieteen tohtorin Elizabeth Blackwellin luennolle. Davies perusti 1860-luvun alussa Northumberland and Durhamin SPEW:n haaraosaston ja kirjoitti newcastlelaiseen lehteen naisten koulutusta ja työntekoa puolustavia kirjoituksia.[1]

John Daviesin kuoleman jälkeen Emily muutti äitinsä kanssa Lontooseen tammikuussa 1862.[1] Davies pystyi Lontoossa osallistumaan aktiivisemmin naisasialiikkeen toimintaan ja oli mukana erityisesti naisten koulutuksen edistämiseen liittyneissä ohjelmissa.[2] Hän myös kirjoitti vuosina 1862–1864 English Woman’s Journaliin ja oli perustamassa Victoria Magazinea.[1]

Davies oli 1862 perustamassa komiteaa, joka pyrki saamaan myös tytöille mahdollisuuden osallistua yliopiston paikalliskokeisiin, jotka oli tarkoitettu koulujen päättötodistukseksi.[2] Komitea suostutteli lokakuussa 1863 Cambridgen yliopiston avaamaan kokeensa testiksi myös tytöille. Davies löysi kuudessa viikossa 83 tyttöä osallistumaan Cambridgen kokeeseen. Moni tytöistä läpäisi kokeen, ja Cambridge avasi kaksi vuotta myöhemmin paikalliskokeen virallisesti myös tytöille. Davies kampanjoi myös tyttöjen toisen asteen koulutuksen puolesta. Britannian hallituksen asettama Tauntonin komissio tutki mahdollisuuksia parantaa keskiluokkaisten poikien toisen asteen koulutusta. Daviesin ja muiden naisten todistukset vaikuttivat komissioon, joka otti myös tytöt tutkimuksensa piiriin. Davies ja yhdeksän muuta naista olivat ensimmäiset naiset, jotka antoivat kuninkaallisen komitean edessä suullisen asiantuntijatodistuksen. Komission loppuraportti julkaistiin joulukuussa 1867, ja se oli merkittävä askel keskiluokkaisten tyttöjen koulutuksessa.[1]

Davies oli muiden naisasianaisten kanssa perustamassa vuonna 1865 naisten keskusteluryhmää, Kensington Societyä, joka kokoontui Charlotte Manningin kotona Kensingtonissa. Davies aikoi toimia ryhmän kautta myös naisten äänioikeuden puoleta. Hän oli muun muassa keräämässä allekirjoituksia vetoomukseen, jonka John Stuart Mill esitteli 7. kesäkuuta 1866 alahuoneelle. Kensingtonin Societyn sisällä oli ristiriitaisuuksia naimisissa olevien naisten äänioikeuden suhteen, ja Davies kannatti vain naimattomien ja leskien äänioikeutta.[1]

Davies lopulta irtaantui äänioikeusliikkeestä, sillä hänen mielestään radikaalien jäsenten extremismi ei tuonut mitään hyvää. Hän keksittyi tämän jälkeen naisten collegen luomiseen.[2] Hän julkaisi vuonna 1866 ensimäisen kirjansa The Higher Education of Women, jossa hän vaati naisille mahdollisuutta ammatilliseen uraan ja korkeakoulutukseen. Davies perusti samana vuonna London Schoolmistresses’ Association -järjestön, jonka tapaamisessa muun muassa todettiin, että naisten yliopistolle olisi suuri tarve. Davies vastusti yleistä suunnitelmaa aloittaa Cambridgelle naisille suunnattuja erityiskursseja. Hän ajoi sen sijaan naisille omaa laitosta, jossa käytäisiin kuitenkin samoja kursseja kuin miehetkin kävivät.[1]

College-rahasto avattiin vuonna 1867. Naisten college avattiin 16. lokakuuta 1869, vaikka tarvittavaa rahasummaa omaa rakennusta varten ei ollut vielä kerätty. College toimi alkuun vuokratussa talossa.[2] Daviesin ja hänen johtamansa komitea tavoitteli silti edelleen omaa koulurakennusta Girtoniin. Hän hankki arkkitehti Alfred Waterhousen suunnittelemaan koulurakennuksen, joka avattiin lokakuussa 1873.[1] Davies oli koulun rehtori 1872–1875, ja hän muun muassa valvoi koulun muuttoa Girtoniin.[2] Davies erosi Girton Collegen johdosta 1875, mutta jatkoi vuoteen 1877 toimeenpanevan komitean johdossa. Talousjohtajana hän toimi vuoteen 1882. Davies jatkoi tämänkin jälkeen naisten korkeakoulutuksen edistämistä, ja kirjoitti 1896 manifestin Women in the Universities of England and Scotland, jossa hän vastusti erillisten naisten koulutusohjelmien laatimista.[1]

Davies palasi 1900-luvulla naisten äänioikeuden puolestapuhujaksi, ja hänet valittiin 1904 National Society for Women’s Suffrage Lontoon-osaston johtoon. Hän erosi järjestöstä 1912, kun sateenvarjojärjestö National Union of Women’s Suffrage Societies alkoi tukea työväenpuoluetta.[1]

Davies oli ainoa alkuperäisen Langham Placen ryhmän jäsen, joka pääsi äänestämään vuoden 1918 vaaleissa, jotka olivat ensimmäiset, joissa naiset saivat äänestää. Muut jäsenet olivat kuolleet jo aiemmin. Davies kuoli kotonaan Lontoossa heinäkuussa 1921.[1]