Emilio Pericoli

Emilio Pericoli (7. tammikuuta 19289. huhtikuuta 2013) oli italialainen laulaja. Pericoli nousi julkisuuteen levytettyään coverversion vuoden 1961 San Remon musiikkifestivaalien voittokappaleesta Al di là, joka saavutti kansainvälistä menestystä.[1]

Emilio Pericoli
Henkilötiedot
Syntynyt7. tammikuuta 1928
Cesenatico, Romagna, Italia
Kuollut9. huhtikuuta 2013 (85 vuotta)
Savignano sul Rubicone, Forlì-Cesenan maakunta, Italia
Ammatti laulaja
Muusikko
Tyylilajit popmusiikki
Levy-yhtiöt Dischi Ricordi S.p.A., Cheyenne Records ja Durium (käännä suomeksi)
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Pericoli osallistui San Remon musiikkifestivaaliin vuonna 1962 kappaleella Quando quando quando ja sijoittui kilpailussa neljänneksi.[2] Vuonna 1953 Pericoli voitti San Remon musiikkifestivaalit kappaleella Uno per tutte ja valikoitui samalla Italian edustajaksi saman vuoden Eurovision laulukilpailuun. Pericoli esitti saman vuoden San Remon musiikkifestivaaleilla myös kappaleen Sull'acqua, joka sijoittui kahdeksanneksi.[3] Kansainvälisessä Eurovision laulukilpailussa Pericoli sijoittui kolmanneksi.[4]

Diskografia

Albumit[5]

  • Souvenir Of Naples (1957)
  • Amori D'Altri Tempi (1961)
  • Amori Dei Nostri Anni Ruggenti (1962)
  • The Golden Hits Of Italy (1963)
  • Os Sucessos De Ouro De Emilio Pericoli (1965)
  • From Roma With Love (Da Roma Con Amore) (1966)
  • Il Mondo (1966)
  • Intorno Al Mondo (1969)
  • Amori D'Altri Tempi (1972)

Lähteet

  1. Emilio Pericoli allmusic.com. Viitattu 3.4.2022.
  2. Italy: Sanremo 1962 eurovisionworld.com. Viitattu 3.4.2022.
  3. Italy: Sanremo 1963 eurovisionworld.com. Viitattu 3.4.2022.
  4. Emilio Pericoli eurovision.tv. Viitattu 3.4.2022.
  5. https://www.discogs.com/es/artist/1291296-Emilio-Pericoli
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.