Emil Sivori

Sivorin vanhemmat olivat kanttori-urkuri Johan Jakob Sivori (alk. Syrenius) ja Ida Aurora Forsström. Hänen ensimmäinen puolisonsa 1893–1903 oli Mary Muscat (er.) ja toinen vuodesta 1924 Hellin Hartikainen. Sivori valmistui Turun lukkari- ja urkurikoulusta 1886 ja tuli valituksi seuraavana vuonna Viipurin kaupunki- ja maaseurakunnan urkuriksi. Lopulta hän toimi Viipurin tuomiokirkon urkurina ja samalla 1900–1929 Viipurin klassillisen lyseon ja 1912–1929 suomalaisen lyseon laulunopettajana. Sivori opiskeli Leipzigin konservatoriossa 1890–1893 ja perusti viimeksi mainittuna vuonna Viipuriin lukkari- ja urkurikoulun, josta muodostui 1910 Viipurin kirkkomusiikkiopisto. Hän toimi opiston johtajana kuolemaansa saakka. Opiston yhteyteen perustettiin 1921 myös erillinen Nuorison musiikkiopisto. Sivori perusti Kansalliskuoron, Väinölän kuoron ja naiskuoro Kansanlaulun, joita johti menestyksellisesti. Hän toimi myös monien soitto- ja laulujuhlien johtajana ja tuomarina ja toimitti suomalaisen ja ruotsalaisen messukirjan. Hän sai kolme Kansanvalistusseuran kunniamerkkiä, ja Director musices -arvonimi hänelle myönnettiin 1917. Sivori keräsi ahkerasti varsinkin savolaisia ja karjalaisia kansansävelmiä; kaikkiaan hän merkitsi muistiin yli 2000 sävelmää.[1]

Emil Sivorin kunniaksi pystytetty rintakuva Nurmijärven kirkonkylässä.

Sivorin tunnetuin sävellys lienee näytelmämusiikki Salmin tyttö Juhani Sjöströmin tekstiin, mutta hän myös sävelsi ja sovitti suuren joukon kuoro- ja kansanlauluja, joita julkaistiin kokoelmissa Mäntyharjun kansanlauluja, Nuottikota ja Kantelevihko sekä Kansanvalistusseuran julkaisuissa.[1]

• Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 690. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
• Marvia, Einari (toim.): Suomen säveltäjiä. Ensimmäinen osa: Erik Tulindbergistä Armas Launikseen, s. 282–286. Helsinki: WSOY, 1965.

• Emil Sivorin merkitys kansanlaulujemme kerääjänä, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 07.05.1933, nro 19, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot