Emil Lehén

Juho Emil Lehén (27. marraskuuta 1883 Jämsänkoski – 9. toukokuuta 1918 Viipuri) oli toimittaja, kirjailija ja Lappeenrannan punakaartin johtajia Suomen sisällissodan aikana.

Emil Lehénin vanhemmat olivat puuseppä Juho Lehén ja Erika Samulintytär. Hänen nuorempi veljensä oli Tuure Lehén.

Lehén toimi vuoteen 1903 saakka Jämsänkosken tehtaalla konttoriapulaisena. Muutettuaan paikkakunnalta hän työskenteli työväen osuuskaupan palveluksessa ensin Viialassa ja sitten Lempäälässä. Lehén oli vuosina 1904-1905 viipurilaisen Työ-lehden ensimmäisenä päätoimittajana. Vuosina 1906–1907 hän toimi Pohjolan tukkityömiesten ammatillisen järjestön kiertävänä asiamiehenä ja puhujana ja oli mukana organisoimassa Pohjolan tukkityöläisten suurta lakkoa. Tämän jälkeen Lehén palasi osuuskauppaliikkeen palvelukseen, ensin vuosina 1907–1908 Forssassa ja sitten osuuskaupanhoitajana Ruovedellä, Pyhäjärvellä, Porvoon Hamarissa ja Riihimäellä. Vuodesta 1913 Emil Lehén oli Lappeenrannassa ilmestyneen Kansan Ääni -lehden toimittajana. Hän toimi myös kirjailijana kirjoittaen proosaa, runoja ja näytelmän.

Sisällissodan alettua Lehén jatkoi Kansan Äänen toimittajana, minkä lisäksi hän toimi Lappeenrannan vankilan johtajana punaisen vallan aikana. Hän ei kyennyt estämään valkoisten vankien joukkomurhaa Saimaan jäällä 22. huhtikuuta 1918 ja katsoi parhaaksi paeta Viipuriin. Hän jäi siellä valkoisten vangiksi, sai moninkertaisen kuolemantuomion ja teloitettiin Viipurin vankileirillä, tarinan mukaan Mannerheimin seuratessa tapahtumia. Lehénille oli myös tarjottu mahdollisuus paeta vankileiristä, mutta hän kieltäytyi.