Emil Kvick

Emil Kvick (käytti Saksassa nimeä Viik) 30. kesäkuuta 1898 Pielavesi – 16. marraskuuta 1972 oli suomalainen jääkärikorpraali, punaupseeri ja metsätyönjohtaja. Hänen äitinsä oli Anna Henriika Kvick. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Hilda Vappu Hujasen kanssa. He saivat ensimmäisen lapsensa vuonna 1930 ja viimeisen vuonna 1954, kaikkiaan lapsia siunaantui kymmenen kappaletta, josta kahdeksan poikaa.[1][2]

Emil Kvick

Jääkäriaika

Merimies Kvick liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 26. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin 20. toukokuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 12. maaliskuuta 1917 ja takaisin patteriin 1. huhtikuuta 1917. Pataljoonan 2. komppaniaan hän sai komennuksen 4. elokuuta 1917, josta edelleen siirto pataljoonan tydennysjoukkoon 2. marraskuuta 1917.[1][2]

Jääkärikorpraalista Puna-armeijan upseeriksi

Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen ja astui armeijan palvelukseen 29. marraskuuta 1918 ja hänet sijoitettiin Pohjois-Savon rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan Salmin Rajakonnussa hän toimi konekivääriryhmän johtajana 24. huhtikuuta 1919 alkaen. Heinäkuun alkupäivinä hän karkasi Venäjälle ja palveli siellä 6. suomalaisen punarykmentin pioneerikomennuskunnassa ja konekivääriosastossa. Hän haavoittui Muurmannin rintamalla joulukuussa 1919. Suoritti Pietarissa punaupseerikurssin sekä niiden jatkokurssin. Vienan-Karjalan sodassa hän toimi komppanianpäällikkönä vuosina 1921–1922. Sotatoimien jälkeen hän värväytyi Neuvostoliiton salaisen (valtiollinen) poliisin (GPU) palvelukseen ja suuntasi katseensa kotimaahan.[1][2] Kvick tunnettiin SKP:n ns. revolveriopposition kannattajana, joten hän ei päässyt etenemään sotilasurallaan Venäjällä. Hän erosi puna-armeijasta marraskuussa 1923 ja ryhtyi sitten jobbariksi. Kvick salakuljetti Pietarista Suomeen turkiksia ja itämaisia mattoja ja hankki myyntituloilla Suomesta kankaita ja näyttämökoristeita viedäkseen niitä Pietarin näyttelijättärille.[3]

Jääkärin kotiinpaluu

Palattuaan taas Suomeen 16. helmikuuta 1924 Kvick tuli pidätetyksi Terijoen Kuokkalassa. Hänet tuomittiin valtiopetoksen suunnittelusta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomion kärsittyään Kvick toimi Pielavedellä mm. metsätöissä apulaistyönjohtajana. Talvisotaan hän osallistui taistelulähettinä JR 44:n 2. pataljoonassa, osallistuen taisteluihin Suomussalmessa, Raatteentiellä ja Kuhmossa. Välirauhan aikana hän toimi samoissa tehtävissä kuin talvisodassakin ja myöhemmin hän palasi metsätöihin apulaistyönjohtajaksi. Jatkosotaan hän osallistui niin ikään taistelulähettinä nyt JR 52:n 3. pataljoonassa. Hänet kotiutettiin hyökkäysvaiheen jälkeen ja hän oli lopun ajan sodasta Vapon työnjohtajana. Sotien jälkeen hän sai töitä Valtion polttoainevarastolta (Vapo) metsätyönjohtajana, josta tehtävästä hän siirtyi Yhtyneiden paperitehtaiden palvelukseen toimien myöhemmin puutavaran hankkijana. Hänet oli valittu Pielavedellä useisiin kunnallisiin luottamustehtäviin eri lautakunnissa. Hänet on haudattu Pielavedelle. Ylennykset: korpraali 29. kesäkuuta 1919. Kunniamerkit Vapaudenmitali 2.lk.[1][2][3]

Oliko Emil Kvick todella Emil Kvick

Suomen sotasurmat 1914–1922[4] väittää yllä esitellyn henkilön kaatuneen Salmissa 7. heinäkuuta 1919. Lisätiedoissa on merkintä L eli elossa.

Lähteet
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Suomen sotasurmat 1914-1922 © 2001- Valtioneuvoston kanslia, Suomi Finland.

Viitteet
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.