Emil Huikkonen

Huikkosen vanhemmat olivat maanviljelijä Aleksi Huikkonen ja Vilhelmiina Ilmonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Tyyne Vanhasen kanssa. Huikkonen kävi yhden luokan kansakoulua.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n haupitsijaoksen toinen tykki tuliasemassa miehistöineen Riianlahdella syksyllä 1916.

Huikkonen työskenteli koneasentajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 8. joulukuuta 1915. Hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä [3]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Huikkonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan tähysaliupseeriksi (tulenjohtoaliupseeri) Jääkäritykistön 1. patteriin ja osallistui taisteluihin Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn seurauksena Jääkäritykistöprikaatin 1. jääkäripatteriston 1. patteriin ja otti sen joukoissa osaa taisteluihin Säiniöllä ja Viipurissa, missä haavoittui 27. huhtikuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeen Huikkonen palveli Suomen tykistökoulussa, mistä hänet siirrettiin tykistön uudelleenjärjestelyn yhteydessä 1. marraskuuta 1918 Raskaan tykistörykmentin 2. patteriin. Rykmentissä hän toimi 1. marraskuuta 1919 alkaen 1. patteriston rehumestarina ja 31. lokakuuta 1921 alkaen patterin kengitysseppänä. Armeijasta hän erosi 23. syyskuuta 1922 ja siirtyi työnjohtajaksi Hackman & co:n sahalle Pölläkkälään, kunnes vuonna 1927 hän siirtyi palvelukseen Viipurin-Pölläkkälän rautatierakennustyömaalle. Hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. tammikuuta 1929 ja hänet sijoitettiin Maalentoeskaaderiin, missä hän toimi hävittäjälaivueen laivuevääpelinä. Hänet siirrettiin 28. huhtikuuta 1934 lentolaivueen kirjuriksi Lentoasema 5:een.[1][2]

Huikkonen osallistui talvisotaan edelleen Lentolaivue 10:n kirjurina, josta hänet siirrettiin välirauhan aikana Lentolaivue 30:n esikuntavääpeliksi, missä tehtävässä hän jatkoi myös jatkosodan puhkeamisen jälkeenkin. Vakinaisesta palveluksesta hän erosi sotien jälkeen. Hänet haudattiin Lahteen.[2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
3. Tykkimies 1960 s. 51–54.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 11. helmikuuta 1918 Vääpeli 1. tammikuuta 1919 Vänrikki 1942		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenmitali 2. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali Jääkärimerkki Preussin 2. lk. Rautaristi Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi