Emil Gilels

Emil Grigorjevitš Gilels (ven. Эмиль Григорьевич Гилельс; 19. lokakuuta 1916 Odessa – 14. lokakuuta 1985 Moskova) oli neuvostoliittolainen pianisti. Gilels tunnettiin mietteliäistä tulkinnoistaan, ja hän oli 1900-luvun juhlituimpia neuvostopianisteja.

Pianistit Emil Gilels ja Jakov Flijer sanomalehti Pravdan uutiskuvassa heidän voitettuaan Brysselissä Kuningatar Elisabetin kansainvälisen pianokilpailun 1. ja 3. sijan vuonna 1938

Kuusivuotiaana piano-opinnot Jakov Tkatšin alaisuudessa aloittanut Gilels piti ensimmäisen julkisen konserttinsa 13-vuotiaana.^lähde? Vuosina 1935–1938 hän opiskeli Moskovan konservatoriossa Heinrich Neuhausin oppilaana. Neuhaus vertasi mestarioppilaansa soiton metallista sointia Enrico Caruson, Beniamino Giglin ja Fjodor Šaljapinin kaltaisten laulajien ääniin. Gilelsin läpimurtovuosi oli 1938, jolloin hän voitti ensimmäisen palkinnon Ysaÿe-pianokilpailussa Brysselissä. Samana vuonna hänet nimitettiin pianonsoiton opettajaksi Moskovan konservatorioon. Sodan jälkeen hänestä tuli neuvostovaltion "vientituote", jota ihailtiin kaikkialla maailmassa. Gilels tunnettiin mm. Sergei Rahmaninovin, Ludwig van Beethovenin, Robert Schumannin ja Edvard Griegin pianokappaleiden tulkitsijana, mutta kokonaisuudessaan hänen ohjelmistonsa ulottui barokista uuteen klassiseen pianomusiikkiin. [1]

Emil Gilels soitti monien merkittävien kapellimestareiden alaisuudessa, Beethoven- ja Amadeus-kvartettien kanssa sekä muodosti trion Leonid Koganin ja Mstislav Rostropovitšin kanssa. Hänen tavaramerkikseen tulivat yhteisesiintymiset sisarensa viulisti Jelizaveta Gilelsin (myöhemmin Kogan) ja tyttärensä pianisti Jelena Gilelsin kanssa.

Suomeen Gilelsin suhde oli läheinen, ja hän vieraili maassa usein. Hän luonnehti Suomea "hiljaisuuden valtakunnaksi", ja hiljaisuus taas oli hänen mukaansa edellytys musiikin luomiselle ja esittämiselle. Gilels soitti viimeiseksi jääneen pianokonserttinsa Helsingissä.[2]