Emel Dereli

Emel Dereli (s. 25. helmikuuta 1996) on turkkilainen kuulantyöntäjä.[1][2]

Mitalit
Emel Dereli vuonna 2015.
Emel Dereli vuonna 2015.
Maa:  Turkki
Naisten yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia PronssiaAmserdam 2016kuulantyöntö

Dereli saavutti EM-pronssia Amsterdamin EM-kilpailuista vuonna 2016 tuloksella 18,22. Hän on karsiutunut loppukilpailusta olympialaisissa 2016 ja 2020, MM-kilpailuissa 2013 ja 2019, EM-kilpailuissa 2022 sekä sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 ja sisäratojen EM-kilpailuissa 2017, 2019 ja 2021.[1][2]

Alle 20-vuotiaiden EM-kultaa Dereli on saavuttanut kahdesti, vuosina 2013 ja 2015. Alle 18-vuotiaiden MM-kisoista Dereli on saavuttanut kultaa vuonna 2013. Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hän on voittanut pronssia vuonna 2014 sekä sijoittunut kahdeksanneksi vuonna 2012. Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän oli neljäs 2017.[1][2]

Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigassa Dereli oli kolmas 2013. Maansa mestaruuden hän on saavuttanut sisäradoilla viisi kertaa ja ulkoradoilla kolme kertaa.[1]

Ennätyksekseen Dereli on työntänyt ulkoradoilla tuloksen 18,57 metriä vuonna 2016 ja sisäradoilla tuloksen 18,36 vuonna 2016. Molemmat tulokset ovat Turkin ennätyksiä.[1]

Lähteet

  1. Emel Dereli Kansainvälinen yleisurheiluliitto. Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  2. Emel Dereli Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.