Emberat

Aikoinaan emberat elivät hajallaan sademetsän joenvarsilla yhdestä perhekunnasta koostuneissa asutuksissa ja muodostivat suurempia kyliä vain harvoin.[1] Ennen espanjalaisvalloitusta kansa eli vahvassa yhteydessä luontoon ja maahan. Maanomistus oli tuntematon käsite, ja maan kollektiivinen luonne yhdisti yhteisöön kuulumisen arvon sen tukemiseen tarvittavaan työhön. Espanjalaisten saavuttua tämä yhteys alkoi horjua, kun emberat joutuivat pakenemaan alkuperäisiltä kotiseuduiltaan sateisille viidakkoalueille, joiden ilmasto ja maaperä oli täysin erilainen.[5] Espanjalaiset kohtasivat emberoiden taholta myös voimakasta vastarintaa.[2]

On epäselvää, missä emberat asuivat prekolumbiaanisena aikana. Dariénin maakunnan alkuperäisiä asukkaita olivat kunat, jotka espanjalaiset ajoivat pois 1700-luvun lopulla. Samoihin aikoihin emberat alkoivat asettua alueelle, ja 1900-luvun alkuun mennessä he olivat tulleet jo valtaväestöksi. Vielä 1950-luvulla emberoiden asuma-alue ulottui niinkin kauas länteen kuin Panaman kanavalle. 1900-luvulla emberoiden elämänmeno muuttui dramaattisesti, kun länsimaiset vaikutteet alkoivat levitä heidän keskuuteensa. Ensimmäiset koulut perustettiin samoihin aikoihin, ja niiden sekä lähetysasemien ympärille alkoi kehittyä tiiviimpiä kyliä.[6] Sittemmin osa emberoista on muuttanut kaupunkeihin ja luopunut kokonaan perinteisestä elämäntavastaan. Panaman vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan yli kolmasosa Panaman emberoista asui maan keskiosissa ja yli 25 prosenttia koko kansasta Panaman kaupungin ympäristössä.[1][3]

Emberat ja waunanit saivat oman comarcansa vuonna 1983. 4 180 neliökilometrin laajuinen Comarca Emberá koostuu kahdesta erillisestä piirikunnasta Dariénissa, Sambússa ja Cemacossa. Alueella asuu edelleen jonkin verran espanjankielisiä mustia, mutta comarcassa on vain yksi varsinainen kaupunki, jonka asukkaat eivät ole intiaaneja. Nykyään Comarca Emberáan kuuluu neljäkymmentä kylää ja sen alueella asuu yli 8 000 intiaania, joista 83 prosenttia on emberoita, 16 prosenttia waunaneja ja prosentti muita.[6]

Vartalomaalaus on yksi emberoiden kulttuurin tyypillisistä piirteistä. Mustan värin uskotaan karkottavan hyönteisiä.

Emberoiden kulttuuriperintö on rikas. Perinteiset emberatalot on rakennettu korkeiden paalujen varaan, ja niissä on katto ja lattia, mutta ei seiniä. Vaatteet ovat värikkäitä ja kuviollisia; naiset pukeutuvat hameisiin ja miehet pitkään lannevaatteeseen.[1] Naiset ovat perinteisesti kulkeneet paljain rinnoin, mutta nykyisin he käyttävät ainakin suuremmissa kaupungeissa pienistä hopeakolikoista valmistettua yläosaa.[7] Lapset kulkevat alasti murrosikään saakka.[8] Emberat ovat tunnettuja korinpunonnastaan ja helmikudonnastaan; korien punonta-aineksena käytetään chunga-palmun ja nahuala-pensaan kuituja, ja perinteisiä värejä ovat luonnonvalkoinen, musta ja punainen.[5][9] Laadukkaimmat korit on punottu niin tiiviiksi, että ne pitävät vettä. Aikoinaan emberat ovat maalanneet vartalonsa Genipa americana -puun hedelmästä saatavalla kestävällä väriaineella: alussa iholle levitetty hedelmämehu on kirkasta, mutta kuivuessaan se muuttuu mustaksi. Nykyisin useimmat emberat käyttävät tällaisia jagua-nimellä tunnettuja tatuointeja vain erikoistilaisuuksissa, mutta tekevät niitä turisteille.[10][11] Mustan värin uskotaan karkottavan hyönteisiä.[8]

Alun perin emberat ovat olleet kaskenpolttoa harjoittaneita metsästäjä-keräilijöitä, mutta pääosa heidän elinalueestaan on nykyisin kansallispuistona, minkä vuoksi elinkeinon harjoittaminen on rajoitettua. Emberat viljelevät maata ja kalastavat, mutta pääosa toimeentulosta saadaan nykyisin turismista. Dariéniin on viime vuosikymmeninä raivattu myös riisi- ja maissipeltoja, joilla jotkut emberat työskentelevät kausityöntekijöinä.[1][10]

Emberat ovat nykyisin Latinalaisen Amerikan ainoa alkuperäiskansa, joka harjoittaa edelleen naisen sukupuolielinten silpomista. Perinne on erittäin salamyhkäinen ja se oli tabu vuoteen 2007 saakka, jolloin tyttö kuoli silpomisen seurauksena. Tapahtuma aiheutti paljon kiistoja, lisäsi tietoisuutta ja herätti keskustelua perinteen lopettamisesta kokonaan, mutta käytännön tuloksia ei ole saavutettu.[12] Samanlainen tapaus oli vuonna 2012, kun 15 päivän ikäinen emberatyttö kuoli silpomisen jälkivaikutuksiin Kolumbian Ansermanuevossa Valle del Caucan pohjoispuolella. Asiaa tutkineet viranomaiset totesivat, että alkuperäiskansojen perinteitä on kunnioitettava, mutta vain Kolumbian perustuslain takaamien ihmisoikeuksien rajoissa.[13][14][15] Vuonna 2015 heimon noin 250 000 jäsenestä 25 000 eli kymmenen prosenttia oli lopettanut naisen sukupuolielinten silpomisen, ja yhteisön johtaja sanoi, että tapa yritetään hävittää vuoteen 2030 mennessä.[12]

Nykyisin emberoiden tulevaisuutta uhkaavat luonnonvarojen liikakäyttö ja sademetsien tuhoutuminen sekä heidän mailleen rakennettu Urrán vesivoimapato. Lisäksi embera-alueen halki aiotaan rakentaa moottoritie, mutta ympäristökysymykset ja Kolumbian ja Panaman väliset rajakonfliktit ovat hidastaneet hankkeen toteutumista. Alueella tapahtuu paljon väkivaltaisuuksia ja murhia, ja emberoiden itsemurhaluvut ovat kohonneet konfliktien seurauksena.[2][5][10] Yli 2 000 on joutunut pakenemaan kotoaan.[16] Emberoiden kulttuuri ja kieli sekä perinteinen elämäntapa ovat kaikesta huolimatta säilyneet melko hyvin, osin siksikin, ettei heitä ennen 1970-lukua pidetty panamalaisina eikä laskettu väestönlaskennoissa. Yleiseen koulutukseen emberat pääsivät mukaan vasta vuonna 1975.[17]

• emberawounan.com (englanniksi)
• The Embera and Waounan: Indigenous People of Panama and Colombia (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)