Emälaiva

Tunnetuimpia sukeltajien emälaivoja oli ranskalaisen valtamerentutkija Jacques-Yves Cousteaun M/S Calypso, joka rakennettiin toisen maailmansodan aikaisesta miinanraivaajasta[1].

Suomessa sukelluskerhot ovat rakennuttaneet omia tukialuksia, jotka on toteutettu muuttamalla valmiita venemalleja sukeltajien tarpeiden mukaan. [2]

Sotilaskäyttössä emälaiva oli yleensä erityisesti varustettu kauppalaiva, joka varustettiin toimimaan kevyempien yksiköiden, etupäässä sukellusveneiden tai moottoritorpedoveneiden liikkuvana tukikohtana.

Emälaivassa on asuintilat pienempien alusten miehistöille, lääkäri, leikkaussali, korjaamo ja muu tarvittava huoltovarustus. Suuremmissa emälaivoissa oli myös ammus- ja torpedovarastot sekä lastausnosturit näille. Sukeltajien ja sukellusveneiden emälaivoissa on yleensä myös painekammio sukeltajantaudin hoitoa varten; ensimmäinen sellainen asennettiin jo Suomen Joutseneen sotavuosina [3].

Nykyajan laivastoissa emälaivoja on lähes ainoastaan sukeltajille. Vain vanha Sisu toimi nimellä Louhi viimeiset palveluaikansa ohjusveneiden emälaivana.

Suomalaisia emälaivoja olivat Suomen Joutsen, Louhi ja Sisu, jotka toimivat sukellusveneiden emälaivoina sekä torpedoveneiden emälaiva S/S Von Döbeln. Vuosina 1915 - 1917 Venäjän laivaston vesikone-emälaiva Orliza vietti pitkiä aikoja Suomen vesillä, varsinkin Helsingissä. Myös jotkut sotatoimien johdosta tilapäisesti käyttämättömiksi jääneet merenkulkuviranomaisten alukset, kuten majakkalaivat Helsinki ja Storbrotten, toimivat lyhyitä ajanjaksoja emälaivoina.

Myöhemmin Suomessa niitä oli yksi eli laivaston sukeltajien emälaiva Mursu, joka oli muunnetltu versio Valas-luokan yhteysaluksesta. Aiemmin raivaajasukeltajien emälaivana toimi Öljyntorjunta-alus Hylje.

• Leijonalippu merellä, luku Sotavuosina saadut alukset, s. 88 -89
• Meriupseeriyhdistys: Suomen Laivasto 1918 - 1968, I - II

• Jokinen, Kari, Sukeltajan tie : omakohtaisia seikkailuja veden alla ja vähän historiaa, Otava, 1996 ISBN 951-1-14446-4