Elsa Turakainen

Elsa Turakainen syntyi ensimmäisen sorto­kauden aikana Suomen suuri­ruhtinas­kunnan pää­kaupungissa kauppias Oskar Viljam Turakaisen ja Anna Matilda Rosen­bergin perheeseen.[1] Turakainen opiskeli ensin laulun­opettajaksi, mutta isä-Oskarin kehotuksesta hakeutui Suomen Näyttämöopistoon, jossa hän opiskeli 1926–1928.[1] Hän teki 1930-luvulla useita opinto­matkoja Ruotsiin ja Keski-Eurooppaan.[2] Turakainen toimi lisäksi plastiikan opettajana Viipurin Näyttämöopistossa 1930–1933.[3]

Turakaisen näyttelijän­ura alkoi oopperasta Kaarle-kuninkaan metsästys, jossa hän näytteli nimiroolin. Hänen ensimmäinen teatteri­kiinnityksensä oli Viipurin Näyttämö 1928–1934, missä hän saavutti niin sanotun first ladyn aseman.[4] Turakainen näytteli muun muassa Leo Tolstoin näytelmässä Ylös­nousemus, jossa hänellä oli Katinkan rooli. Viipurista hän siirtyi Tampereen Teatteriin kaudeksi 1934–1937.

Turakainen aloitti 1937 työnsä Helsingin Kansanteatterissa, josta hän jäi eläkkeelle 1974. Sinä aikana teatterin nimi vaihtui ensin Kansanteatteri-Työväenteatteriksi ja myöhemmin Helsingin kaupunginteatteriksi. Pää­kaupunkilais­teatterissa Turakaisella oli pääosat muun muassa Hella Wuoli­joen näytelmissä Justiina ja Vihreä kulta. Näytelmässä Tulitikkuja lainaamassa hän tulkitsi Ihalaisen emännän osan. Lisäksi Turakaisen taiteellisiin saavutuksiin kuuluivat kuningatar Gertrude näytelmässä Hamlet ja Markurellien perheen rouva Markurell, jota on luonnehdittu yhdeksi hänen parhaista suorituksistaan. Komediassa Ruma Elsa hän teki onnistuneen tulkinnan lemmen­kipeästä professorin leskestä vasta­näyttelijänään Arvo Lehesmaa.[4]

Tragediennena Turakainen saavutti voiton muun muassa Franz Grillparzerin runo­muotoisessa näytelmässä Meren ja lemmen aallot, jossa hän näytteli maallisen ja taivaallisen välissä taisteluaan käyvää papitar Heroa. August Strindbergin Aave­sonaatissa Turakainen näytteli muumiota ja Lauri Kokkosen näytelmässä Laahus hän puolestaan tulkitsi verevän kukka­kauppiaan roolin. Niska­vuoren Loviisa-emäntää Turakainen esitti näytelmissä Niska­vuoren Heta ja Entäs nyt, Niskavuori.

Turakaisen näyttämö­tehtäviä olivat edellä mainittujen ohella muun muassa:[2][5]

Turakaisen elo­kuva­ura alkoi sisällis­sotaan sijoittuvasta mykkäelokuvasta Miekan terällä (1928). Hän näytteli ensimmäisen elo­kuva­roolinsa maalais­tyttönä Helsingin Sanomien mukaan ”elävästi, uskottavasti ja koruttoman luontevalla tavalla”. Kymmenen vuoden tauon jälkeen Turakainen esiintyi noin 60 elo­kuvassa suomalaisen elo­kuvan kulta­kaudelta lähtien aina vuoteen 1979.[3]

Turakainen näytteli Aino Suomista kaikissa kuudessa Suomisen perhe -elo­kuvassa. 1940-luvulla yleisö samaisti hänet voimakkaasti Ainon osaan, kuten myös Lasse Pöysti ja Maire Suvanto samaistettiin Suomisen perheen lapsi­hahmoihinsa. Edvin Laineen elo­kuvissa Niskavuoren Aarne ja Niskavuori taistelee Turakainen näyttelee vahvoin vedoin suurtilan vanhaa emäntää Loviisa Niska­vuorta. Elo­kuvassa Opri hän tulkitsi liikunta­kyvytöntä Akvi­liina-kunnia­mummoa, joka on kolmesta kohtalo­toverista kaikkein äkäisin. Suoritus palkittiin Jussi-patsaalla.[3]

Eräs Turakaisen kepeistä filmi­rooleista oli elo­kuvassa Pekka ja Pätkä miljonääreinä, jossa hän näytteli leski­rouvaa, kauppa­neuvoksetar Gunilla Lillukkaa, joka viettelee Pätkää. Vahvasti karrikoidut hienosto­rouvat saivat Turakaisesta väkevän tulkitsijansa myös esimerkiksi komedioissa Ruma Elsa (1949) ja Älä nuolase... (1962). Yksi hänen kiitetyimpiä rooli­suorituksiaan oli ärhäkkä naapuri Saariska elo­kuvassa Musta rakkaus (1957). Jack Witikan ohjaamassa Aapeli-filmatisoinnissa Pikku Pietarin piha (1961) Turakainen näytteli Jormalaisten talouden­hoitaja Karoliinaa.[3]

Turakaisen viimeiset elo­kuva­roolit olivat maa­seudun naisia. Laineen Väinö Linna -filmatisoinneissa Täällä Pohjan­tähden alla sekä Akseli ja Elina hänellä oli sivu­osa Leppäsen Hennana. Leppäskän rooli poikkesi merkittävästi Turakaiselle ominaisista hienosto­rouvan rooleista, kuten myös vahvaa murretta puhuva kursailematon Sammal­suon Maija vuoden 1979 elo­kuvassa Ruskan jälkeen. Turakainen itse koki niin suuret kuin pienetkin tyyppi­roolit omikseen, mutta totesi haastattelussa olleensa Suomisen perheen äitinä ”eniten itseään”. Hän painotti myös, että sanomaltaan vakuuttavan käsi­kirjoituksen avulla pienestäkin roolista saa luotua hyvän. Esi­merkkinä hän mainitsi osansa ruhtinattarena elo­kuvasta Kaunis Veera (1950).[3]

Radiossa Turakaisen iki­muistoinen rooli on Hanna Harva­hammas Noita Nokinenä -kuunnelmissa.[3]