Elly Ney

Elly Ney (27. syyskuuta 1882 Düsseldorf – 31. maaliskuuta 1968 Tutzing) oli saksalainen pianisti. Hän erikoistui Ludwig van Beethovenin teosten tulkitsemiseen. Muihin hänen suosimiinsa säveltäjiin kuului Johannes Brahms.[1]

Elly Ney

Ney vietti suuren osan lapsuudestaan Bonnissa.[2] Ney opiskeli aluksi Kölnissä esimerkiksi Isidor Seissin johdolla.[1] Vuonna 1903 hän matkusti Wieniin, jossa sai opetusta ensin Theodor Leschetizkylta ja sitten Emil von Sauerilta. Vuonna 1900 Ney sai Berliinin kaupungin Mendelssohn-palkinnon ja vuonna 1901 Kölnissä Ibach-palkinnon.[2] Ney toimi kolmen vuoden ajan konservatorion opettajana Kölnissä, mutta päätti sitten keskittyä konserttiuraansa. Hän kiersi Euroopassa[1] ja esiintyi 1920-luvulla säännöllisesti myös Yhdysvalloissa. Hän saavutti arvostusta sooloresitalistina, kamarimusiikin tulkitsijana ja orkesterien solistina.[2] Vuonna 1927 Ney sai Bonnin kaupungin kunniakaupunkilaisen aseman. Samana vuonna hän kantaesitti Ernst Tochin pianokonserton Berliinissä. Seuraavana vuonna hän toisti sen esityksen Yhdysvalloissa Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa. Vuonna 1932 Ney perusti viulisti Max Strubin ja sellisti Ludwig Hoelscherin kanssa pianotrion.[1]

Ney oli vuosina 1911–1927 naimisissa kapellimestari Willem van Hoogstratenin kanssa.[1] Vuonna 1928 hän solmi uuden avioliiton chicagolaisen Paul Allais'n kanssa, mutta tämä avioliitto jäi melko lyhyeksi.[2]

Toiminta Natsi-Saksassa

Neylla oli taipumus esoteeriseen ajatteluun. Hän oli radikaali vegetaristisen elämäntavan puolestapuhuja.[2] Hän uskoi yrttien sekä mehujen lääkinnällisiin voimiin ja tutustui hydroterapian hengellisiin mahdollisuuksiin.[3]

Ney oli cembalisti Li Stadelmannin tavoin antisemitisti ja vakaumuksellinen kansallissosialisti; Ney oli näistä kahdesta tosin paitsi merkittävämpi taiteilijana, myös fanaattisempi vakaumuksessaan. Hän suhtautui pakkomielteisesti juutalais- ja rotuaiheisiin. Hän esimerkiksi piti Anton Brucknerin sinfonian kielteisiä tuntemuksia herättänyttä esitystä juutalaisen manipuloinnin tuloksena, Richard Straussin libretisti Stefan Zweigin tekstejä "juutalaisdemonisina" ja jazzia rodullisesti rappiollisena. Adolf Hitleriä Ney ihaili Saksaa "vaivanneen taudin parantajana". Hän oli tyytyväinen juutalaisten poistamiseen vaikutusvaltaisista asemista myös musiikkielämässä. Hän sai tästä hyötyä omaa uraansa ajatellen. Ney esiintyi käytännössä ilmaiseksi nuorelle saksalaisyleisölle, joka usein koostui Hitler-Jugendin jäsenistä.[3]

Ney saattoi tuoda poliittisen vakaumuksensa musiikkiin esimerkiksi siteeraamalla Hitleriä Beethoven-sonaattiesitysten välillä ja kunnioittamalla Beethovenin rintakuvaa natsitervehdyksellä.[4] Vuonna 1937 Hitler myönsi Neylle tämän 55-vuotispäivän kunniaksi professorin arvonimen.[1] Vuosina 1939–1945 Ney työskenteli opettajana Salzburgin Mozarteumissa.[2]

Ney ei toisen maailmansodan jälkeen saanut enää koskaan esiintymislupaa Bonnissa, vaikka esimerkiksi keräsi rahaa uuden Beethovenhallen rakentamiseksi kaupunkiin[2]. Tutzingin kaupunki kuitenkin teki Neysta kunniakaupunkilaisen vuonna 1952; natsihistorian takia tämäkin asema lopulta poistettiin häneltä postuumisti vuonna 1968.[5]

Lähteet
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.