Ella Kanninen

Ella Kanninen (s. 3. marraskuuta 1974 Vihti)[1] on suomalainen toimittaja ja juontaja.

Ella Kanninen
Ella Kanninen Helsingin kirjamessuilla 2015.
Ella Kanninen Helsingin kirjamessuilla 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt3. marraskuuta 1974
Vihti, Suomi
Ammatti juontaja, toimittaja
Siviilisääty naimisissa
Puoliso Valerio Chinca

Elämä ja ura

Kanninen kirjoitti ylioppilaaksi Nummelan lukiosta vuonna 1993 ja vietti sen jälkeen vuoden Ranskassa Grenoblessa yliopiston järjestämällä kielikurssilla. Hän valmistui toimittajaksi Tarton yliopistosta vuonna 1999. Kanninen on käynyt myös Suomen Ilmailuopiston lentoemäntäkurssin.[2] Ennen televisiouraa hän kirjoitti artikkeleita muun muassa Kauneus ja terveys -lehteen. Kanninen kirjoitti joulukuussa 2021 ilmestyneen kirjansa Jokanaisen remonttikirja yhdessä Jasmiini Lappalaisen kanssa. Kirjassa annetaan ohjeita pintaremonttien tekoon itse.[3]

Televisiotyö

Kannisen televisioura alkoi Ylen Aamu-TV:ssä. Myöhemmin hän toimi uutistenlukijana TV1:ssä. Suomessa Kannisesta tuli tunnettu televisiokasvo kieltenopetusta antaneen TV1:n tositelevisiosarjan Talo Italiassa juontajana. Lisäksi hän toimi apulaistuottajana vuonna 2007 esitetyssä Talo Espanjassa -sarjassa. Keväällä 2010 esitettiin kilpailusarjan kolmas kausi Talo Ranskassa, ja Kanninen toimi ohjelman apulaistuottajana ja juontajana.

Vuosina 2008–2009 Kanninen juonsi Yle Teemalla tiedeohjelmaa Tutkiva juttu. Kanninen on juontanut ja toimittanut myös ajankohtaisia tapahtumia. Hän teki Ylelle taustajuttuja Torinon talviolympialaisista 2006. Kesällä 2010 hän juonsi Tangomarkkinat yhdessä Mikko Peltolan kanssa.[4] Juhannuksena 2012 hän juonsi Iiro Rantalan kanssa Yle Teemalla 13-tuntisen Juhannusjuna-kulttuuriohjelman.[5]

Kanninen juonsi MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa vuosina 2006–2007 Marco Bjurströmin kanssa. Hän palasi ohjelman juontajaksi seitsemännelle tuotantokaudelle syksyllä 2012 korvaten äitiyslomalla olleen Vappu Pimiän.[6]

Kanninen on tehnyt myös matkailuohjelmia. Hän työskenteli muutaman vuoden Italian televisiossa matkailuohjelmassa Il Viaggiatore. Yle Teema esitti kevätkesällä 2012 Italiaan keskittyvän matkailuohjelman Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia, jossa Kanninen toimi oppaana. Kesällä 2012 Ylen Aamu-TV:ssä esitettiin Kannisen juontamaa matkailuohjelmaa Ella Kannisen Toscana.[7] Huhtikuussa 2016 ilmestyi Kannisen kirja Ellan Toscana: Kyläelämää Italiassa.[8]

Helmikuusta 2013 Kanninen juonsi Puoli seitsemän -ohjelmaa Yle TV1:llä. Hän oli alun perin Marja Hintikan sijainen tämän äitiysloman ajan, mutta jatkoi tehtävässä syyskuun 2014 loppuun.[9] Kanninen palasi juontamaan ohjelmaa marraskuussa 2020.[10] Kanninen joutui ohjelmasta sairauslomalle vuonna 2021 ja hänelle suoritettiin kohdunpoisto.[11]

Yksityiselämä

Kannisen aviomies Valerio Chinca on italialainen avaruusinsinööri, joka työskentelee energia-alalla.[12] Heillä on kaksi poikaa. Kanninen asui Firenzen ulkopuolella Toscanan maaseudulla ennen kuin muutti lastensa kanssa 2019 takaisin Suomeen[13] ja asettui asumaan Vantaan Ilolaan[14].

Teokset

  • Kanninen, Ella & Amir, Ofer (valokuvat): Ellan Toscana : kyläelämää Italiassa. Helsinki: Tammi, 2016. ISBN 978-951-31-8716-3.
  • Kanninen, Ella & Amir, Ofer (valokuvat): Ella : kotona Italiassa. Helsinki: Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9528-1.
  • Kanninen, Ella & Amir, Ofer (valokuvat): Minun Italiani : pieniä tarinoita amoresta zuccheroon. Helsinki: Tammi, 2020. ISBN 978-952-04-1328-6.
  • Kanninen, Ella & Lappalainen, Jasmiini: Jokanaisen remonttikirja. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-951-1-40852-9.
  • Kanninen, Ella & Lappalainen, Jasmiini: Jokanaisen mökkiremontti. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-42098-9.

Lähteet

  1. Ella Kanninen Iltalehti. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 7.9.2014.
  2. Högmander, Visa: ’Nummelasta on jäänyt hyviä muistoja’ Vihdin Uutiset. 5.12.2013. Nummela: Keskisuomalainen Oyj. Arkistoitu 10.12.2013. Viitattu 9.4.2016.
  3. Tv-suosikki Ella Kanninen teki uuden aluevaltauksen ja harmittelee, ettei tehnyt sitä jo aiemmin: ”Mennyt monta vuotta ihan hukkaan” Ilta-Sanomat. 17.11.2021. Viitattu 17.11.2021.
  4. Jääskeläinen, Kirsi: IS:Ella Kanninen ja Mikko Peltsi Peltola valmiina juontamaan Tangomarkkinoiden finaalin Ilta-Sanomat. 7.7.2010. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 8.9.2014. Viitattu 8.7.2010.
  5. Katso: Ella juontaa Juhannusjunassa Telvis. 20.6.2012. Arkistoitu 18.4.2016. Viitattu 22.6.2012.
  6. Hän on uusi Tanssii tähtien kanssa -juontaja! Iltalehti. 22.5.2012. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 23.5.2012.
  7. Tujula, Riikka: Ella Kantisen Toscana: Chianti Yle Uutiset. 29.6.2012. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 29.6.2012.
  8. Kaisa: Ella Kanninen: Ellan Toscana : kyläelämää Italiassa. Kirjavinkit. 1.5.2016. Arkistoitu 3.5.2016. Viitattu 9.4.2016.
  9. Kojonen, Veli: Juontaja Ella Kanninen muuttaa perheineen Italiaan: ”Suomessa olen vaikea puoliso” Iltalehti. 7.9.2014. Viitattu 7.9.2014.
  10. Tani, Iida: Tässä on uusi Puoli seitsemän -juontaja! Ella Kanninen korvaa Susanna Laineen Ilta-Sanomat. 15.9.2020. Viitattu 15.9.2020.
  11. Hyvä terveys: Juontaja Ella Kannisen kohtu poistettiin syöpäepäilyn vuoksi – lääkärin puhelusta tulivat helpotuksen kyyneleet www.iltalehti.fi. Viitattu 22.10.2021.
  12. Aho, Arja: Talo Ranskassa helpotti Italia-väsymystä. Helsingin Sanomat, 12.3.2010, s. D9. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Maksullinen artikkeli. Viitattu 14.1.2018.
  13. Ylimutka, Leena: Anna: Suosikkijuontaja Ella Kanninen muutti yksin Vantaalle – aviomies jäi Italiaan Iltalehti. 10.1.2019. Viitattu 17.9.2020.
  14. Suojanen, Armi: Ella Kannisen perhe kotiutui Ilolaan – ”En ole vielä ottanut kaikkea potentiaalia irti Vantaasta” Vantaan Sanomat. 16.9.2020. Vantaa: Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 17.9.2020.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.