Elizabeth Fry
Elizabeth Fry (o.s. Gurney; 21. toukokuuta 1780 – 12. lokakuuta 1845) oli englantilainen kveekari ja filantrooppi, joka toimi erityisesti naisvankiloiden uudistamiseksi. [1][2]
Fry syntyi tunnettuun Gurneyn kveekarisukuun Norwichissa vuonna 1780. [2] Fryn omat päiväkirjamerkinät osoittavat, että hänen sosiaalinen omatuntonsa heräsi raamattuopetuksen ansiosta. Avioiduttuaan vuonna 1800 hän muutti miehensä kanssa Lontooseen, jossa hän vieraili Newgaten vankilassa ja alkoi toimia siellä tapaamiensa naisvankien ja lasten auttamiseksi. Aluksi hän keskittyi lasten oloihin, mutta kiinnitti pian suuremman huomionsa naisten ahdinkoon. Hän rohkaisi muita keskiluokan naisia käymään vankiloissa ja perustamaan opetusryhmiä vankien osaamisen parantamiseksi. Kurinalaisuus ei ollut hänen päätavoitteensa, mutta ehdotti naisvangeille sääntöjä ja pyysi heitä päättämään niistä äänestämällä. Hän ei keskittynyt heidän rikkomuksiinsa, vaan heidän käyttäytymisensä.[3] Hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka esitti todisteita Britannian parlamentissa.
Asunnottomien asiaa hän alkoi ajaa talvella 1819–1820 nähtyään kuoliaaksi paleltuneen nuoren pojan ruumiin Lontoossa ja auttoi perustamaan kodittomille yönsuojia. Järjestelmä menestyi ja Elizabeth Fryn johtama naisten komitea laajensi toiminnan Lontoon rajojen ulkopuolelle esimerkiksi Brightoniin.[3]
Vuonna 1840 Fry perusti Lontoossa järjestön Society of Protestant Sisters of Charity sekä laitoksen sairaanhoitajien kouluttamista varten. Siellä harjoittelevat olivat käytännön työssä Guy's Hospitalissa ja St Thomas' Hospitalissa. Vuoteen 1857 mennessä järjestöön liittyneitä sairaanhoitajia oli 90.[4] Sairaanhoidon uranuurtaja Florence Nightingale piti Fryta esikuvanaan, ja monet Fryn koulussa opiskelleista hoitajista toimivat haavoittuneiden sotilaiden hoitajina Nightingalen alaisuudessa Krimin sodassa.
Bank of Englandin julkaisemissa viiden punnan seteleissä on kääntöpuolella Elizabeth Fryn kuva vuosien 2001–2015 sarjoissa.[5]
Lähteet
- Fry (née Gurney), Elizabeth. Oxford Dictionary of National Biography. (Käyttäjätunnuksella). Viitattu 27.4.2020.
- Elisabeth (Elizabeth) Fry. Ökumenisches Heiligenlexikon. Viitattu 27.4.2020.
- Elizabeth Fry. Quakers In The World. Viitattu 27.4.2020.
- Sairaiden hoidon historiaa ennen Florence Nightingalea. Arno Forsius. Päijät-Hämeen tutkimusseura. Viitattu 27.4.2020.
- Women on bank notes: is the Bank of England finally listening? The Guardian 4.7.2013. Viitattu 27.4.2020.(englanniksi)