Elitloppet

Elitloppet on Tukholmassa Solvallan raviradalla järjestettävä ravikilpailu. Se on Prix d'Ameriquen ja The Hambletonianin ohella yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista ravikilpailuista.[1] Ykköspalkinto kisassa on 5 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 476 500 euroa.

Elitloppet

Vuoden 2010 Elitloppet
Kilpailupaikka Solvallan ravirata, Tukholma
Maa  Ruotsi
Perustettu 1952
Matka 1 609 m, autolähetys
Rotu lämminveriset
Ikä 4–12-vuotiaat
Kilpailuennätys 09,0a (Timoko 2017)
Voitokkain hevonen yhdeksän eri hevosta kaksi voittoa
Voitokkain ohjastaja Stig H. Johansson, 6
Ensimmäinen palkinto 5 000 000 SEK (2022)

Yleistä

Kilpailu järjestetään vuosittain toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Elitloppet-viikonloppu on yksi Ruotsin suurimmista vuosittaisista urheilutapahtumista, joka kerää kahden päivän aikana Solvallaan yli 50 000 katsojaa. Tapahtumaan saapuu myös tuhansia ulkomaisia vieraita. Pääkilpailun lisäksi viikonloppuna järjestetään useita muita suurkilpailuja. Niistä merkittävimmät ovat lauantaiset Sweden Cup ja 3 100 metrin matkalla juostava Harper Hanovers Lopp sekä sunnuntaina kilpailtava pohjoismaisille kylmäverisille tarkoitettu Elitkampen.

Elitloppet on kansainvälinen kutsukilpailu, jossa ennen finaalia ajetaan kaksi kahdeksan hevosen karsintalähtöä. Kummastakin neljä parasta pääsee samana päivänä ajettavaan loppukilpailuun. Kilpailumatkana on 1 609 metriä autolähetyksellä.

Voittajat 1952–2020

Vuosi Hevonen Ohjastaja Voittajakerroin Voittoaika
2020 Cokstile 1 Kristoffer Eriksson 4,38 10,4
2019 Dijon Romain Derieux 27,78 10,3
2018 Ringostarr Treb Wilhelm Paal 3,47 09,0a
2017 Timoko Björn Goop 30,89 09,0a
2016 Nuncio Örjan Kihlström 3,10 09,2a
2015 Magic Tonight Örjan Kihlström 4,35 10,1a
2014 Timoko Björn Goop 2,94 09,5a
2013 Nahar Robert Bergh 5,48 10,1a
2012 Commander Crowe Christophe Martens 3,01 10,4a
2011 Brioni Joakim Lövgren 27,06 10,5a
2010 Iceland Johnny Takter 8,90 10,5a
2009 Torvald Palema Åke Svanstedt 4,86 10,4a
2008 Exploit Caf Jean-Michel Bazire 1,78 09,8a
2007 L'Amiral Mauzun Jean-Michel Bazire 5,29 10,0a
2006 Conny Nobell Björn Goop 4,10 09,9a
2005 Steinlager Per Oleg Midtfjeld 1,80 10,0a
2004 Gidde Palema Åke Svanstedt 1,34 10,0a
2003 From Above Örjan Kihlström 9,44 10,1a
2002 Varenne Giampaolo Minnucci 1,32 10,2a
2001 Varenne Giampaolo Minnucci 1,47 10,7a
2000 Victory Tilly Stig H. Johansson 3,10 10,5a
1999 Remington Crown Jos Verbeeck 4,10 12,6a
1998 Moni Maker Wally Hennessey 2,20 10,6a
1997 Gum Ball Stig H. Johansson 4,95 12,3a
1996 Coktail Jet Jean-Etienne Dubois 4,33 11.4a
1995 Copiad Erik Berglöf 1,39 11,3a
1994 Copiad Erik Berglöf 2,38 11,8a
1993 Sea Cove Jos Verbeeck 2,51 11,9a
1992 Billyjojimbob Murray Brethour 2,40 11,8a
1991 Peace Corps Stig H. Johansson 1,41 12,2a
1990 Mack Lobell Thomas Nilsson 1,59 11,0a
1989 Napoletano Stig H. Johansson 1,41 12.2a
1988 Mack Lobell John D. Campbell 1,52 11,3a
1987 Utah Bulwark Stig H. Johansson 6,31 12,1a
1986 Rex Rodney Kjell Håkonsen 1,51 13,4a
1985 Meadow Road Torbjörn Jansson 5,72 11,6a
1984 The Onion Stig H. Johansson 2,34 12,2a
1983 Ianthin Paul Delanoe 4,15 13,2a
1982 Idéal du Gazeau Eugène Lefèvre 2,06 13,2a
1981 Jorky Leopold Verroken 3,65 13,2a
1980 Idéal du Gazeau Eugène Lefèvre 3,05 13,8a
1979 Pershing Berndt Lindstedt 1,71 13,7a
1978 Hadol du Vivier Jean-René Gougeon 2,56 14,0a
1977 Eleazar Leopold Verroken 3,55 16,0a
1976 Dimitria Leopold Verroken 2,47 16,8a
1975 Timothy T. Giancarlo Baldi 2,81 17,2a
1974 Timothy T. Giancarlo Baldi 2,70 15,7a
1973 Ego Boy Ingemar Olofsson 2,03 23,8a
1972 Dart Hanover Berndt Lindsted 1,27 15,3a
1971 Tidalium Pelo Jean Mary 1,80 14,7a
1970 Eileen Eden Johannes Frömming 21,12 15,5a
1969 Fresh Yankee Joe O'Brien 2,67 15,8a
1968 Eileen Eden Johannes Frömming 1,30 15,8a
1967 Roquepine Henri Levesque 1,38 15,1a
1966 Roquepine Henri Levesque 3,24 15,3a
1965 Elma Johannes Frömming 1,42 16,5a
1964 Pack Hanover Sergio Brighenti 4,39 15,4a
1963 Ozo Roger Massue 1,31 16,5a
1962 Eidelstedter Johannes Frömming 4.65 17,4a
1961 Kracovie Roger Vercruysse 3,34 20,3a
1960 Honoré II Raoul Simonard 21,04 19,1a
1959 Jamin Jean Riaud 1,21 21,1a
1958 Io d'Amour Gerhard Krüger 1,25 18,4a
1957 Gelinotte Charlie Mills 1,67 16,8a
1956 Gelinotte Charlie Mills 1,24 16,7a
1955 Gutemberg A. A. Alain Deheegher 9,85 18,9a
1954 Carné Olle Persson 8,65 18,7a
1953 Frances Bulwark Sören Nordin 2,25 20,6a
1952 Permit Walter Heitman 2,16 17,3a

1 Vuonna 2020 voittanut Propulsion-hevonen hylättiin lokakuussa 2020 tehdyllä Ruotsin raviurheiluliiton päätöksellä hevosen kumpaankin etujalkaan tehdyn hermokatkaisutoimenpiteen johdosta, jolloin voittajaksi nousi alun perin toiseksi sijoittunut Cokstile-hevonen.[2]

Suomalaishevoset Elitloppetissa

Elitloppetiin on vuosien saatossa osallistunut kaikkiaan nelisenkymmentä Suomessa syntynyttä tai suomalaisomistuksessa kilpaillutta hevosta. Niistä loppukilpailuun on selvinnyt 18, joista Suomessa syntyneitä ovat olleet Lucky Number (1987), Houston Laukko (1994), Baron Pepper (1999, 2000), Indian Silver (2000), BWT Magic (2001), Brad De Veluwe (2013)[3] ja Next Direction (2019).

Ensimmäinen suomalaisosallistuja oli Martti Keskisen ohjastama tanskalaissyntyinen R.A.C., joka oli mukana vuonna 1976. Myös Meadow Trishin piti startata samana vuonna, mutta hevonen joutui jäämään kilpailusta pois. Kuuluisa hevonen Charme Asserdal oli ensimmäinen finaaliin selviytynyt suomalainen vuonna 1978. Tamma joutui kuitenkin jättämään loppukilpailun väliin loukkaantumisen vuoksi, mutta osallistui finaaliin kahtena seuraavana vuonna.[3]

Menestynein suomalaishevonen Elitloppetissa on ollut Veijo Heiskasen ohjastama amerikkalaissyntyinen Rosalind's Guy, joka oli toinen vuonna 1985.[4] Oman karsintalähtönsä on onnistunut voittamaan vain Charme Asserdal vuosina 1979 ja 1980.

Suomalaisfinalistit

Elitloppetin Suomessa syntyneet tai suomalaisomistuksessa kilpailleet finalistit.[3] Ulkomailla syntyneiden hevosten nimen perään on merkitty syntymämaa.

Vuosi Hevonen Ohjastaja Sijoitus Aika
1978Charme Asserdal (SWE)Heikki Korpipoissa
1979 Charme Asserdal (SWE)Heikki Korpi5.14,1a
Madrigal (USA)Ari Eve6.14,4a
1980 Charme Asserdal (SWE)Heikki Korpi5.14,3a
Madrigal (USA)Ari Eve6.14,4a
1981Super Mon (USA)Pekka Korpi4.13,6a
1982At Risk (USA)Pekka Korpi6.13,5a
1983 Keystone Patriot (USA)Veijo Heiskanen4.13,7a
Arnie's Aim (USA)Pekka Korpi7.14,2a
1984Keystone Triton (USA)Pekka Korpi6.13,2a
1985Rosalind's Guy (USA)Veijo Heiskanen2.11,6a
1986Keystone Patton (USA)Jorma Kontio8.14,1a
1987Lucky NumberPertti Puikkonen4.12,7a
1990Express Ride (USA)Pekka Korpi7.12,3a
1994Houston LaukkoJorma Kontio7.14,4a
1999 Baron PepperStig H. Johansson5.13,1a
Indian SilverJorma Kontio7.13,5a
2000 Baron PepperTorbjörn Jansson6.11,1a
Indian SilverStig H. Johansson7.11,2a
2001BWT MagicAhti Antti-Roikohyl.
2013 Brad De VeluweTuomas Korvenoja4.10,5a
Formula One (USA)Björn Goop6.10,7a
2017D.D's Hitman (USA)Ulf Ohlsson8.09,7a
2018 Nadal Broline (SWE)Ulf Ohlsson3.09,4a
Pastore Bob (SWE)Johan Untersteiner8.10,9a
2019Next DirectionIikka Nurmonen6.11,1a

Lähteet

  1. Prix d'Amerique - erikoisin ravikilpailu maailmassa HevosNetti. Arkistoitu 15.6.2011. Viitattu 27.5.2012.
  2. Raju ratkaisu! Omistajat joutuvat maksamaan takaisin yli 2,5 miljoonaa euroa – Elitloppet-voittajan startit hylätään www.iltalehti.fi. Viitattu 30.10.2020.
  3. Solvallas Internationella Elitlopp Kurt Anderssons Travsida. Viitattu 31.12.2013.
  4. Ravien historiaa – 1980-luku Vermon ravirata. Arkistoitu 7.3.2012. Viitattu 27.5.2012.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.