Elijah Wood

Elijah Jordan Wood (s. 28. tammikuuta 1981 Cedar Rapids, Iowa, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa roolistaan Frodo Reppulina Peter Jacksonin ohjaamassa Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa (2001–2003). Hän myös uusi Frodon roolin elokuvassa Hobitti – Odottamaton matka.

Elijah Wood
Elijah Wood vuonna 2019.
Elijah Wood vuonna 2019.
Henkilötiedot
Koko nimi Elijah Jordan Wood
Syntynyt28. tammikuuta 1981
Cedar Rapids, Iowa, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, elokuvatuottaja
Näyttelijä
Aktiivisena 1989–
Merkittävät roolit Taru sormusten herrasta
Green Street Hooligans
Tahraton mieli
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Woodin ensiesiintyminen elokuvissa oli jo lapsena elokuvassa Paluu tulevaisuuteen II. Päärooli Frodona Taru sormusten herrasta -elokuvasarjassa teki Woodista tähden. Sittemmin hän on valinnut erilaisia rooleja, kuten elokuvissa Tahraton mieli (2004), Sin City (2005) ja Kaikki valaistuu (2005). Woodin elokuvat Bobby ja Happy Feet, jossa Wood oli pääroolissa ääninäyttelijänä, palkittiin kumpikin Golden Globella.

Lapsuus

Elijah Wood on vanhempiensa Warren ja Debra Woodin toinen lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta; vanhempi veli Zachariah (s. 1974) ja nuorempi sisar Hannah (s. 1983). Hannah on myöhemmin esiintynyt muutamissa elokuvissa Elijahin ohella. Vanhemmat pitivät Woodin lapsuudessa kahvilaravintolaa kotikaupungissaan Cedar Rapidsissa. Wood on englantilaista, itävaltalaista, saksalaista ja tanskalaista sukujuurta. Uskonnoltaan hän on katolinen.[1]

Ura

Lapsitähtenä Hollywoodissa

Elijah toimi lapsimallina ja esiintyi televisiomainoksissa ennen kuin Woodien perhe muutti Los Angelesiin vuonna 1989. Los Angelesissa Elijah sai roolin laulaja Paula Abdulin musiikkivideossa. Sen jälkeen hän sai pienen osan Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan toisessa osassa vuonna 1989.[2]

Seuraavaksi Elijah Wood esitti poikaa Barry Levinsonin vuonna 1990 valmistuneessa elokuvassa Avalon. Elokuva sai myönteisiä arvosteluja ja neljä Oscar-ehdokkuutta. Avalonin jälkeen hän näytteli pienen roolin elokuvassa Epäilyttäviä suhteita (1990), jonka pääosassa on Richard Gere. Tämän jälkeen hän sai ensimmäisen isomman roolinsa elokuvassa Rakkauden keidas (1991), jossa hän esitti nuorta poikaa, joka saattaa Melanie Griffithin ja Don Johnsonin roolihahmot takaisin yhteen. Woodin esiintymistä kehuttiin. Vuonna 1992 Wood näytteli elokuvassa Ikuisesti nuori yhdessä Mel Gibsonin ja Jamie Lee Curtisin kanssa ja elokuvassa Lento unelmiin. Seuraavana vuonna Wood esiintyi elokuvassa Serkkupoika Macaulay Culkinin kanssa ja oli pääroolissa elokuvassa Huckleberry Finnin seikkailut.[2]

Vuonna 1994 Wood näytteli elokuvassa The War – unelmien kesä yhdessä Kevin Costnerin kanssa. Samana vuonna hän oli myös Rob Reinerin elokuvassa Vanhemmat vaihtoon. Elokuva epäonnistui, mutta Elijahin osaa kehuttiin. Ensi-iltansa vuonna 1996 saanut Flipper toi Woodille pääroolin, mutta elokuva ei menestynyt kovin hyvin. Ang Leen ohjaaman Jäämyrskyn (1997) ansiosta Woodin ura kääntyi parempaan suuntaan. Samana vuonna Wood esitti Artful Dodgeria elokuvassa Oliver Twist. Woodin vuoden 1998 elokuvat Deep Impact ja Kauhun oppitunnit menestyivät hyvin ja edistivät hänen kehitystään lapsitähdestä arvostetuksi nuoreksi näyttelijäksi.[2]

Taru sormusten herrasta (1999–2003)

Elijah Wood sai Frodo Reppulin roolin Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvassa Taru sormusten herrasta: Sormusten ritarit (2001), joka perustuu J. R. R. Tolkienin samannimiseen kirjaan. Trilogian toinen osa on nimeltään Kaksi tornia (2002) ja kolmas Kuninkaan paluu (2003). Woodin vastanäyttelijöinä oli muun muassa Ian McKellen, Liv Tyler, Orlando Bloom, Cate Blanchett, Christopher Lee, Sean Bean, Sean Astin, Billy Boyd, Dominic Monaghan, Viggo Mortensen, John Rhys-Davies ja Miranda Otto. Trilogian kuvausten aikoihin Wood esiintyi muun muassa elokuvissa Tuhkakeskiviikko (2001), The Adventures of Tom Thumb and Thumbelina (2002) ja Kuuma nuoruus (2002).[2]

Vuodesta 2004 eteenpäin

Elijah Wood vuonna 2005.

Vuonna 2004 Elijah Wood esiintyi elokuvassa Tahraton mieli, jossa hän näytteli juonittelevaa Patrickia. Sitten hän oli mukana elokuvassa Sin City (2005). Vuonna 2005 Wood oli pääosassa myös elokuvassa Kaikki valaistuu, jossa hän esitti nuorta yhdysvaltalaista miestä matkalla Ukrainaan tavoitteena löytää nainen, joka pelasti hänen isoisänsä toisen maailmansodan aikana. Wood näytteli myös elokuvassa Green Street Hooligans yhdysvaltalaista yliopisto-opiskelijaa, joka ajautuu mukaan väkivaltaiseen englantilaiseen jalkapallojengiin.

Vuonna 2006 Wood oli osana näyttelijäkokonaisuutta elokuvassa Bobby. Samana vuonna Wood ääninäytteli Happy Feet -elokuvassa Mumble-pingviiniä, joka osaa tanssia mutta ei laulaa.[2] 2006 Wood kuvattiin myös pienessä osassa Pariisi, rakkaudella -elokuvassa, joka koostuu 18 viiden minuutin kohtauksesta. Jokaisen kohtauksen on kuvannut eri ohjaaja. Woodin pätkän Quartier de la Madeleine ohjasi Vincenzo Natali. Samana vuonna Wood oli myös elokuvassa Day Zero.

Wood tutkii sarjaa omituisia, laskennallisesti tehtyjä murhia elokuvassa The Oxford Murders (2008). Wood antoi äänensä päähahmolle animaatioelokuvassa 9 (2009). Laulaja Iggy Popista kertova elokuva The Passenger ei käynyt toteen vuosien suunnittelun jälkeen. Woodia kaavailtiin Iggy Popin rooliin[3].

Wood uusi Frodo Reppulin roolinsa Hobitti-elokuvatrilogian ensimmäisessä osassa Hobitti – Odottamaton matka. Frodo ei esiinny kirjassa Hobitti eli sinne ja takaisin, mutta ohjaaja Peter Jackson halusi Frodon mukaan elokuvaan, koska hahmo oli pidetty Taru sormusten herrasta -trilogiassa.

Yksityiselämä

Vuonna 2000 Wood seurusteli elokuvasta Black and White tutun Bijou Phillipsin kanssa. Elokuvan Kuuma nuoruus (2002) kuvausten aikana Wood alkoi tapailla vastanäyttelijäänsä saksalaista Franka Potentea, joka on häntä seitsemän vuotta vanhempi. Suhde kariutui samana vuonna. Wood tutustui elokuvan Kaikki valaistuu kuvauksissa Gogol Bordello -yhtyeen tanssija-rumpali Pamela Racineen. Pari seurusteli viisi vuotta, mutta suhde päätyi eroon vuonna 2010. Syynä oli Woodin haluttomuus asettua aloilleen.lähde?

Toukokuussa 2006 Autograph Collector -lehti julkaisi listan kymmenestä parhaimmasta ja huonoimmasta nimikirjoittajista Hollywoodissa. Wood sijoittui sijalle seitsemän parhaiden kategoriassa. Näyttelijä siis harvemmin kieltäytyy faniensa nimikirjoituspyynnöistä.lähde?

Filmografia

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1989Paluu tulevaisuuteen IIBack to the Future Part IIvideopelipoika
1990Epäilyttäviä suhteitaInternal AffairsSean Stretch
Child in the NightLuke
AvalonMichael Kaye
1991Rakkauden keidasParadiseWillard Young
1992Day-ODay-O
Ikuisesti nuoriForever YoungNat Cooper
Lento unelmiinRadio FlyerMike
1993Huckleberry Finnin seikkailutThe Adventures of Huck FinnHuckleberry Finn
SerkkupoikaThe Good SonMark Evans
1994Vanhemmat vaihtoonNorthNorth
The War – unelmien kesäThe WarStuart ”Stu” Simmons
1996FlipperSandy
1997Oliver TwistJack ”The Artful Dodger” Dawkins
JäämyrskyThe Ice StormMikey Carver
1998Deep ImpactLeo Beiderman
Kauhun oppitunnitThe FacultyCasey Connor
1999Elämäni rakkaaniThe Bumblebee Flies AnywayBarney Snow
Black and WhiteWren
2000Kullankiilto silmissäChain of FoolsMikey
2001Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritaritThe Lord of the Rings: The Fellowship of the RingFrodo Reppuli
TuhkakeskiviikkoAsh WednesdaySean Sullivan
2002Taru sormusten herrasta: Kaksi torniaThe Lord of the Rings: The Two TowersFrodo Reppuli
The Adventures of Tom Thumb and ThumbelinaTom Thumb (äänirooli)
Kuuma nuoruusAll I Want/Try SeventeenJones Dillon
2003Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluuThe Lord of the Rings: The Return of the KingFrodo Reppuli
Spy Kids 3 – Peli on pelattuSpy Kids 3-D: Game OverThe Guy
2004Tahraton mieliEternal Sunshine of the Spotless MindPatrick
2005Sin CityKevin
Kaikki valaistuuEverything Is IlluminatedJonathan Safran Foer
Green Street HooligansHooligansMatt Buckner
2006BobbyWilliam Avary
Happy FeetMumble (äänirooli)
2007Day ZeroAaron Feller
2008Oxfordin murhatThe Oxford MurdersMartin
200999 (äänirooli)
2010The RomanticsChip
2011Happy Feet 2Mumble (äänirooli)
2012Celeste & Jesse – aina yhdessäCeleste & Jesse ForeverScott
Revenge For Jolly!Thomas
ManiacFrank
Hobitti – Odottamaton matkaThe Hobbit: An Unexpected JourneyFrodo Reppuli
2013Pawn Shop ChroniclesJohnny Shaw
Grand PianoTom Selznick
2014CootiesClint Hadson
Open WindowsNick Chambers
Tuuli nouseeThe Wind RisesSone (ääni)
Set Fire to the StarsJohn M. Brinnin
2015The Last Witch Hunter37th Dolan
2016The TrustDavid Waters
2017I Don’t Feel at Home in This World AnymoreTony
2019Come to DaddyNorval
Televisiosarjat
Vuosi Nimi Rooli Jaksot
1994FrasierEthan (äänirooli)”Guess Who’s Coming to Breakfast”
1996Homicide – pelon kadutMcPhee Broadman”The True Test”
Tarinoita hyveiden kirjastaIcarus (äänirooli)”Responsibility”
2004Kukkulan kuningasJason (äänirooli)”Girl, You’ll Be a Giant Soon”
2006Robot ChickenWilliam David Reynolds (äänirooli)”Sausage Fest”
American Dad!Ethan (äänirooli)”Iced, Iced Babies”
2010Family Guyoma itsensä”Brian Griffin’s House of Payne”
WW2 HD: The Air WarAndy Rooney (äänirooli)
2011–2014WilfredRyan Newman49 jaksoa
2012–2013Tron: UprisingBeck (äänirooli)19 jaksoa
2014Over the Garden WallWirt (äänirooli)10 jaksoa
2016–Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimistoTodd Brotzman
2018–2020Star Wars ResistanceJace Rucklin (äänirooli)11 jaksoa

Musiikkivideot

Videopelit

Lähteet

Viitteet

  1. Early life The Elijah Wood Fan Network. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 7.5.2007. (englanniksi)
  2. Allmovie
  3. Frater, Patrick: Wood to star as Iggy Pop Variety. 16.5.2007. Viitattu 18.9.2016. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.