Elämismaailma

Elämismaailma (saks. Lebenswelt) on filosofinen ja yhteiskuntatieteellinen, erityisesti sosiologinen, käsite. Se tarkoittaa maailmaa ”elettynä” (erlebt), ennen mitään refleksiivistä representaatiota tai teoreettista analysointia.

Termin esitteli Edmund Husserl teoksessaan Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia vuonna 1936.[1] Husserlin muotoilu elämismaailmalle on sukua Wilhelm Diltheyn ”elämisyhteyden” tai ”elämänkokonaisuuden” (Lebenszusammenhang) käsitteelle sekä Martin Heideggerin ”maailmassa-olemisen” (In-der-Welt-Sein) käsitteelle. Käsitettä kehittivät edelleen sellaiset Husserlin oppilaat kuin Maurice Merleau-Ponty, Jan Patočka ja Alfred Schütz.

Jürgen Habermas on myös kehittänyt käsitettä edelleen omassa yhteiskuntateoriassaan, kommunikatiivisen toiminnan teoriassa. Habermasille elämismaailma tarkoittaa ihmisen ”yksityispiiriä”, joka on epämuodollisen, kulttuuriin ja kieleen pohjautuvan ymmärtämisen ja mukautumisen arkipäivässä eletty todellisuus. Elämismaailman vastakohdaksi Habermas asettaa ”systeemin”. Habermasin teos Theorie des kommunikativen Handelns (1981) keskittyy pääasiassa siihen vaaraan, jonka systeemi aiheuttaa elämismaailmalle tunkeutumalla siihen ja pyrkimällä järkeistämään se välineellisesti.

Habermasin teoriassa yhteiskunnallinen koordinointi ja systeemin sääntely tapahtuvat jaettujen käytäntöjen, uskomusten, arvojen ja kommunikatiivisen toiminnan rakenteiden välityksellä. Ne voivat olla perusteiltaan myös institutionaalisia. Ihmiset ovat väistämättä elämismaailmallisia niin, että yksilöiden identiteetin, tilanteiden määrittelyn, yhteiskunnallisen solidaarisuuden ja toiminnan perustana ovat tavat ja kulttuuriset perinteet. Tämä tapahtuu ideaalissa tilanteessa kommunikaation kautta.

Elämismaailma liittyy myös muun muassa Pierre Bourdieu'n ajatukseen habituksesta.